11.10.2018Teksti Erja Taura-JokinenKuva Istockphoto

Olet lämpimästi tervetullut!

elämäntaitokuvitus

Vieraanvaraisuus on tärkeä teema kristinuskossa. Miten sitä voi itse kukin viljellä tässä ja nyt? 

Tamperelaissyntyinen Anne Walker kuuluu kansainväliseen verkostoon Hospitality Clubiin. Sen tietokantaan rekisteröityneet ovat lupautuneet tarjoamaan vieraanvaraisuutta ilman korvausta tai vastavuoroisuutta.

– Periaate on kohdella toista ihmistä niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan.

Englannissa asuva Walkerin nelihenkinen perhe on majoittunut verkostoon kuuluvien luona Suomessa, Baltian maissa ja Kroatiassa.

Perheellä itsellään kutsumus vieraanvaraisuuden osoittamiseen on vuosi vuodelta kasvanut.

Parisen vuotta sitten Walkerit muuttivat Luoteis-Englannissa entiseen vanhainkotiin, josta he rakentavat kristillistä asuinyhteisöä.

He ottavat sekä lyhyt- että pitkäaikaiset majoittujat mukaan arkeensa ja sen askareisiin. Yhdessä puuhailu edistää tutustumista ja kehittää samalla lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tällaisia kotoisia tehtäviä ovat esimerkiksi pöydän kattaminen ja puutarhatyöt.

Toiselle läsnä oleminen on Anna Walkerin mielestä yksi tärkeimmistä vieraanvaraisuuden periaatteista. Siihen kuuluu jokaisen yhteisen hetken ja keskustelun arvostaminen, myötäelävä kuunteleminen, ylipäätään ajan antaminen.

Lue koko juttu Sanasta 2/2018.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä