6.4.2017Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Haudan pimeydestä pulppuaa valoa

k-14-2017-04-Tiina Kristofersson 01
– Minua pidetään hyvin energisenä ihmisenä. Suhtaudun elämään lahjana. Tiedostan kuolevaisuuteni ja haluan vetää peräseinään asti ilolla, tehdä ja kokea asioita. Tämä asenne antaa vauhtia ja suuntaa toimintaani, kertoo Tiina Kristoffersson.

Oikeudenmukaisuus on Jeesuksen olomuoto ja intohimo, uskoo Musiikkiteatteri Kapsäkin toimitusjohtaja Tiina Kristoffersson. – Jeesus on Jumala ihmisen muodossa. Hän osoittaa suuntaa. Koen uskossa tärkeäksi tien kulkemisen. Tämä ei ole todellakaan aina kovin kirkkaasti valaistu tie. Rämpijän usko ei ehkä ole vahva, mutta kaipaus on sitäkin vahvempi.

Tiina Kristofferssonin asenteessa on Peppi Pitkätossun anarkistisuutta. Syvällisesti ajatteleva ja vikkelästi puhuva nainen ei hyväksy sovinnaisia ratkaisuja vaan haluaa löytää teologisiin ongelmiinkin oman tulkintansa, vaikka joutuisi korjaamaan sitä.

Pääsiäisen suurta kertomusta hän on huomannut lähestyvänsä viime vuosina kyseenalaistavalla mielellä. Aina se on silti puhutellut.

– Miksi Jeesus kuoli ja mitä ylösnousemus merkitsee? Joudun ilmeisesti käymään joka pääsiäinen saman myllyn läpi – kapinahengellä sisään ja sovituksella ulos.

– En pääse uskon mystiselle tasolle ennen kuin olen käynyt älyllistämisen portin läpi. Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan ymmärtää, mutta älyllisen vastauksen etsiminen ei voi olla väärin.

Kovasydämistä teologista viisastelua Kristoffersson ei ymmärrä.

– Lukiessani Facebookissa pappien keskustelua minulle avautui ensi kertaa se, mitä seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: Yksi sinulta puuttuu ja sen myötä kaikki – Kristuksen sisäinen tuntemus.

– Vaikka puhuisit munkkilatinaa, mutta sinulta puuttuu rakkaus, et ole mitään muuta kuin koliseva metalliämpäri.

Tämä juttu on katkelma. Lue juttu kokonaisuudessaan Sanasta 14-15/2017!


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä