16.3.2017Teksti Sari Varpula

Vihasta vapaaksi

sari varpula

Viha – se on vahva sana ja vielä vahvempi tunne, saati sitten teko. Vihaa nykyinen mustavalkoisuus puhkuu. Politiikassa sillä suorastaan pullistellaan.

Pikkutyttönä tunsin vihaa ärsyttävää isoveljeä kohtaan. Mutta kasvoimme ja meistä tuli kaverit. Viha haihtui. Tuli toisia kohteita ja syitä. Selän takana viiltäviä ilkeyksiä, jotka pahoittivat mielen ja mustuttivat tunteet. Minkälaisia ämmiä me naiset oikein ollaan? Aikuistuttiin, tasaannuttiin, ilkeydelle saattoi jo nauraa. En vihannut enää.

Sitten alkoi oman elämänhistorian prosessointi, isä ja äiti minkä väärin teitte! Kun viha vaihtui ymmärrykseksi, tuli parisuhdesetvinnän vuoro: Se on sitten niin, että tätä en anna ikinä anteeksi!

Viha on yhtä väkevä kuin vastapuolensa rakkaus, se antaa voimaa ja puhtia. Siksi siitä on niin vaikea luopua. Jokin aika sitten tajusin, että ainakin minulle viha on ollut suojakilpi, peittäen taakseen vielä kipeämmän tunteen, pelon.

Olen pelännyt niin monia asioita elämäni aikana: Menneisyyden haamuja, hylkäämistä, peiliin katsomista, kovia sanoja, heikkouteni paljastumista. Enkä ilmeisesti ole yksin pelkoineni, viha kun näyttää kuohuttavan kansoja ja joukkoja joka puolella. Siitä jopa ylpeillään, sitä pidetään oikeutettuna. Hetkeksi vähän säikähdetään, kun tunne muuttuu teoiksi.

Onko mitään, mikä niin voimakkaan, ihmiskuntaa hallitsevan tunteen voisi voittaa? Uusi testamentti väittää, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon, joten se poistaa myös vihan. Siitä irti päässyt vasta on vapaa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä