Haastattelut


Äijäbaletti on puhdasta iloa

– Baletin tuoma vapauden tunne on minulle kuin heijastuma Jumalasta. Harrastus tarjoaa häpeästä vapaan hengitystilan ja joskus myös flow-tilan, jossa en koe kenenkään katseen arvottavan minua, vaikka joku arvostelisikin teknistä onnistumistani, sanoo aikuisiällä tanssiharrastuksen aloittanut pastori Jaani Vilkkilä.

Edu Kettunen: Vetäydyn omiin maailmoihini

Laulaja-lauluntekijä Edu Kettusen rauhallisessa olemuksessa on tyyntä hyväksyntää kohtalon edessä. Hän ei koe matkallaan olevan välttämättä mitään merkittävää päämäärää. Kaikki loppunee, kun matkakin loppuu, mies tuumii. Tien päällä on kuitenkin pysyttävä, varsinkin keikkamuusikon.

Adoptioäiti Salla Saarinen: Äitiys on extreme-laji

Kolmekymppisellä Salla Saarisella oli ongelma. Hän halusi lapsen, mutta hänellä ei ollut miestä. Suoraviivaisena toiminnan naisena hän keksi ratkaisun: kansainvälinen adoptio. Elämän miehen voisi kohdata myöhemminkin.

Eija-Riitta Korhola: Poliittisesta islamista pitää uskaltaa puhua

– Minulla on hyvät välit moniin muslimeihin ja teen yhteistyötä erityisesti maltillisten muslimien kanssa. Huoleni ei liity tavallisiin rauhaa rakastaviin muslimeihin, jotka haluavat vain harjoittaa uskontoaan, vaan poliittiseen islamiin. Se haastaa länsimaiset arvot, demokratian ja ihmiskäsityksen, sanoo ihmisoikeusaktivisti Eija-Riitta Korhola.

Historioitsija Juha Siltala tutki keskiluokan ahdinkoa

– Meidän on pakko uskoa hyvään tulevaisuuteen. Suomessakin on nähtävä nykyistä parempien vaihtoehtojen mahdollisuus taloudessa ja työelämässä, kannustaa keskiluokan henkisestä ja yhteiskunnallisesta hätätilasta kirjoittanut Juha Siltala.

Katolilainen Emil Anton: Erehtymättömyysoppi vei umpikujaan

Nuorempana katolilainen Emil Anton taisteli kiivaasti kirkkonsa erehtymättömyysopin puolesta. Sitten tulivat uskon kriisit, jotka olivat lähellä murtaa mielen. Anton elää nyt elämää, josta Luther saattoi vain haaveilla. Hän uudistaa kirkkoaan sisältäpäin.

Musiikkiteatteri Kapsäkkiä johtava Tiina Kristoffersson: Haudan pimeydestä pulppuaa valoa

Oikeudenmukaisuus on Jeesuksen olomuoto ja intohimo, uskoo teatterin toimitusjohtaja Tiina Kristoffersson. – Jeesus on Jumala ihmisen muodossa. Hän osoittaa suuntaa. Koen uskossa tärkeäksi tien kulkemisen. Tämä ei ole todellakaan aina kovin kirkkaasti valaistu tie. Rämpijän usko ei ehkä ole vahva, mutta kaipaus on sitäkin vahvempi.

Ammatti: mielenterveyskuntoutuja

Kun mieli sairastuu, elämästä tulee kokopäivätyötä. Joka hetki pitää valita sairaan ja terveen maailman väliltä, tietävät kuntoutumisen kokemusasiantuntijat Tytti Seppälä ja Reespu Purovaara.

Talouspäällikkö joka vihasi ahneutta

– Seurakunta on ollut elämässäni kulmakivi. Melkein kaikki parhaat ystäväni ovat tulleet sitä kautta. Olen saanut kokea elämässäni myös ihmeellistä Jumalan johdatusta, kiittää eläkkeelle juuri jäänyt eduskunnan talouspäällikkö, seurakuntaneuvos Pertti Rosila.

Mutkikas tie teinihulttiosta Lappajärven kirkkoherraksi

Zacharias Onditi oli nuoren vilkasliikkeinen seikkailija elämän kaltevalla pinnalla. Hengellinen etsintä sai vastauksen kirpputorilta löytyneestä 1400-luvun kirjasta.

Tohtoriksi väittelevä Joona Salminen: Askeesi opettaa palvelemaan oikeita päämääriä

Askeettisen kilvoittelun ei tarvitse olla äärimmäistä kaikesta luopumista ja erämaahan menemistä, vaan se voi olla myös maltillista kaupunkielämää ja kohtuullista elämän hallintaa, Joona Salminen sanoo. Tutkija-pappi väittelee ensi lauantaina Helsingin yliopistossa asketismista ja varhaiskristillisestä elämäntavasta.

Hussein al-Taeen tie pakolaisesta rauhanvälittäjäksi

– Olen ollut pelottavissa ja uhkaavissa tilanteissa, mutta koskaan ei ole tullut fiilistä, että minun täytyy lopettaa työni ja perääntyä. Isälleni tapahtui kaikkea mahdollista pahaa, kuten monelle muullekin. En ole yhtään heitä arvokkaampi – hyvä aate vaatii myös uhrauksia, sanoo rauhanvälityksen ja konfliktinratkaisun ammattilainen Hussein al-Taee.

Tim Walker sukelsi suin päin suomalaiseen kulttuuriin

Suomeen päätynyt amerikkalainen opettaja Tim Walker kuulostelee uutta identiteettiään. Saunanlauteilla istuen kokemukset kahvitaukojen ja hiljaisten hetkien maasta sukeutuivat kirjaksi. Julkisuutta saanut mies ei peittele myöskään uskoaan.

Miltä tulevaisuus näyttää Ilkka Halava?

– Toivottavasti nuoret ikäluokat heräävät maailman muuttamiseen seuraavan 20 vuoden aikana. Heillä on nyt erinomaisia välineitä ratkaista niitä suuria ongelmia, joita minun ikäluokkani on saanut aikaiseksi, sanoo tulevaisuudentutkija Ilkka Halava.

Jukka Sariolan harvinaisen hyvä elämä

Evankeliumi on tarkoitettu kaikille, ei vain niille, jotka pystyvät kävelemään rappusia, Jukka Sariola muistuttaa. Vammaisaktiivina hän raivaa yhteyden esteitä kirkossa ja yhteiskunnassa.

Psykologi Ilona Rauhala: Rento meininki, parempi elämä

– Sain syntyä hyviin olosuhteisiin. Mutta on tässä täytynyt itsekin kulkea hurjan pitkä matka. Olen joutunut etsimään kovalla työllä ja sisukkaasti omaa paikkaani, kertoo psykologi Ilona Rauhala.

Panu Pihkala: Ympäristökriisi on ihmisen kriisi

Ekologiset ongelmat eivät ole kirkolle toissijaisia kysymyksiä. Ne tulevat lähelle kristinuskon ydintä, teologi Panu Pihkala sanoo.

Nunna Elisabet: Tie valoa kohden ei ole koskaan suora

Liisa Toppila on lääkärinä nähnyt maailman hädän. Nunna Elisabetina hän löytää rauhan rukouksesta.

Sanan kolumnistit: Luvassa sydäntä ja särmää

Tuttujen kolumnistien joukkoon liittyy tänä vuonna neljä uutta kirjoittajaa: mainosalalta keikkasuntioksi hypännyt Minna Rönkkö Helsingistä, bloggaava juristi Sakari Timonen Pohjois-Karjalasta, vilkasmietteinen piispa Kaarlo Kalliala Turusta sekä toimittajataustainen pastori Satu Kreivi-Palosaari Oulusta.

Antti Kylliäinen: Nyt tarvitaan hyveiden vallankumous

– Haaveeni on saada aikaan hyveiden kulttuurivallankumous vuoteen 2030 mennessä, jolloin jään eläkkeelle. Sytyttelen tulia nurkkien alle ja kun riittävän monessa paikassa roihahtaa, koko höskä palaa, sanoo pappi ja eetikko Antti Kylliäinen.

Toimittaja, sanoittaja Heimo Hatakka: Elämän virta on suunnattoman tavallista

– Minua puhuttelee kristinuskossa mahdollisuus olla Jumalan edessä alasti ja hiljaa, ilman mitään pelleilyä ja maskia, peitettä tai selitystä, toteaa toimittaja ja laulujen sanoittaja Heimo Hatakka.

Folk-muusikko Piia Viitasen lohduttavat laulut

Muusikko Piia Viitasella eletty elämä muuttuu tarinoiksi pienen ihmisen suurista kysymyksistä.

Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra: Aidosti tehty puhuu omaa kieltään

Martti Paananen tulkitsee matkansa Apu-lehden toimituspäälliköstä Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi johdatukseksi. Molemmissa töissä tapaa elämän koko kirjon.

Soile Ylimäyry: Taiteilija elää surun, mutta lahjoittaa kauneuden

Kun jouluaatto kääntyy yöksi, taiteilija Soile Yli-Mäyry nousee kapeat portaat Taidelinnansa ullakolle ja astuu matalan holvikaaren pieneen, salaiseen tornikappeliin. Hän kiittää Jumalaa siitä, että lapsuuden suruista syntyi sittenkin siunattu elämä

Filosofi Aku Visala: Ei sotketa anteeksiantoa halpaan armoon

– Saarnapöntössä alamme yleensä puhua anteeksiannon yhteydessä armosta. Minäkin olen toiminut pappina samalla tavalla. Anteeksiannon ja armon sekoittaminen toisiinsa ei ole kuitenkaan hyvä liike. Tässä tullaan ”halpaan armoon,” varoittaa uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala.

Mattias Lönnebon fantasioista löytyvät piispa-isän rukoushelmet

Mattias Lönnebon kirjoittamissa fantasiakirjoissa rukoushelmillä on tärkeä rooli. Hän sai inspiraation kirjoihin isänsä, piispa Martin Lönnebon rukoushelmistä.

Sijoitusoppaan kirjoittanut Unna Lehtipuu: Joulu on antamisen korkeakoulu

Elämänsä fiksu sijoittaminen on vaativaa, sillä tärkeimmät laskutoimitukset eivät mahdu taskulaskimeen. – Aikamme muuntuu vaikeasti euroiksi emmekä edes tiedä, kuinka paljon aikaa meillä on. Talenttimme hintaa on vaikeaa mitata. Tässä sijoittamisen lajissa kannattaa olla kaukaa viisas, toisenlaisen sijoitusoppaan kirjoittanut Unna Lehtipuu kannustaa.

Kenttärovasti Janne Aalto: Suomalaissotilaan moraali on korkea

– Mitä tahansa teet, varaudu elämään lopun elämäsi sen kanssa! Sotilaan on mietittävä etukäteen eettisiä kysymyksiä eikä vasta sitten kun päätöksentekoon on aikaa puoli sekuntia. Omaa mieltä ja ajattelua voi treenata siinä kuin kroppaakin, sanoo sotilasetiikasta väitöskirjan tehnyt kenttärovasti Janne Aalto.

Pelastusarmeijan PR-mies Joona Junkkari: Käytännön kristillisyyttä kunnioitetaan

”Köyhien Kristuksen sotilaiden” elämänmuoto on kutsumustyötä, sanoo Pelastusarmeijan PR-työn ja digitaalisen markkinoinnin kehittäjä Joona Junkkari. – Pelastusarmeija haluaa välittää ihmisille tiedon siitä, ettei kukaan ole täällä yksin. Liikutun usein kyyneliin saakka kun näen, miten ihmiset kokevat tärkeäksi työmme, esimerkiksi joulupadat.

Työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka: Myönteisyys avaa aistit työn ilolle

”Pessimisti ei pety” -ajattelu on yleistä. Myönteinen asenne on monilla työpaikoilla hakusessa, toteaa dosentti Marja-Liisa Manka. – Hyvän mielen rakentamiseksi suunnatkaamme katse siihen, mikä meillä on hyvin. Hyvällä yhteishengellä synnytämme työhyvinvointipääomaa, joka kasvattaa organisaation tuloskuntoa ja henkilökohtaista hyvinvointia.

Kehitysvammatieteen professori Maria Arvio: Saan potilailtani paljon rakkautta

Euroopassa on kaksi kehitysvammalääketieteen professoria. Hämeenlinnalainen Maria Arvio on heistä toinen. – Voisin jo jäädä eläkkeelle, mutta en tahdo. Saan työstäni paljon iloa ja voimaa, syyskuussa uudessa tehtävässään aloittanut Arvio sanoo.

Carita Laine-Tossavainen ja Marko Tossavainen ovat kuoleman ammattilaisia

Carita Laine-Tossavaisen on Malmin hautausmaan krematorionhoitaja ja hänen miehensä Marko on vainajankuljettaja. Molemmat ovat työskennelleet kuoleman parissa lähes koko ikänsä. Miten suojella sisintään raskaassa työssä?

Uushenkinen etsijä löysi elämän tarkoituksen

– Tunnen rakkautta New Age -liikkeessä olevia tyyppejä kohtaan. En tahdo tuomita ketään, koska tiedän miten helposti ihminen alkaa uskoa niihin juttuihin. Haluan auttaa heitä kohtaamaan oikean Jumalan ja Jeesuksen, sanoo uushenkisiin piireihin kuulunut ja niitä gradussaan tutkinut teologi Sarastus Hietanen.

Suntiot ovat kovaa jengiä

– Näyttelijään kohdistuu usein voimakas huomio, mutta suntion pitää pitkälti sammuttaa oma persoonansa ja toimia hienovaraisesti taustalla. Me mahdollistamme seurakuntalaisille kauniin hetken ja muille kirkon työntekijöille hyvät työolosuhteet, sanoo näyttelijä ja suntio Sara Paavolainen.

Suomen Zorron Petri Vähäsarja tekee lauluja elämän vakavasta leikistä

Suomen Zorro -yhtyeen kippari Petri Vähäsarja ammentaa laulunsa rumankauniista maailmasta. Avaran mystisen luterilaisuuden sävyt ja luovuuden vapaus synnyttävät musiikkia, joka puhuttelee ateistiakin.

Haurasluinen Kaisa Viitala on sinut sairautensa kanssa

Körttiliikkeen viestintäsuunnittelijassa Kaisa Viitalassa on 142 senttimetriä sisua, iloa ja uteliaisuutta. Harvinaisen sairauden vuoksi luita on murtunut lähes 20 kertaa, mutta elämisen tahto on aina nostanut ylös synkkyyden kuopasta.

Kirkkoherra Markku Salminen: Diagnoosi muutti elämäni

Isä Markku Salminen on pappi, vammainen ja Suomen suurimman ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra.

Arto O. Salonen: Haluan sytyttää kansalaiset kukoistamaan

– Ehkä joku on luonut koko tämän huikean systeemin. On aikamoista keskisormen näyttämistä hänelle, jos me sammutamme ja pidämme piilossa kykyjämme ja mahdollisuuksiamme. Täyteen ihmisyyteen kasvamiseen kuuluu omien voimavarojen tunnistaminen ja niiden saattaminen yhteiseen käyttöön, toteaa dosentti Arto O. Salonen.

Tuomas Juntunen: Epäileva Tuomas minussa ei ole antanut periksi

Tuomas Juntusen tytär kuoli elettyään vain runsaan vuorokauden ajan. Martan lyhyt elämä muutti Juntusta ja sai hänet myös arvioimaan uudelleen suhdettaan kirkkoon ja kristinuskoon.

Hiljaiseksi hyssytelty Päivi Silventoinen vapautui elämään

Uskonnonopettaja Päivi Silventoinen oli luvannut haastattelun siitä, miten sairastuminen sysäsi hänet muutoksen tielle. Sen piti olla ihan tavallinen toipumistarina, mutta yöllinen valokuvaus saikin aikaan jotakin enemmän.

Eero Junkkaala: Rippikouluaikaiset kengät olisivat ahtaat

Eero Junkkaala luki liikuttuneena jutun Hesarin toimittajasta, joka tuli uskoon Vivamon rippileirillä, mutta kasvoi ulos teiniuskonsa kengistä. ‒ Kunpa joku olisi tarjonnut hänelle isommat kengät!

Bloggaava juristi Saku Timonen on aina heikomman puolella

Kun äreänpuoleinen juristi Saku Timonen Pohjois-Karjalasta ryhtyi puolustamaan netissä yhteiskunnan heikoimpia, hänen tekstinsä nousivat huikeaan suosioon, mutta herättivät myös raivoa. Nyt Uuninpankkopoika-blogia lukee joka kuukausi puoli miljoonaa suomalaista. Miten hän se teki? Ja kuka on hänen oma sankarinsa?

Sari Enkkelä vaihtoi hotellit hiljaisuuteen

Sari Enkkelä lopetti menestyksekkään myyntitykin uransa ja lähti opiskelemaan teologiaa. Nyt hän johtaa hiljaisuuden keskusta.

Saamelaisten oma pappi

Ivalon kylästä kotoisin oleva pappi Mari Valjakka palasi vajaa vuosi sitten entiseen kotiseurakuntaansa Helsingissä vietettyjen opiskeluvuosien jälkeen. Saamelaispapin virassa hänen työmaansa käsittää saamelaisten kotiseutualueen, joka on suuruudeltaan yli 160 kertaa Helsingin kokoinen.

Auttajakin tarvitsee tukea

Kokenutkin sielunhoitaja joutuu joskus turvautumaan toisten tukeen. – Aidon välittämisen ja rakkauden kautta ihminen voi saada kokemuksen siitä, että myös Jumala välittää hänestä, sanoo kristillisen toipumistyön Kriton koordinaattori, pastori Ulla Halttunen.

Jukka-Pekka Palo: Turvani on Jumalassa

Näyttelijä Jukka-Jukka Pekka Palolle liittyminen kirkon jäseneksi oli paluu kotiin. – Se oli pitkän pohdinnan luonteva lopputulos ja seurasi sen tosiasian tunnustamista, että tarvitsen Jumalaa, hän kertoo.

Anna-Mari Kaskinen: Älä pelkää vastatuulta

– Yritän antaa intuitiolle tilaa ja ottaa avoimesti vastaan kaiken sen, mitä elämä tarjoaa. Lapseni sanovat joskus, että olen ylioptimistinen, ja olenkin valinnut tietoisesti sen tien, sanoo taiteilija Anna-Mari Kaskinen.

Viimeisten hetkien majakka

Merikapteeni Seppo Laurell on majakoiden ystävä, joka on toiminut saattohoidon vapaaehtoisena pidempään kuin yksikään toinen suomalainen.

Martta vaikuttaa kotona, puutarhassa ja valtiossa

– Porin Suomi-Areenalla pääsanomani on, että yhteiskunta tarvitsee meitä kaikkia, yhteistyössä yli toimialarajojen! Yksityinen, julkinen ja kolmas sektori kaipaavat uudenlaista toimintaotetta. Martat on kotitalousneuvontajärjestö, mutta me osallistumme yhä aktiivisemmin myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, linjaa Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.

Olympiatuomari Risto Lehtinen: En halua enää tukea tällaista toimintaa!

Kokenut melonnan olympiatuomari Risto Lehtinen jättää tehtävänsä Rion kisojen jälkeen. Hän sanoo kyllästyneensä päätöksenteon korruptoituneisuuteen ja kulisseissa tehtäviin lehmänkauppoihin. – Mukana on liian paljon ihmisiä, jotka eivät ajattele urheilun arvoja vaan omaa hyötyään.

Risto Koo Järvinen on epäonninen etsijä

– Koin usein kirkollisissa tilaisuuksissa, että Pyhä Henki vaikutti minuun, mutta kun menin kotiin, aloin tapella vaimon kanssa, toteaa Jumalaa epäonnisesti etsinyt koomikko ja Skeptikon päätoimittaja Risto Koo Järvinen. Lasiinsylkijä-kirjan tekijä on taistellut myös alkoholia vastaan.

Eeva-Kaisa Heikura: Miten saada hengellinen viesti läpi?

- Haluan tehdä työtä ilmastonmuutostakin isompien asioiden parissa, sanoo Kirkon tiedotuskeskuksen uusi tiedotuspäällikkö Eeva-Kaisa Heikura. Viestinnän ammattilainen ja saarnatutkija on myös erityisperheen etuoikeutettu äiti.

Nyt meneillään konserttikiertue: Laulajat ovat itseään suuremman instrumentteja

– Toivon, että kuulija tulee kirkkoon avoimin mielin – ja poistuu ravittuna, syviä tuntemuksia ja kokemuksia rikkaampana. Laulutaiteesta nauttiminen on hienoa, mutta hienompaa on päästä kokemaan sieluun asti ulottuvia tunteita, Sanan kanssa kiertueelle lähtevän Club For Five -yhtyeen jäsen, basso Tuukka Haapaniemi sanoo.

Hilpeä graffiti-Jeesus piknikillä

Vantaankosken seurakunta tilasi graffititaiteilija Pete ”Hende” Niemiseltä alttaritaulun. Se otetaan käyttöön ensi sunnuntain juhlajumalanpalveluksessa. Viisi metriä leveän graffitin keskiössä on Jeesus, joka on seuraajineen eväsretkellä. – Halusin kuvata Jeesuksen mahdollisimman iloisena ja ihmisläheisenä, Hende sanoo.

Kaikkien aikojen paras ripari

Kansan Raamattuseuran rippileireistä Vivamossa on muodostunut käsite. Voice of Finlandista tuttu Ilona Gill ja muut julkisuudesta tutut kertovat omat riparimuistonsa.

Papin tytär Kaisa Korhonen: Tein sovinnon taustani kanssa

Vasemmiston ja kirkon vanha vastakkainasettelu on ohi myös kulttuuriradikaali Kaisa Korhosen osalta. – Ei tämä uskonnollinen puoli minusta katoa, se on osa minua. Kielsin sen joskus, kun vahvasta uskonnollisesta taustasta täytyi repäistä itsensä irti.

Katri Vappula: Riittävän hyvä äitiys riittää

– Haasteeni äitinä on jatkaa elämää eteenpäin niissä kengissä, jotka olen saanut. Voittopuolisesti onnistun tässä hyvin, 20-prosenttisesti huonosti. Asenteeni vaihtelee kausittain ja joskus jopa päivittäin, tunnustaa neljän lapsen äiti ja kirkon varhaiskasvatustyöstä vastaava pappi Katri Vappula.

Katri Korolainen: Nuoret vievät Suomea eteenpäin

– Opiskelijat ja nuoret ovat yhä kansakunnan toivo. On hyväksyttävä, että tämä on ihan erilainen maailma kuin 1970-luvun ay-todellisuus, sanoo nuoren polven ääntä yliopistossa, politiikassa ja kirkossa käyttävä Katri Korolainen.

Ex-julkkis Johanna Kare: Piti kokea sekin elämä

Arvottomuuden tunne teki Johanna Karesta julkisuushakuisen. Kohuotsikot ovat nyt taakse jäänyttä elämää. – Uskon myötä olen saanut ihmisarvoni.

Alkoholi on yhä kuningas Suomessa

Tunnetun pappissuvun vesaa, A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojokea ärsyttää päihdekeskustelussa ääripäiden älyllinen epärehellisyys – kaiken vapauttajat vastaan kaiken kieltäjät.

Hiljaisuudesta alkaa oma pyhiinvaellus

Hiljaisuuden ystävät ry perustettiin 30 vuotta sitten edistämään hiljaisuuden viljelyä Suomessa. Yhdistyksen toiminnanjohtajalle Sirkka- Liisa Rauniolle hiljaisuudelle avautuminen on antautumista Jumalalle.

Ikäero on meille pelkkä numero

Miranna ja Jarkko Kujanpäällä on 17 vuoden ikäero. Miranda oli 15-vuotias, kun he alkoivat seurustella. – Onhan niitä ikäeroja Raamatussakin, Jarkko muistuttaa.

Kun ego murentuu, armo avautuu

Minun piti murtua, pudota epätoivoon, kauhuun ja kuolemankuiluun. Kainalosauvani rikottiin. Koin olevani rakkaudettomassa maailmankaikkeudessa, kertoo terapeutti Tommy Hellsten. Avuttomuuden tunne pakotti omavoimaisen huippusuorittajan etsimään syvempää yhteyttä Jumalaan.

Päivi Nerg: Islamin haaste voi kääntyä positiiviseksi

– Muslimit tuovat oman uskonsa vahvasti julki, mutta me luterilaiset kristityt olemme aika hiljaa, sanoo kansliapäällikkö Päivi Nerg. – Toivon, että ymmärtäisimme olla yhtä lailla ylpeitä uskonnostamme.

Psykoterapeutti Markku Yli-Mäyry: Ylenkatsotut tyhjentävät yhteisömme likakaivoja

Vangit ovat lika-astioita, joihin on kaadettu kaikkea sitä pahaa, mitä me tunnemme toisiamme kohtaan, näkee psykoterapeutti-pappi Markku Yli-Mäyry.

Johonkin uuteen

Julkkispastori Kari Kanalan elämä on muutoksessa. Pian hän saa Helsingin Paavalin kirkon avaimet käsiinsä. Sen jälkeen on vuorossa tarinoita lapselle

Uusi mahdollisuus on aina ihme

Lapsuudessaan Päivi Valkoniemi pyöri pullojen seassa. Sittemmin hän teki nousujohteista uraa, kunnes hyppäsi oravanpyörästä ryhtyäkseen syrjäytyneiden auttajaksi.

Otin elämästä niskapersotteen

Mikko Saari oli lähellä isäänsä tämän vaikean sairauden aikana ja näki isän viimeiset hetket. Se jätti jäljen, joka on muuttanut hänen elämäänsä.

Miina Äkkijyrkkä palasi kirkkoon

Miina Äkkijyrkkä ei ole kulkenut valtavirran tai muotivirtausten mukana eikä tee niin nytkään. Taiteilija liittyi tammikuussa luterilaiseen kirkkoon. – Kirkossa on paljon helpompaa tavata Jumalaa kuin kapakassa, hän sanoo.

Jätetään pyhä pyhäksi

Henki ja musiikki kulkevat voimallisesti Jukka Leppilammen & Marzi Nyman Trion tuoreella levyllä. – Olemme kokeneet tämän projektin aikaa pyhiä hetkiä yhdessä. Kaikkia niitä ei voi eikä tarvitse sanoittaa, kaksikko sanoo.

Vapaa ajattelu on elinehtoni

Ateistisen juutalaisperheen pojan päätyminen katolilaiseksi papiksi ja joensuulaiseksi ortodoksisen teologian professoriksi ei ollut ihan tavallinen tarina. Kukapa olisi uskonut sitäkään, että naisista pitävä pariisilaisintellektuelli Antoine Lévy alkaisi selibaattiin sitoutuneeksi saarnaajaveljeksi.

Siiri Toiviainen tutkii kirkkoisiä: Makeaa sielun täydeltä

Rajallisesta ei voi etsiä rajatonta tyydytystä, ajattelivat kirkkoisät. Siiri Toiviainen tutkii heitä työkseen.

Kaikki kaipaavat armollista katsetta

Hyvässä kasvatuksessa on kysymys siitä, että aikuinen yrittää ymmärtää mahdollisimman paljon lapsen ajattelua, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Eero Huovinen ja saarnaamisen taito

Eero Huovinen hikoilee ja vapisee. Saarnaaminen on hänelle aikamoista tuskaa. Juonta ei tahdo löytyä, sanottavaa on kaivettava kiven alta ja usein sieltäkin tuntuu löytyvän vain tomua. Ääni juuttuu nenään. Mies mumisee ja nielee sanojen loput.Nämä ensimmäisten pappisvuosien vaikeudet johtivat siihen, että saarnaamisesta tuli Huoviselle elämänmittainen harjoitus.

Ei synkistellä, vaan hymyillään

Monen koomikon taustalta löytyy traagisia ja synkkiä vaiheita sekä masennusta, eikä Sampsa Simpanen tee poikkeusta.

Jaana Hallamaa: On aikuisuuden aika

Aikuisuus ei ole muotia, mutta sen kannattaisi olla. Aikuisuus ei ole vain ikävaihe vaan se on asenne. – Itse olisin tuskin aikuistunut ilman todella pitkällistä ja tuskallista kipuilua, sosiaalietiikan professori ja pappi Jaana Hallamaa sanoo.

Pieni hetki, koko elämä

Jasmin Koskiranta jäi pienenä tyttönä auton alle suojatiellä ja halvaantui. Hän ei vieläkään tiedä, miksi hän jäi henkiin. – Luotan siihen, että jostain syystä Jumala haluaa minun olevan elossa, hän sanoo.

Ammattisotilas kohtaa pakolaiset lämmöllä

Syyskuussa Kauhavalle perustetun vastaanottokeskuksen johtoon valittiin everstiluutnantti evp. Ilkka Peura. Sotilaslentäjä kohtaa Lähi-idän pakolaiset jämäkällä, mutta lämpimällä otteella.

Äärikarismaattisuus huijaa ja rahastaa

One Way Missionin toiminnanjohtaja Tapani Suonto varoittaa äärikarismaattisista eksytyksistä, jonka takaa löytyy usein menestysteologia. – Pahimmillaan menestysteologia on kuin pyramidihuijausta, jossa ei rikastu kukaan muu kuin saarnamies, joka kerää köyhien kolehdit.

Viatonta hauskuutta

Turkulainen kirjailija Kirsti Ellilä epäilee, että usko rakkauteen ja hyvyyteen on ollut hänen uransa suurin este.

Oravanpyörässäkin voi olla vapaa

Madventuresin Riku Rantala kirjoitti aisaparinsa Tuomas Milonoffin kanssa kanssa elämäntaito-oppaan. – Havaintojemme mukaan seitsemän perusheikkoutta vaivaavat ihmiskuntaa. Ihmiset painivat samojen moraalisten kysymysten kanssa, Rantala kertoo.

Armoon mahtuu koko maailman synti

Jippu toimii nyt musiikkievankelistana. Sisar todistaa väkevästi niin laulujensa kuin puheidensakin kautta. Eletty elämä nousuineen ja laskuineen antaa kummasti kaikupohjaa julistukselle. – Kuljen elävänä todistajana siitä, että Kristus on kuoleman voittaja.

Kohtuullisuuden ääni kohtuuttomuuden ajassa

Jokainen on oman onnensa seppä -ajattelu on kirjailija Tommi Melenderin mielestä aikamme voimakkain uushengellisyyden muoto. – Poliittinen ja taloudellinen eliitti propagoi maallistunutta menestysteologiaa, josta seuraa äärimmäinen individualismi. Jokainen voi muka luoda elämästään sellaisen kuin haluaa, riippumatta yhteiskunnan vaikutuksista.

Julkkispastoria vietiin kirjamessuilla

Ruotsalainen kirjailijapastori Tomas Sjödin tehtailee menestyskirjoja, mutta ei pidä kirjamessuista. Silti hän osallistui yhden tiiviin päivän ajan Göteborgin kirjamessujen ohjelmaan. Toimittaja roikkui Sjödinin kannoilla ja sai tietää, miksi kiireinen mies kirjoittaa levosta.

Näyttelijä Matleena Kuusniemi: Liikutukseni liittyy hyvyyteen

– Näytteleminen pitää tunnekanavat avoinna. Lavalla saan itkeä, nauraa ja huutaa. Viiden kotiäitivuoden jälkeen oloni oli jo tukkoinen. Tämä työ on tapa puhdistaa sieluani, Matleena Kuusniemi sanoo.

Ihmiskauppa on julma bisnes

Pia Rendic opiskeli teologiksi, koska hänellä on elämäntehtävä. Kyproksella toimiva lähetystyöntekijä taistelee ihmiskauppaa vastaan.

Kommunistikodissa uskonto oli pannassa

Voidakseen paljastaa yksityisten kokemusten kautta jotakin yleispätevää kirjailijan on oltava rohkea. Sellainen on Laura Honkasalokin sekä kirjoittaessaan että puhuessaan vaikeista aiheista, kuten avioero ja usko.

Syväsukellus luterilaisuuteen

Toimittaja ja kirjailija Roman Schatz kasvoi Saksassa tiukkaan katolisuuteen, mutta päätyi sattumalta 15-vuotiaana rentoon, luterilaiseen nuorisoporukkaan. Alkoi Jumalan ja elämän mysteerien ihmettely, joka jatkuu yhä.

Kirkkolaiva ei kaadu koskaan

– Lähtökohtanani on Afrikasta tuttu yhteisöllinen ihmiskuva: ihmisyys on jaettua. Myös kirkkojen tulee jakaa aarteitaan. Yhdessä me olemme enemmän kuin osiemme summa, sanoo Suomen Ekumeenisen Neuvoston tuleva pääsihteeri Mari Pöntinen.

Työn ilo löytyi katupappina

Liinamaria Halén ei halunnut hautautua hoitamaan papin virkaa ainaisessa kiireessä, hätäisesti ihmisiä kohdaten ja turhauttavien paperitöiden kuormittamana. Hän jätti palkkatyönsä, puki papinpaidan päälleen ja lähti kaduille olemaan kenen tahansa käytettävissä.

Superkaupunki syntyy sietämisestä

Historian rikkaimpien ja sivistyneimpien kaupunkien menestykseen on yksi syy ylitse muiden: erilaisuuden sietäminen. Tuhon tie alkaa, kun menestys nousee ahneitten populistien päähän ja ihmisiä aletaan luokitella, sanoo historiakirjailija, valtiotieteen lisensiaatti Ari Turunen.

Eros-rakkautta ei pidä mustamaalata

– Romanttinen rakkaus on fantastinen ja tietyssä määrin jopa yliluonnollinen asia, mutta siitä voi tulla epäjumala, jos se nostetaan kritiikin ulottumattomiin, sanoo C. S. Lewisia tutkinut ”rakkaustohtori” Jason Lepojärvi.

Kaikki peliin evankeliumin hyväksi

– Kirkossa puhutaan paljon siitä, että pitäisi keskittyä olennaiseen. Minulle se olennaisin on edelleen sanoma Jeesuksesta ja siitä pelastusprosessista, minkä hän on tehnyt puolestamme, sanoo Sanan emerituspäätoimittaja Hannu Nyman.

Pakolaiset eivät ole onnenonkijoita

Pakolaisista halutaan päästä eroon rasistisissa ja kiihkokansallisissa piireissä. – Olen miettinyt, millainen kokemusmaailma on henkilöllä, joka ei kykene osoittamaan empatiaa kärsivälle ihmiselle, jonka asiat ovat paljon huonommin kuin itsellä, sanoo Saara Lehmuskoski Kirkon Ulkomaanavusta.

Virolainen tarina tuli iholle

Tuulia Matilainen totaalirakastui Viroon ja osti sieltä kakkoskodin. Talo oli alun perin apteekki, jonka omistajan neuvostomiehittäjät murhasivat. Apteekkarin tarina innoitti kirjailijan kirjoittamaan romaanin.

Bisnesnainen vaihtoi rahakkaan uran toivon toimialaan

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevan Suomen World Visionin johtoon astuu bisnesnainen Tiina Antturi. – Nyt ei nosteta käsiä pystyyn vaan tsempataan täysillä, jotta hyvä työ voi jatkua, hän korostaa.

Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Lähetyssaarnaajien elämä oli draamaa täynnä Ambomaalla. Lauri Mäkisen romaani Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset ei luotaa missionaarien hengellisiä syvyyksiä, vaan käsittelee ihmisten sisäisiä ja ulkoisia ristiriitoja ja valtakamppailuja.

Utö – saari täynnä hiljaisuutta

Eija ja Seppo Nurmio viettävät eläkepäiviään Utön saarella. Saaren avaruus kantaa hiljaisuuden äärelle.

Puutarha on aavistus paratiisista

Puutarha hoitaa ja kuntouttaa. Sielu, mieli ja ruumis elpyvät luonnossa, vakuuttaa Sininauhaliiton projektipäällikkö Tuomo Salovuori. – Tykkään puutarhurin identiteetistäni niin paljon, että jos hautakiveeni kirjoitetaan jokin titteli, se olkoon: Puutarhuri!

Isän epätoivo jätti jälkensä

– Minun ei ole tarvinnut kapinoida hengellisyyttä vastaan – elämässäni on ollut tarpeeksi haastetta ilman kapinaakin, kertoo näyttelijä, Kajaanin Runoviikon johtaja Taisto Reimaluoto.

Kuolema toisella puolen maapalloa

Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti puhuu sujuvaa savon murretta. Sillä on hauska yllättää toinen savolainen.

Vanha syntisäkki ei valaistunut idässä

– Modernin kansanuskon mukaan kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään, mutta minulle on ilmoitettu vain Kristus. Muut voivat siirtyä korkeammin valaistuneiden joukkoon, jos haluavat, sanoo Intian-matkalta palannut kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen.

Ei eletä enää kuplassa

– Ihmisen pitää valita, pelkääkö hän väkivallan uhkaa. Minä en pelkää sen enempää äärisuvaitsevaisia kuin ääri-islamistejakaan, kommentoi terroristien kynsistä kaksi vuotta sitten vapautunut Atte Kaleva.

Maailma erottaa, musiikki yhdistää

– Minulla ei ole koskaan ollut mitään poispääsyä musiikista. Laulu on tullut sisältäni kuin itsestään, sanoo Sanan Suvipäivillä Rajaton-yhtyeensä kanssa esiintyvä Essi Wuorela. Laulun lahjastaan sopraano kiittää Yläkertaa.

Luotan Euroopan projektiin

– Uskon, että pääosa Euroopan valtioista kulkee jatkossakin samaan suuntaan. Vaikka joissakin maissa on suuria haasteita, eurooppalaisuuden tulkinta on enimmäkseen kirkas ja yhtenäisyyden arvo ymmärretään, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Sielujen syväluotaaja

Ihmissuhteiden kipeät ristiriidat kasvattavat intensiteettiään ja tiivistyvät jännärin tavoin ohjaaja Petri Kotwican psykologisissa draamoissa.

Suojelkaa lapsia suoritushelvetiltä

- Kunnioita, hoivaa ja rakasta lastasi aikuisen tavalla: hellästi, lujasti ja johdonmukaisesti, kehottaa kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä, jonka lapsuutta varjosti isän tuurijuoppous.

Uskonkriisien karaisema pohjalainen

– Suomalaiset ovat arkoja pitämään itseään kristittyinä. Rohkaisen lempeästi ihmisiä luottamaan Jumalaan. En halua mitätöidä kenenkään uskoa, vaikka se näkyisi vain varovaisena aavisteluna, joka elää meissä Jumalan kädenjälkenä ja kaipuuna yhteyteen, sanoo Sanan uusi päätoimittaja Heli Karhumäki sanoo.

Kiasma taiteilee ajan hermolla

Jotkut käsittelevät ihmisen henkisiä varantoja uskonnollisten sfäärien ja toiset esteettisen elämänpiirin välityksellä, toteaa Kiasman tuleva johtaja Leevi Haapala.

Jo Juudaksen nimi kalskahtaa pahalle

– Olen tehnyt aina rankkoja hahmoja teatterissa ja elokuvissa. En ole Elovena-osastoa vaan näitä tummia kavereita, jotka tuovat synkkyyden joka tilanteeseen, Oskari Katajisto sanoo. Juudasta esittävä karismaattinen näyttelijä nähdään pitkänäperjantaina Via Crucis -vaelluksella.

On vain tämä hetki

Unta ja valvetta. Vihan ja rakkauden julistuksia. Idyllejä, kieltämisiä, epäilyksiä, väitteitä. Professori, tanssitaiteilija Jorma Uotinen puhuu sellaisen kulttuurin puolesta, joka ei tieten tahtoen hyväksy mitään. Eikä sulje mitään tarkoituksella pois.

Heikkoudessa ei ole hävettävää

– Jos ajatellaan Jeesuksen sanomaa, niin sehän on heikompiosaisten puolustamista. Minulle on ollut aina itsestään selvää, että kristillisessä ja vasemmistolaisessa arvomaailmassa on paljon yhtymäkohtia, muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta toteaa.

Jeesuksen fanittaminen riittää kristittyjen liimaksi

– Agricolamessu on suunnattu tosissaan oleville etsijöille, jotka haluavat löytää uskosta jotain vähän enemmän ja jotain juurevampaa, linjaa Agricolaliikkeen johtaja Henrik Wikström.

Brändi ei ole ruma sana

– Brändi ei synny vain tyylikkäästä ilmeestä ja ulkoasusta, vaan hyvistä teoista ja viesteistä. On kerrottava omasta toiminnasta rehellisesti ja tavallisia ihmisiä puhuttelevasti, linjaa Veera Hämäläinen.

Fantasian teologi puhuu haltijakielin

Pastori Petri Tikka on maailman parhaita Tolkien-tuntijoita. Hän hallitsee hyvin jopa J. R. R. Tolkienin luoman haltiakielen quenyan, jonka innoittajana olivat suomen kieli ja Kalevala. Fantasiakirjailijasta ja kielitieteilijästä on nyt tekeillä dokumenttielokuva, jossa Tikka on asiantuntijana.

Älä mukaudu maailman menoon

Tämänvuotisen Luterilaisen Kulttuurin Säätiön palkinnon saanut ohjaaja Klaus Härö on ohjannut vironkielisen elokuvan, jonka tapahtumat sijoittuvat Stalinin kauden Viroon. – Mietin usein, millainen olisin tosipaikan tullen – eläisinkö niin kuin uskon, ohjaaja pohtii.

Ystävyys on pyhä asia

Ihmisten syvässä kohtaamisessa on Korkein läsnä, kokee hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen. – Minulla on ollut paljon hienoja, yhdessä ystävien ja läheisten kanssa jaettuja hetkiä sekä inspiroivia työtovereita, joita en haluaisi kokonaan menettää eläkkeelläkään.

Sairautta ei tarvitse hävetä

– Rakkauden kaksoiskäsky on minulle kristinuskon ydin. Usko liittyy arkipäivään. Minua harmittaa se, etteivät ihmiset tiedä, mitä kaikkea hyvää kirkko tekee, sanoo toimittaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Päivi Storgård.

Elämä ei mene niin kuin toivoo

Kristiina Hanhirova on taistellut yli yhdeksän vuotta syöpään sairastuneen miehensä Timo Laukkion rinnalla. Tv-toimittajina tutuksi tullut pariskunta on käynyt monta kertaa kuoleman kielissä. Sieltä on selvitty uskon ja huumorin siivittämänä. – Hyvä, ettemme tienneet alussa, mitä kaikkea olisi edessä, Hanhirova sanoo.

Onko sananvapaudella ja satiirilla rajansa?

Saako mistä tahansa tehdä satiiria tai pilkkaa? Pilapiirtäjät Ville Ranta ja Erkki Kuusanmäki puntaroivat sananvapauden ja uskontorauhan rajoja.

Pitääkö Herra huolen hulluistaan?

Aiju von Schönemanin elämää leimaa liki kymmenen vuoden aviohelvetti. Siitä selvittyään naisesta kasvoi tunnettu opas ja kulttuurivaikuttaja Turussa.

Rakkauden arvoinen

Syvästä masennuksesta ja asunnottomuuden uhasta selviytynyt Susanna Itkonen löysi lähimmäisenä olemista merkityksen elämälleen.

Oikea asenne rahaan!

Toimiakseen hyvin ihminen tarvitsee hyvän suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin, mutta myös rahaan, muistuttaa sijoittajaguru Rodney Alfvén. Hän on Nordean sijoittajasuhteista vastaava johtaja Tukholmassa.

Saarnaajan sitkeä poika

Kirjailija Asser Korhosen tuore kirja on kuvitteellinen pojan kasvukertomus, jossa tosin on yhtäläisyyksiä tositapahtumiin. – Meidän perheessämme lasten piekseminen oli vielä pahempaa kuin kirjassa. En yhdistänyt sitä tapaa niinkään uskontoon, vaan perheemme ongelmat liittyivät ennen kaikkea edesmenneiden vanhempieni henkiseen tilaan. Mikä pelasti kovia kokeneen miehen?

Eliitti elää ja voi hyvin

Koulutus, ammatit ja asemat tuntuvat jälleen periytyvän. Monet muutkin merkit viittaavat yläluokan paluuseen tai ainakin tulo- ja terveyserojen kasvuun. Meissä kuplii yhä vanhaa sosiaalista kerroksisuutta, mutta selkeärajaista yläluokkaa on nykyään vaikea osoittaa, kertoo historioitsija Laura Kolbe.

Pikkulotta Kirsti Ijäs: Ikäpolveni ongelma on avun pyytämisen vaikeus

– Katson elämää enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Vanhallakin on tulevaisuus, korostaa teologi, perheterapeutti ja tietokirjailija Kirsti Ijäs, 78. Hän kartoittaa korkean iän kehityshaasteita ja voimavaroja teoksessaan Valoa vanhuuteen.

Miten tässä maailmassa pitäisi elää?

– Jokin tässä todellisuudessamme ei ole kohdallaan. Romaanini kysyy, miten näin monimutkaisessa maailmassa pitäisi elää. Onko elämäntapamme toimiva ja hyvä? Miten me tulemme myyneeksi sielumme? Näihin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia vastauksia, vaan niiden kanssa pitää painia, sanoo kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen.

Ilmastonmuutos on uusi ismi

Ideologinen puhe ilmastonmuutoksesta on saanut uskonnollisia ulottuvuuksia, sanoo entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola. Hän haastaa väitöskirjassaan vahingolliseksi katsomansa ilmastopolitiikan.

Teatteri ja saarna havahduttavat sumusta

– Minussa virtaa se sama veri kuin esi-isissäni, jotka olivat pappeja ja piispoja. He eivät olleet väkeviä vain Sanassa vaan myös ilmaisussaan. Esiintyjänä haluan ymmärtää historiallista taustaani, sanoo näyttelijä Laura Malmivaara.

Moderni lestadiolainen koti-isä

Helsinkiläinen Risto Peltokorpi jäi vanhempainvapaalle hoitamaan 4 kk:n ikäistä Vilkkoa, kun Terhi-vaimo nousi yllättäen eduskuntaan. Millaisia haasteita kohdataan yhdeksänlapsisessa perheessä? Uuvuttaako arki?

Äidin suuri suru

Jaana Kruthin tyttären itsemurhasta tuli viime kesänä kuluneeksi vuosi. Tragediaa on yhä mahdoton ymmärtää. Äidin mielessä kertautuvat jospa- ja miksi-pohdinnot.

Vastustaa vaan ei hylkää

Ex-kansanedustaja, toimittaja Pertti Salovaara tunnustaa, ettei elämässä tunnu joskus olevan mitään järkeä.—Mietin jokaisen teon kohdalla, säteilenkö ympärilleni mitään plusmerkkistä ja taistelen miinusmerkkisiä pyrkimyksiäni vastaan. Se on alituista kovaa duunia, hän sanoo.

Valtataistelu tuhosi taiteilijaperheen

Muusikko Markojuhani Rautavaaran lapsuus oli ahdistava vanhempien riidellessä raivokkaasti. Viisikymppisenä hän voi jo katsoa taaksepäin ja suhtautua perhedraaman osapuoliin armollisesti.

Meidän on muutettava elämäntapaamme

Katolinen pappi Guillermo Kerber rakastui ja joutui tekemään saman selibaattitempun kuin Martti Luther muinoin. Uruguaylaisesta tuli merkittävä tutkija ja vapautuksen teologi, joka tekee työtä oikeudenmukaisuuden ja luonnonsuojelun puolesta.

Pehmeän sohjon läpi hyytävään pimeään

– Kaikenlaiset eteen nousseet seinät ovat kaadettavissa ja monenlaisista vaikeuksista voi selvitä, syömishäiriöistä, ahdistuksesta ja itsetuhoisuudesta irti päässyt sosiaalityön opiskelija ja pappi Pauliina Kuokka sanoo.

Kainuusta Brysseliin

Kun Merja Kyllönen lähti mukaan politiikkaan, isä antoi hänelle yhden ohjeen. Hän evästi tytärtään sanomalla, että pidä jalat maassa ja purut päässä kuivina niin, ettei mikään neste kostuta niitä.

Tämä hetki riittää

Kymmenen vuotta melanoomaa sairastaneen Juho Juutilaisen mukaan kuoleman läheisyys on kokemus, josta ei koskaan pääse täysin irti. Tärkeintä on elää avoimesti ja rehellisesti.

Haltioitumisen ja hurmoksen pimeä puoli

Melkeinpä kuka tahansa saattaa sopivalla hetkellä langeta äärilahkoon tai taitavasti manipuloivaan guruun, kirjailija Maria Peura uskoo. – Ne vetoavat alitajuisiin tarpeisiimme, ihmisen varjoihin, joista hän ei ole vielä saanut selvää.

Roolit vaihtuvat, mutta työ jatkuu

Entisen kansanedustaja Arja Alhon kiireet ovat vaihtuneet omaishoitajan arkeen. Sivusta näkee selvästi, mikä nykypolitiikassa mättää.

Mäntsälän likalla riittää vientiä

Onko jokaisessa ihmisessä julmuuden siemen, joka voidaan tietynlaisissa olosuhteissa herättää taitavalla manipuloinnilla henkiin? Elisabeth Rehn on nähnyt kansainvälisissä tehtävissään niin käsittämättömiä kauheuksia, että tämä kysymys on vaivannut häntä paljon.

Toisinaan vaarallinen tehtävä

Asako Palmu tunsi Afganistanissa murhatut, avustustyössä olleet kollegansa. – Heillä oli suuri rakkaus sitä maata ja niitä ihmisiä kohtaan, joita he halusivat auttaa. Me lähetit ihmettelemme toki joskus eri maiden tapoja, mutta Jumala antaa erityisen rakkauden niihin ihmisiin, joiden parissa työskentelemme.

Kutsumusjohtajan missio ja passio

Vaikean sairauden läpikäynyt toimitusjohtaja Paula Kirjavainen kannustaa innostumiseen ja sinnikkyyteen. – Valitettavan monissa yrityksissä kärsitään kutsumusvajeesta: tarvitaan idealistista intohimoa, joka saisi meidät tähtäämään korkeammalle.

Rukouksessa olemme kaikki yhtä

Savitaipaleella asuva opettaja Leena Saikkonen löysi aikuisiässä hiljaisuuden ja retriitit. Eläköitymisen jälkeen kypsyi vähitellen otollinen hetki isolle elämänmuutokselle.

Hyppäsinkö sokeana harhaan

Taideteollisesta korkeakoulusta kuvaajaksi valmistunut Jussi Valkeajoki päätti lopettaa elo- ja valokuvaamisen. Se kutsumus ei kantanut sen enempää kuin lähetyskutsukaan. Uskon varassa tehdyn hypyn jälkeen tuntui, että kaikki tiet olivat tukossa.

Haluan pysyä vahvasti elossa

Kun Tapani Ruokanen täyttää parin viikon päästä 63 vuotta, Suomen Kuvalehden päätoimittajan pesti päättyy. – Nuorena ihmettelin, kun vanhat äijät horisivat, että vuodet menevät nopeasti. Tämä on jännä fiilis. Sisäinen tunne on, että olen yhä aika nuori, noin alle nelikymppinen, mutta peiliin katsoo vanhemman näköinen mies.

"Kansa valitseeja kansa vapahtaa"

– Olen edelleen kirkon palvelija ja olen sitä jatkossakin – mitä sitten teenkin ja mihin minua tarvitaankaan, sanoo Europarlamentista pudonnut Mitro Repo.

Ruumiini ei pelkoa tunne

– Elämä on lahjaa, josta olen erittäin kiitollinen. Vaikeuksienkin keskellä voi olla ihan käsittämätön rauha. Monet tärkeimmistä asioista elämässämme ovat oikeasti ylhäältä annettuja, sanoo syövästä toipuva pappi ja psykoterapeutti Leila Valtonen, 66.

Joka siunattu pisara

Rwego Mukasine ei malta olla juomatta lisää vettä. Ja mehua… Ja piimää, jota Rwego juo mukikaupalla, leveä hymy naamallaan. Kuka olisi uskonut, että piimä voi saada Kongosta tulevan ikämiehen niin iloiseksi?

Olen iloisesti idealisti

Tv-tuottajana menestyksekkään uran tehnyt Saku Tuominen keskittyy nyt tärkeinä ja hauskoina pitämiinsä projekteihin, joissa voi parantaa maailmaa. – Minulle unelman ja idean välinen raja on veteen piirretty viiva.

Elämä on liian lyhyt ja hieno tuhlattavaksi!

Arja Koriseva on jo 20 vuotta pitänyt kirkkokonsertteja. – Kirkkokonsertti tarjoaa ihmisille mahdollisuuden pysähtyä arvioimaan elämäänsä ja sen suuntaa. Toivon aina, että jokin kuulijan sisimmässä liikahtaisi.

Yrittäjä paiskii töitä vapautuakseen

– Minulle ei ole erikseen elämää ja työelämää. Toimittajuus on identiteetti eikä identiteetistään halua olla lomalla, sanoo vapaaksi toimittajaksi ja yrittäjäksi ryhtynyt Reetta Räty.

Jumala on löydettävä itse

Missivuotensa päättänyt Lotta Hintsa on kiitollinen siitä, että hän on saanut kasvaa kristillisessä perheessä. Hän sanoo kuitenkin, etteivät vanhemmat voi antaa lapsilleen uskoa perinnöksi. Jokaisen on kuljettava oma tiensä Jumalan luo.

Pappi puhkoo taiteen ja kirkon kuplia

– Taidepiireissä elää yhä ajatus, ettei uskonto kuulu vapaan taiteen piiriin, vaan edustaa kaikkea muuta kuin vapautta. Nykyään katsomusten moninaisuus hyväksytään kuitenkin taidekentässä aivan toisella tavalla kuin ennen, sanoo Taideyliopiston pappi Henri Järvinen.

Pitkä tie kotiin

Renate Kaufmann säästyi keskitysleiriltä, mutta menetti isänsä juutalaisvainoissa. Silti häneltä evättiin pääsy Israeliin.

Armo avautui vähitellen

Huippu-urheiluvuodet, lapsen kuolema ja avioero ovat koulineet Ringa Ropoa niin, että nyt hän tuntee olevansa sinut itsensä kanssa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Usko Jumalaan on ollut lapsesta lähtien tärkeä voimavara.

Ihminen ei viisastu

Näyttelijä Anja Pohjola nauraa lempeää ja hyrisevää nauruaan, kun hän toteaa, ettei ihminen viisastu, vaikka hän eläisi kuinka vanhaksi.

Viikatemies häviää viimeisen nyrkkeilylottelun

– Olen mennyt elämässäni niin monen kovan töyssyn ja Grand Canyonin läpi, että näin nelikymppisenä on jo vähän perspektiiviä sanoa mitä ajattelen ja tahdon elämältä, toteaa radiotoimittaja ja tv-kuuluttaja Maria Jungner.

Kirjailijasielu saavuttaa unelmansa

– Kun on saanut herkässä iässä kristillisen kasvatuksen ja on ollut tekemisissä hyvien uskovien kanssa, ihmiseen jää perus lapsenusko. Kuulun kirkkoon, vaikken siellä usein käy. En näe syytä erota kirkosta, joka tekee tosi paljon hyvää ja järjestää hienoa toimintaa, sanoo Anna-Leena Härkönen.

Tarinasta voi humaltua

Kirkolla on Juhana Torkin mukaan ylivertaisempi tarina kuin millään yrityksellä. Miksi kirkko ei luota tarinaansa, vaan melkeinpä häpeää sitä, tarinoiden vallasta kirjan kirjoittanut teologian tohtori ihmettelee.

Rakkaus vapauttaa itsekeskeisydestä

Voiko joku perisuomalaisessa pikkukaupungissa Hyvinkäällä herkimmät nuoruusvuotensa viettänyt kasvaa niin positiiviseksi ja ihmisestä hyvää uskovaksi kuin Esa Saarinen?

Menestys sotki elämäni

Jope Ruonansuun mielestä yksi elämän paradokseista on se, että ihminen haluaa rakkautta ja menestystä, mutta kun hän saa niitä kukkurakaupalla, hän ei kestäkään sitä. Hänet tämä paradoksi vei kuolemanporteille. – Jokainen vastoinkäymiseni on vahvistanut uskoani Jumalaan, hän sanoo.

Sarjakuvapiirtäjä kuvittaa mitä huvittaa

Jarkko Vehniäisen kädenjälkeä saattaa päivittäin seurata jopa miljoonayleisö. Hän tekee työkseen sarjakuvia ja huumorijuttuja.

Kiitollisuus on yrittäjän päivän sana

Al Goren puhekeikasta käynnistyi menestyskierre. Kuinka nuori jyväskyläläinen yrittäjä ja taloustieteiden opiskelija Hans-Peter Stiefen pääsi tekemään yhteistyötä huippupoliitikkojen ja vaikuttajien sekä talous- ja markkinointigurujen kanssa?

Raamattua on hyvä lukea käyttöohjeen kanssa

Raamattu on tavalliselle ihmiselle vaikea kirja.

Sukupolveni janoaa elämän merkitystä

Minussa ei tapahdu kristittynä mitään muutosta pelkän kirkollisveron maksamisen kautta, ellen koskaan itse kohtaa ja auta tukea tarvitsevia ihmisiä, toteaa Toisenlaisen hiihtoloman organisoinut tutkijapappi Marjaana Toiviainen.

Olin rikoksen ammattilainen

Jarkko Lassila on viettänyt elämästään yhteensä kymmenen vuotta vankilassa. – Olen entiseen verrattuna uusi ihminen, mutta aika usein minua lyödään edelleen menneisyydelläni.

”Eikä minua enää pelottanut”

Islam on Lähi-idän politiikan suurin voimatekijä, sanoo matkaopas Ram Laor. Hänen tiensä sionistiksi alkoi uimarannalla Tel Avivissa 1969.

Herätys, vanhemmat ja kasvattajat

Kun vanhemmat ja päivähoidon varhaiskasvattajat antavat lasten päättää, miten nämä haluavat täyttää päivänsä, aikuiset ovat hukassa ja kohta lapsetkin, sanoo varhaiskasvatuksen dosentti ja lastentarhanopettaja Marjatta Kalliala.

Suhteellisen köyhä ei jää kyykkyyn

– En pidä omaa köyhyyttäni mitenkään erikoislaatuisena. Sosiaalituilla eläminen on perusarkea sadoilletuhansille suomalaisille, sanoo Vaskivuorentie 20 -kirjallaan köyhyydelle kasvot antanut Mathias Rosenlund.

Katso ihmistä

-Minut muistetaan köyhien puolustamisesta, jos jostain. Olen halunnut antaa äänen ihmisille, jotka eivät saa itse ääntään kuuluviin. Meidän tehtävämme on pitää toisistamme huolta. Moni rahan sokaisema on kadottanut tämän sydämen sivistyksen, sanoo toimittaja Kimmo Oksanen.

Jos ihminen onkin parempi otus

– Toivon, että vuosi 2014 toisi jonkin uuden oivalluksen. Ne tulevat yllättäen. Koskaan ei tiedä, mitä yhtäkkiä avautuu eteen. Pitäkää silmät auki ja valvokaa, sanoo innovatiivinen pappi Olli Valtonen.

Raamattu on minulle kirja rakkaudesta

Näyttelijä ja kirjailija Ville Virtasen hengellinen tie alkoi jumalattomuuden kokemuksesta, joka oli musta, syvä ja toivoton.

Dome Karukoski: Rakkaus voitti vihan

Elokuvataiteilija Dome Karukoski on harvinaisen sympaattinen, myönteinen ja kohtelias kaveri. Jos joku ennakkoluulojensa vanki kuvittelee, että valoisaan asenteeseen on varaa, koska suomenruotsalainen Thomas on kasvanut kultalusikka suussa, hän ei voisi olla enemmän väärässä.

Jumalalle ei ole umpikujia

Tuula Sääksi joutui luopumaan lähetysjohtajan työstään evankelisessa herätysliikkeessä. Hän sai tilalle uudet tehtävät Lähetysseurassa ja hengellisenä ohjaajana. Avara hengellinen koti löytyi hiljaisuuden liikkeessä.

Unohtakaa kirkolliset viholliskuvat

– Vastustan pelon ja uhkakuvien määrittelemää maailmaa. Ei tämä elämä, yhteiskunta ja kirkko ole niin vaarallinen paikka kuin monet haluavat ne nähdä. Me voimme olla ihan turvallisesti. Hyvä voittaa kuitenkin, uskoo kirkollinen vaikuttaja, toimittaja ja kirjailija Kaisa Raittila.

Muistisairaus ei ole maailmanloppu

MS-typpinen muistisairaus siirsi Satu Salosen liikkeenjohdon tehtävistä katsomoon. – Monet asiat ovat edelleen hyvin, tietokirjailijana vaikuttava Salonen sanoo.

Tangoprinssi Leif Lindeman: Me lokeroimme itseämme

Tanssipaikoilla monet toivottavat Leif Lindemanille luontevasti Jumalan siunausta, mutta kitkerääkin palautetta tulee. Hänelle on viestitetty esimerkiksi, että tee parannus – Mistä minun pitäisi tehdä parannus? Olen ihan sama Leif kuin ennen tangomarkkinoita, gospelista tanssimusiikkiin siirtynyt laulaja sanoo.

Uutismiehen maailma on yhä hyvä

– Pessimismi ei ole yleensä rakentava voima. Suomalainen kulttuuri on onneksi muuttumassa tältä osin parempaan suuntaan. Nuori polvi suhtautuu asioihin jo vähän valoisammalla tavalla, MTV3:n uutisankkuri Peter Nyman sanoo.

Hovinarri haastaa vallan rakenteet

Vanhassa testamentissa synti miellettiin kansan kollektiiviseksi luopumukseksi Jumalan tahdosta. Synti oli myös köyhien sortamista, leskien ja orpojen asian unohtamista sekä rikkauksien kahmimista. – Onko tässä ajatuksessa jokin viisaus, jonka olemme kadottaneet, kysyy korruption kitkemisessä yhteiskunnan aktiivista roolia kaipaava Veli-Pekka Hänninen.

Kirkon on sopeuduttava median murrokseen

Taustaltaan vanhoillislestadiolainen mediamies Mikael Pentikäinen puhuu kristillisestä vakaumuksestaan vapautuneemmin kuin takavuosina. – Kristinuskon rooli elämässäni on ollut suuri. Meidän suvussamme lapset on kasvatettu kristillisyyteen, ja tätä historiaa kannan, hän toteaa.

Ylisuorittajasta merkityseläjäksi

– Olen todellinen ekspertti suorituselämässä. Voin antaa vinkkejä siitä, kuinka elämänsä kaikilla osa-alueilla voi suorittaa liiallisesti. Onnellista elämää siten ei kylläkään saavuteta, sanoo yritysjohdon valmentaja ja motiivitutkija Isa Merikallio.

Alussa Jumala loi evoluution

Usko on uskoa ja tiede tiedettä. Suurin osa kristityistä luonnontieteilijöistä ei näe ongelmaa raamatullisen luomisuskon ja luonnontieteen välillä. Tieteen pelisäännöt ovat samat ateisteille ja uskovaisille. Ei ole erikseen kristillistä ja ei-kristillistä tiedettä, korostaa kreationistien harhoja kumoava Eero Junkkaala.

Ui kulttuurissa kuin kala vedessä!

– Kirkon on asettauduttava kulloiseenkin ympäristöön ja alakulttuuriin kuin kameleontti, mutta kuitenkin tuotava kaikkialle oma, joskus kiusallinenkin sanomansa. ”Olkaa viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” Olkaa popmessuajia poppareille ja metallimiehiä metallimusiikin miehille, ja sopeutukaa eri ympäristöihin kuin kameleontit! haastaa Jyri Komulainen.

Menen vaikka läpi harmaan kiven

Lauri Tähkä on elänyt jännittäviä aikoja. Kirkon Ulkomaanavun lähettiläs palasi äskettäin Nepalista, jossa naisten voimaantuminen teki häneen vaikutuksen. Viime perjantaina ilmestyi laulaja-lauluntekijän toinen sooloalbumi Hurmaan.

Suomalaisten mieli on avohakattu

Ekoteologi Pauliina Kainulainen teki mentaalisen matkan suomalaisuuden ja kristinuskon juurille. Syntyi kirja metsän teologiasta.

Vanhemmat ratkaisevat Suomen suunnan

Jos vanhemmat vain yhdistävät voimansa päiväkodeissa ja kouluissa ja koko yhteisö saadaan pelaamaan samaan maaliin, aivan erilaisistakin sosiaalisista taustoista tulevat lapset voivat pärjätä häkellyttävän hyvin, sanoo Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Kauneus kumosi angstin

– On siistiä voida sanoa, että koen itseni todella onnelliseksi. Toisin kuin moni kuvittelee, onnellisuuteensa voi vaikuttaa omilla valinnoillaan, vaikka lopettamalla ryyppäämisen tai muuttamalla ruokailutottumuksiaan, sanoo muusikko Samae Koskinen.

Taivaslaulu lestadiolaisesta nuorestaparista

– Lestadiolainen liike tarjosi kielen ja koko maailmanjärjestyksen, johon kasvoin sisään. Pikkutytöstä lähtien olen pyöritellyt kysymyksiä uskosta, naiseudesta, äitiydestä ja naisen voimavarojen rajallisuudesta, kertoo romaanillaan Taivaslaulu huiman debyytin tehnyt Pauliina Rauhala.

Vanhemman läheisyys on lapsen henkivakuutus

Viime vuosina on saatu valtavasti uutta tietoa lapsen terveestä ja häiriintyvästä kehityksestä. – Ihminen on sosiaalinen laji. Moni lapsi ja nuori tarvitsisi tuekseen enemmän aikuisia, jotka hyväksyvät hänet ihmisenä varauksetta ja antavat perspektiiviä aikuisten maailmaan, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

Myrskyvaroitus

– Meidän täytyy alkaa saada positiivisia kokemuksia ja kicksejä jostakin muusta kuin ylenmääräisestä kuluttamisesta. Lapsenlapsemme tulevat kysymään, mitä me teimme ilmastonmuutoksen estämiseksi, sanoo tekniikan tohtori ja dosentti Jouni Keronen.

Pelikenttä muuttui vaativaksi

Professori Juhani Laurinkari uskoo, että kirkkolaiva purjehtii vakaasti terveellä suhteellisuudentajulla. Hän unelmoi kirkosta, joka antaisi seurakuntalaisille reilusti enemmän vastuuta.

”Eläkeläiselämäni ei alkanut hyvin”

Kirjailija Matti Paloheimo luotaa vanhuusiän vaihtoehtoja. – Viimeistään eläkeiässä on löydettävä syy elää.

Ilon ja kivun kautta luodaan uutta

Mikko Matikainen on luterilaisten karismaatikkojen johtohahmoja. Hän on työskennellyt kirkkoherrana ja vaikuttanut Hengen uudistus kirkossamme –yhdistyksessä. Selkäsairaus pani työkuviot uusiksi. – Jatkan Jumalan valtakunnan työssä. Luotan, että Herralla on homma hanskassa, silloinkin, kun en itse jaksa edes rukoilla.

Maailmaa voi muuttaa kakuilla

– Kun tuntui, etten kehtaa pyytää ihmisiä vain lahjoittamaan rahaa, aloin leipoa. Leivon ammatteja naisille. Kehitysmaan nainen saa ammatin kakun hinnalla, Päivi Aikasalo paljastaa.

Marko Kivistö: Sielu tulee ravituksi kauneudesta

– Uskon ja taiteen uudeksi tekevää voimaa ei ole syytä aliarvioida. Varsinkin niiden yhdistelmä on vahva, silloin kun taiteen avulla kurkotetaan kohti kauneutta ja pyhyyttä, toteaa Helsingin Musiikkitalon pääarkkitehtina tunnettu Marko Kivistö

Väleissä Johtokuntaan

– Olen ihan normaali peruskundi ja kadun jätkä, joka uskoo ja rukoilee. Jumala kuuluu meille kaikille. Me ihmiset olemme hengen asiantuntijoita jokainen, jos vaan otamme sen hengen vastaan, kokee sanoittaja, tuottajamoguli Ilkka ”Ile” Vainio.

Ihan Ollin levy

Olli Helenius naputtelee auton rattia ja hyräilee. Hän haluaa, että kuuntelen yhden kappaleen, sinkkulohkaisun. ”Eri suuntiin...” – Mitäs tykkäät?

Maistakaa ja katsokaa!

Virsikirja, jumalanpalvelus ja kirkkojen väliset suhteet voisi panna naftaliiniin.

Murtuuko pahan äitipuolen myytti?

Lapsen tulee saada rakastaa sekä äitiään että äitipuoltaan. Jos äiti hyväksyy äitipuolen, lapsi voi kokea, että hänellä on ”lupa” rakastaa myös äitipuoltaan. Äitipuolen taas on hyväksyttävä äiti, joka on lapselle tärkeä. Yhteistä asiaa – lapsen kasvattamista ja hoitamista – ei paranna toisen äidin mollaaminen, muistuttaa tutkija Minna Murtorinne-Lahtinen.

Pysyin uskollisena nuoruuden näyille

Nuori teologian opiskelija Kari Pekka Kinnunen päätti pyhästi tehdä ihanteistaan totta.

Tietämättä uskon elävään Jumalaan

Jari Ehrnrooth liittyy uskonnollisen tunnustuskirjallisuuden traditioon kirjallaan Tietämättä uskon. Kirjailija ja kulttuurihistorioitsija perustaa uskonsa sisäiseen kokemukseen ja tunteeseen.

Kaiken keskellä kompuroi Äiti

Ohjelmoitu arki pettää yölliseen oksennusbingoon, ja kuravaateheteikkö velloo eteisessä. Äiti venyy ja huolehtii – ehkä vähän nauraakin, kun ei muutakaan voi.

Autenttista itseä etsimässä

– Haluan olla totta niin toimittajana kuin kirkollisena luottamushenkilönäkin. Minun on saatava olla oma persoonani – kaikkine puolineni ja näkökulmineni. Luovuuden liekin täytyy palaa vapaasti niin, että voin tulla siksi, mitä pohjimmiltani olen, sanoo Lisa Enckell.

Kirjailija karsii turhan Jumalan ja taiteen tieltä

Kirjailija karsii turhan Jumalan ja taiteen tieltä

Ruumis on rukouksen maja

Melkein mikä vain mielekäs fyysinen toiminta – käveleminen, syöminen tai leikkiminen lasten kanssa – voi olla rukousta ja meditaatiota, tietoista läsnäoloa Jumalan todellisuudessa, tietää teologi Lauri Maarala.

Naispapin Tour de France

Ranskan suomalaisilla on vain yksi pappi, jonka seurakunta on levällään koko maassa Rivieralta Pariisiin. – Tämä on minun ”Ranskan ympäriajoni”, sukkuloiva pastori Marjo Kalliomäki sanoo.

Kuusi vuotta sissien vankina

Presidenttiehdokas Ingrid Betancourt joutui yli kuudeksi vuodeksi sissien vangiksi Kolumbian viidakkoon. Rukous ja Raamatun lukeminen olivat nelikymppisen naisen tukena epäinhimillisissä oloissa.

Hulttiojuutalainen on Saarnaajan sielunveli

– Suhtaudun kunnioittavasti uskomiseen. En rehentele sillä, että olen skeptikko-agnostikko, vaan tunnen suoraan sanottuna kateutta siitä, ettei minulla ole uskomisen lahjaa, tunnustaa juutalaista identiteettiään tosissaan etsinyt toimittaja Ruben Stiller.

Leijonien laumaa johtaa nainen

Lions-liitolla, tuttavallisesti leijonilla, oli imago-ongelma: monen mielikuvat hyväntekeväisyysjärjestöstä olivat virheellisiä. Heitä pidettiin vanhojen miesten sulkeutuneena salaseurana tai hyvä veli -kerhona. Hätiin kutsuttiin nuorekas ja energinen nainen Maarit Kuikka.

Naisen elämä on hienoa Suomessa

Suomessa on sikäli helppoa viettää naistenpäivää, että täällä naisten oikeudet ovat maailman huipputasoa. Tästä on kiittäminen myös omaa uskontoamme. – Kristinusko on alusta pitäen ollut molempien sukupuolten uskonto, jossa naiset ovat olleet aktiivisessa roolissa, toteaa teologian tohtori Outi Lehtipuu.

Uskonnon aarteisto avautui radikaalille

Yksilön kannalta uskossa on kysymys vallankumouksellisista asioista. Siksi on tärkeää, että etsijä löytää kokemuksilleen sanoja ja paikan, jossa uskonkysymyksiä voi työstää eteenpäin. Usein uskon sanoja vain on etsittävä pitkään ja monta kertaa umpikujien kautta, sanoo Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula.

Liike on lääke

Kuten jousi toimii vasta jännitettynä, toimii vartalosikin hyvin vasta viritettynä! vinkkaa fysioterapeutti Arto Kojo.

Helvettinäyistä aitoon hartauteen

Kirjailija, tutkija ja kääntäjä Virpi Hämeen-Anttila löysi kristilllisen uskon aikuisiällä Bachin ja Lutherin kautta.

Olemme muukalaisia ja kulkureita

Venäjä oli kirjailija-pastori Erkki Jokisen hengellinen korkeakoulu. Sukuhistoriaan kuului evakkous ja naapurimaahan kohdistuva katkeruus, muukalaisuutta syvimmillään. – Kunnes kipu suli sielusta pois. Sain lahjaksi kansan, kielen ja kulttuurin, jotka olivat olleet suvulleni vieraita.

Silmistä näkyy ettei maailma ole valmis

Maria Immonen kiertää haasteellisimmilla lähetyskentillä ja kehitysavun katvealueilla. Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö on tottunut näkemään kaikenlaista kurjuutta ja jättämään sen taakseen, sillä maailman murheita ei voi kantaa mukanaan. Mutta jotkut ihmiset painautuvat mieleen.

Tärkein saarnastuoli on sängyn vieressä

– Vanhemman ei tarvitse toimia lapsen ja Jumalan tulkkina, joka yrittää esitellä heidät toisilleen. Kristillisen kasvatuksen perusasenne on pikemminkin se, että vanhempi asettuu lapsen viereen ja kääntyy hänen kanssaan Jumalaan päin, sanoo lastenkirjailija ja television lastenohjelmien toimittaja Monica Vikström-Jokela.

Sosiaalinen omatunto jäi

Näyttelijä ja ohjaaja Marina Motaleff-Kelly tempautui 1960-luvulla mukaan vasemmistoradikalismiin, kuten suuri osa sen ajan nuorista teatterilaisista.– Ylilyöntejä tapahtui helposti.Olen minäkin myöhemmin pyytänyt joitakin sanomisiani anteeksi.

Kivun metsästäjä

Olavi Sydänmaanlakka ui kuin kala vedessä katutappelijoiden, narkomaanien, jenginuorten, romanien ja somalien seurassa. Hän on saanut kaikista ryhmistä ystäviä ja – kadulla niin kovasti kaivattua – kunnioitusta. Uusin haaste on viime viikolla alkanut pesti Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajana.

Herätys kansalaisyhteiskunta!

Kansalaisyhteiskunta on käsittämättömän näkymätön ja aliarvostettu asia. Filosofian tohtori Aaro Harju kutsuu väkeä barrikadeille, jotta kansalaisyhteiskunta auttaisi Suomen alavireestä kukoistukseensa.
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä