14.9.2017Teksti Freija Özcan

Antaudu kannettavaksi

k-22-2016-03-Toimittajalta Freija uusi kuva

Kierrettyäni viikon verran luostarikirkkoja matkaryhmän kanssa, havahduin tarpeeseen. Olin nähnyt hartaiden ortodoksien suutelevan hämyisissä kappeleissa ihmeitä tekeviä ikoneita, pappien siunaavan kappeleihin poikenneita. Olin haistellut palavia tuohuksia ja ilmassa leijuvaa suitsukkeen savua. Olin hipaissut kiveä, jota perimätiedon mukaan apostoli Johannes oli koskettanut.

Pedanttisen järkevä, jopa kyyninen luterilainen sieluni oli katsellut ja ihmetellyt kaikkea hiljaa. Ei tietenkään ole takeita, että Johannes oli juuri tuosta kohtaa kiveä tukea ottanut. Ei tietenkään usko tarvitse ikoneita, ei tuohuksia, ei suitsukkeita, ei ristinmerkkejä. Mutta mikä oli tämä kaihertava kaipaus sisimmässäni?

Tarvitsen kappelin, tuumin itsekseni. Kuljin kreikkalaisen Horan kaupungin kapean kapeita valkoisia katuja, kunnes löysin pienen luostarin, jolla oli omituinen nimi Zoodochos Pigi, elämää antava lähde. Pysähdyin hämärän kappelin pääikonin eteen. Se näytti lempeältä. Esitin asiani sen ikkunan läpi tuonoloiseen. Hain tuohuksen ja sytytin sen. Tuntui lohdulliselta jättää se palamaan niin pysyvän oloiseen paikkaan.

Mieleni löysi tyyneyden, jota se oli etsinyt jo kauan. Uskossa ei, niin kuin ei rakkaudessakaan, ole mitään järkeä. Joskus on vain antauduttava kannettavaksi.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä