20.4.2017Teksti Anu Heikkinen

Jeesus meni metsään

Olen aina pitänyt puista. Taidan olla niitä suomalaisia, joille ”metsä kirkkoni olla saa”. Viime aikoina olen miettinyt puiden olemusta ja varmaan myös puhunut niistä sen verran usein, että joku ystävä on saattanut miettiä, että taasko sillä on puisevat jutut.

Anu Heikkinen

Myös Jeesuksen opetukset menivät välillä metsään, tai ainakin puutarhaan. Hän vertasi itseään viinipuuhun ja seuraajiaan sen oksiin. Paavali puolestaan puhui Jumalan kansasta ja seurakunnasta öljypuuna. Vertaukset eivät ole lainkaan yllättäviä, onhan juutalaisessa kalenterissakin puiden uusi vuosi.

Jonkin aikaa sitten luin Peter Wohllebenin kirjan Puiden salattu elämä. Huomasin, että eipä taida seurakunnan rinnastaminen puihin olla aivan tuulesta temmattua.

Vielä paremmin kirkkoa voisi verrata metsään. Wohlleben kirjoittaa, ettei puu pärjää yksin vaan tarvitsee muita pärjätäkseen tuulten ja myrskyjen armoilla. Jokainen puu on yhteisölle arvokas, ja jokaista kannattaa auttaa. Joskus tilanne voi kääntyä niin päin, että tarvitseekin itse apua.

Puilla on sosiaalinen elämä ja ne varoittavat toisiaan vaaroista sekä ruokkivat taimiaan ja heikommin pärjääviä kavereitaan. Metsässä kävellessäni mietin, mitä viestejä jalkojeni alla liikkuu: ”Hei Irma, musta tuo Martti näyttää tänä vuonna vähän huonolta. Liikenisikö sulta vähän ravinteita sillekin?”

Osaisinko itse nähdä vierelläni kulkevan ystävän samalla tavalla ja antaa hänelle omastani? Voitaisiin vaikka mennä yhdessä metsään kuuntelemaan kevään lintuja.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä