24.8.2017Teksti: Sakari Timonen

Vihan vimmassa

Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – niin sanoo Herra. (Room. 12:19)

Omankädenoikeus puhuttaa silloin, kun tapahtuu mieliä kuohuttava rikos. Sosiaalisessa mediassa muodostuu nopeasti lynkkausjoukkoja valmiina kostamaan. Vaaditaan ruumiin- ja häpeärangaistusten palauttamista, ollaan viemässä saunan taakse. Puhutaan kansan oikeustajusta, vaikka tutkitusti sellaista ei ole. On vain yksittäisten ihmisten käsityksiä oikeudenmukaisuudesta, joten oikeampaa olisi puhua kansan oikeushajusta.

Menneisyyden heimoyhteisöissä nopea kosto oli toimiva ratkaisu, jolla vahvistettiin yhteiset pelisäännöt. Sukuyhteisöissä verikoston pelko suojeli suvun jäseniä muilta suvuilta. Ajatus elää vieläkin vahvana siellä, missä keskusvalta ja tuomioistuinlaitos ovat heikkoja.

Näin asiat olivat ennen meilläkin. Pahantekijän sai surmata vihan vimmassa eli ”i första hast”, kunnes kuninkaanvallan vahvistuminen 1600-luvun alussa otti koston pois kansalta ja antoi sen kuninkaan ja kruunun tehtäväksi. Omankädenoikeus kriminalisoitiin, mutta jäänteitä siitä eli vielä kauan lainsäädännössä.

Vielä vuoden 1734 lain mukaan kiinniottoa vastustavan tai karkaamista yrittävän pahantekijän sai surmata rangaistuksetta. Antautuvan surmaamisesta määrättiin sakkorangaistus. Nykyisin omankädenoikeutta harjoittava joutuu keskelle kansan oikeustajulle vierasta juridista termistöä.

 Omankädenoikeus on rikoslaissa kielletty. Hätävarjelu on kuitenkin sallittua, mutta sen rajoja ei saa ylittää, paitsi jos ”olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.” Teosta tavatun tai pakenevan rikoksentekijän saa jokainen ottaa kiinni, mutta voimaa saa käyttää vain tarpeellisen määrän.

En suosittele kokeilemaan tässä termistössä rämpimistä. Voisin kuvitella Paavalin miettineen juuri tällaisia rajoja ja niiden ylittymistä kirjettä kirjoittaessaan. Vihainen ihminen ei ole täysissä tolkuissaan, kuten Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessä hyvin kuvasi:

– Kas niin, tässä nyt seison makkarahalko kädessä. Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veljesparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet. Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus: ja kaikkein vähimmin hän voi vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita.

Kirjoittaja on Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva seurakuntapassiivi, jota Raamatun viisaus kiehtoo.

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä