10.8.2017Vesa Keinonen

Minä itte

vesa keinonen

Löylyissä on leppeä tunnelma. Sitten peränurkasta kuuluu ääniä. Vanhempi mieshenkilö lähtee tuhisten kävelemään kohti kiuasta. Hän tarttuu kauhaan korostetun määrätietoisesti ja viskoo kuumille kiville vettä. Viisi isoa kauhallista!

Vaikutus on salamannopea. Julkisen saunan ovi käy, kun väkeä pyrkii pois kuumasta pätsistä. Itse jään tiukasti paikalleni vaikka olo on hyvin epämukava. Silmänurkasta seuraan löylynheittäjän reaktioita. Ukkeli istuu rehvakkaasti tikkusuorana. Ilme on voitonriemuinen. Näytinpäs teille. Olen saunan kuningas!

Samankaltaista ilmiötä huomaa ikävän usein julkisissa liikennevälineissä. Kuin huomaamatta ollaan varattu viereinen paikka sille omalle kassille. Ettei vaan kukaan tulisi viereen. Sehän voi vaikka vahingossa olkapäällään hipaista minua. Hiki ainakin haisee.

Entä sitten naapuriin muuttanut nuorehko pariskunta, joka ei ole tuntevinaan talon muuta väkeä. Kun heitä tervehtii, niin mitään reaktiota ei synny. Lähimmäiset ovat pariskunnalle kuin ilmaa.

Mutta älkää vielä minä itte -ihmiset riemuitko. Piruuttanikin aion istua bussissa juuri sellaisten viereen, joilla on laukku matkakaverina. Ja myös iloisesti moikkaan niitä naapureita – vaikka tiedän hiljaisuuden huutavan takaisin.

Ette muuten pääse kanssani helpolla. Eräs tunnettu muusikko asui aikoinaan samassa rapussa viitisen vuotta, ennen kuin nöyrtyi tervehtimään. Sen jälkeen oli kyllä voittajan olo. Työvoitto saavutettu.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä