21.9.2017Teksti Janne VillaKuva Sakari Röyskö

Mielisairaudesta ei saa vaieta

k-38-2017-04-Heini_Roysko-5
– Olen tyypillinen nelikymppinen nainen, joka katsoo elämäänsä taakse- ja eteenpäin ja miettii, miten elämästä saisi hyvän. Kirjoitan erityisesti tyttärelleni. Toivon, että hän tuntisi minut aikanaan kirjojeni kautta paremmin, esikoiskirjailija Heini Röyskö kertoo.

– Monissa mielenterveysongelmaisten perheissä pimitetään
vaikeita asioita suljettujen ovien ja ikkunoiden takana. Haluan omalta osaltani särkeä tämän puhumattomuuden kulttuurin, Mustat ikkunat -romaanin julkaissut Heini Röyskö sanoo.

Lapsena Heini Röyskön perheen elämää leimasi huoli masentuneesta äidistä.

Äidin ahdistus saapuu yllättäen ja pyytämättä. Kavala voimattomuus valuu jäseniin
kuin suruviesti, joka lyö maihin keskellä kirkasta päivää. Puristava tuska lamaannuttaa
kesken ruuanlaiton, pyykkiä pestessä, lapselle puhuessa. Tarvittaessa hän hivuttautuu toiseen huoneeseen itkemään.

”Äidin äkilliset katoamiset ovat lapselle osa aikuisten kiusallista teatteria: lapsi tuntee äitinsä alakulot, hän kahlaa mukana niiden mainingeissa jo ennen kuin ne ovat ehtineet alkaakaan. Kaikki ne mielen väreet, joita äiti kuvittelee peittelevänsä, sykkivät lapsen
suonissa”, Röyskö kirjoittaa esikoisromaanissaan Mustat ikkunat.

Röyskö käsittelee perheensä elämää 1970-luvulta 1990-luvulle. 

– Kirjan kaikki tapahtumat eivät ole eksakteja mutta tunnelmat ovat. Helluntailaisperheessä eli rinnakkain kaksi vahvaa todellisuutta: juureva ja tasapainoinen kristillisyys ja masennus lieveilmiöineen.

Tämä juttu on katkelma. Lue haastattelu kokonaisuudessaan Sanasta 38/2017!


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä