6.7.2017Heli Karhumäki

Kun haravat lentelivät

k-27-2017-3-pääkirjoitusEn haluaisi uskoa, että se kamala tapaus sattui omassa suvussani. Yli 90-vuotias sukulaisrouva huokasi sen kerrottuaan: ”Vieläkin tuntuu pahalta ajatella sitä, kun isä oli muuten niin lempeä.”

Tämä vanhus eli lapsuuttaan herännäisperheessä 1930-luvulla. Hän oli ankarista kielloista huolimatta livahtanut kuuntelemaan helluntaiherätyksen kokousta, koska siellä soitettiin kitaraa ja laulettiin niin iloisesti. Heränneet olivat luterilaisia, joille lapsen kaste oli Jumalan lahja, ikuinen pelastuksen liitto, jota mikään ei saanut turhentaa. Aikuisia kastavat helluntailaiset olivat heille kauhistuttavia ”uudelleenkastureita”, ja kun tyttö jäi kiinni näiden kokouksessa käymisestä, tulistunut isä potki hänet mustelmille.

 Ensi viikonvaihteessa heränneet eli körtit kokoontuvat Herättäjäjuhlille Pohjois-Savon Nilsiään. Pitkä matka on kuljettu heränneitten ja helluntailaisten vihanpidosta kunnioittavaan yhteyteen, sillä viralliseen oheisohjelmaan lauantai-iltana kuuluu ekumeeninen teemailta Nilsiän helluntaiherätyksen temppelissä. Illan teema ”Kun haravat lentelivät” viittaa herännäisyyden alkukipinänä pidettyyn Telppäsniityn ihmeeseen, heinäväen hurmoskokemukseen Lapinlahdella 1796. Olen saanut kutsun kertoa illassa kokemuksiani eri herätysten antamista eväistä ja yhteentörmäyksistä elämässäni.

Eväät ovat runsaat, sillä kasvoin monien herätysten risteysmaakunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Kotonani ei muita herätyksiä arvosteltu, mutta ympäristön jännitteet ja vihanpidot olen tuntenut monin tavoin kipeästi omissakin nahoissani seurakuntaelämässä ja työssäni kristittynä toimittajana.

Jumala näki hyväksi antaa Suomeen jo 1700-luvulla spontaanien hurmosherätysten aallon, josta muotoutuivat 1800-luvulla vanhat luterilaiset herätysliikkeet rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus. Viides herätys syntyi viime sotien aiheuttamasta hengellisestä etsinnästä, ja Suomen hengellistä karttaa värittävät myös vapaitten suuntien kirkkokunnat.

Liikkeiden parasta hedelmää on niiden sisäinen yhteys ja hengellinen rohkaisu. Pahimmillaan herätykset luovat repiviä opillisia ristiriitoja ja kuppikuntaisuutta perheisiin, sukuihin ja seurakuntiin. Omia korostuksiaan ja ulkoisia muotojaan vaaliva ryhmä on aina vaarassa alkaa pitää erityispiirteitään liikkeen varsinaisena asiana.

 Jokaisen kristillisen herätyksen varsinainen asia on kuitenkin pelastava evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Sen alkuvoima on Golgatalla maahan vuotaneessa veressä, ylösnousemuksessa ja helluntain ihmeessä, jossa Jumala vuodatti Pyhän Henkensä seurakunnan oppaaksi ja yhdistäjäksi.

Tämän rinnalla Telppäsniityt ja muut kotimaiset herätyskipinät ovat lähihistoriaa, taivasmatkalaisten leiritulia. Herätysliike on matkakumppanuutta, ei lopullinen koti. Herätysliike ei ole valon lähde, vaan Valon heijastus. Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh.8:12). Siksi me voimme eroista huolimatta olla yhtä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä