2.3.2017Teksti Matti KankaanniemiKuvitus Pekka Rahkonen

Rukous on myös uskontunnustus

raamattuartikkelikuvitus

Isä meidän 2/5. Juutalaisuuteen kuului olennaisena osana rukoukset. Näin oli varsin luontevaa, että Jeesuksen opetuslapset halusivat omalta rabbiltaan ohjeistusta rukoilemiseen. Erityisesti siksi, että Jeesuksen rukousten teho näytti olevan täysin omalla tasollaan.

Vastauksena pyyntöön Jeesus opetti ekumeenisena listaykkösenä jo lähes kahdettatuhatta vuotta pyörivän Isä meidän -rukouksen. Tämä rukous on toiminut rutiinina aamuaskareisiin valmistuville kristityille ja viimeisinä henkäyksinä tuhansille kuoleville. Samalla se sisältää rikkaan lähteen teologiaa suoraan ihmiseksi tulleelta Jumalalta.

Juutalaiseen tapaan Jumalaa kutsutaan isäksi. Jeesuksen vertauksissa isähahmo on yleensä hyväntahtoinen ja lämmin persoona. Vaikka välimerellisessä kulttuurissa isän auktoriteettiasema oli ilman muuta selvä, viestii isä-termin käyttö kuitenkin suhteen läheisyydestä ja siihen liittyy vastaavan kaltainen omistaminen kuin isä-lapsi-suhteeseen inhimillisestikin.

Ihan individualistisen aapisen usko-on-jokaisen-oma-asia -idean mukaan Jeesus ei rukousta kuitenkaan jäsennä, vaan Jumala on nimenomaan meidän Isämme.  Tämä pieni yksityiskohta on teologisesti varsin tärkeä. Jumalaa ei määritellä vain oman pään sisätunnelmien mukaan, vaan ”korjaavina” tekijöinä toimivat myös muiden kokemukset ja käsitykset. Kristinuskossa ilmoitus Jumalasta ei ole tullut yhdelle ihmiselle ilmestystietona – tai otsalohkovamman jälkijäristyksenä – vaan se on koottu useiden ihmisten reaalielämän havainnoista. Tätä kollektiivista linjaa mukaillen myös Jeesuksen opettama rukous avataan me -muodossa.

Lue koko juttu Sanasta 9/17.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä