11.1.2018Teksti Arja-Leena PaavolaKuva Istockphoto

Yhteiskunnan eriarvoistuminen näkyy diakoniarahastossa

pääuutiskuva

Vähävaraisten lapsilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin keskiluokkaisten perheiden jälkikasvulla. 50 vuotta täyttänyt Kirkon diakoniarahasto pyrkii auttamaan elämän kriisitilanteissa ja siten ennaltaehkäisemään syrjäytymistä.

Alun perin Kirkon katastrofirahaston (KRD) nimellä tunnettu, vuonna 1967 perustetun diakoniarahaston tarkoituksena oli nopean avun antaminen yllättävään hätätilaan tai onnettomuuden uhriksi joutuneille henkilöille. 1990-luvun laman myötä hakemusten määrä lähes viisinkertaistui, ja avustuksia jouduttiin kohdistamaan pääasiassa kodin menettämisen uhan alla eläville lapsiperheille. Vaikka lama päättyi, jäi osa perheistä köyhyysloukkuun.

– Laman vaikutukset näkyvät yhä. Osa ihmisistä jäi pois työelämästä, ja samalla rakennemuutos on vaikuttanut suorittavan työn vähenemiseen. Meillä on henkilöitä, jotka ovat ylivelkaantuneita, ja vaikeat tilanteet saattavat näkyä myös seuraavassa sukupolvessa, Kirkon diakoniarahaston sihteeri Sari Nieminen kertoo.

– Perheitä on rikkoutunut talousongelmien kasautuessa, eikä lapsille ole ollut antaa mahdollisuuksia. Diakoniapuolella on havaittu asiakkuutta jo kolmannessa polvessa.

Lue koko uutinen Sanasta 2/2018.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä