16.11.2017Teksti Sari TikkanenKuva Istockphoto

Ota lapsi mukaan töihin!

ajassa_lapsitöihin

Reilun viikon päästä vietetään Lapsi mukaan töihin -päivää. Sitä vietetään nyt toistamiseen lapsen oikeuksien viikon perjantaina 24.11. Päivän tarkoituksena on näyttää lapselle, missä vanhempi viettää ison osan päivästään.

Silloin ei ole tarkoitus teettää lapsella työtä vaan tutustuttaa hänet vanhempansa tai muun läheisen aikuisen arkeen. Vierailun tarkoitus ei ole kestää koko päivää, vaan visiitin aikana voidaan järjestää esimerkiksi tutustumiskierros työpaikalla.

Järjestäjät haluavat tempauksen avulla kiinnittää huomiota siihen, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistuttaisiin entistä paremmin.

Viime vuonna teemapäivän suosio ylitti järjestäjäorganisaatioiden odotukset moninkertaisesti, kun useat suuret työnantajat ilmoittivat osallistuvansa tapahtumaan. Lapsia otettiin mukaan töihin sadoilla, ellei jopa tuhansilla työpaikoilla ympäri Suomen.

Tempauksen järjestävät yhteistyössä lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä