Asiamiehet – Sanan lähetit

Ensimmäinen Sana-lehti ilmestyi 7.10.1945, ja sillä oli seuraavana vuonna jo 815 asiamiestä, jotka veivät lehteä ystäville ja kyläläisille, ottivat tilauksia vastaan ja toimittivat ne Kansan Raamattuseuran tilauskonttoriin.

 

Rovasti Mauri Tiilikainen on korostanut usein, että hän oli Sanan asiamies ennen kuin hänet kutsuttiin KRS:n toiminnanjohtajaksi 1946. Hän työskenteli sodan jälkeen pappina Savonlinnassa ja tutustui siellä uuteen Sana-lehteen.

 

– Innostuin lehdestä heti ja huomasin, että sille oli tarvetta niissä maisemissa. Taisin olla ensimmäisiä Sanan asiamiehiä, koska aloin heti hankkia sille lisää lukijoita.

 

KRS:ssa arvostettiin asiamiesten työtä. Seuran ensimmäinen toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen teroitti työntekijöille, että asiamiehet olivat seuran lempilapsia, jotka täytyi ottaa huomioon erityisen hyvin. Heille järjestettiinkin asiamieskokouksia, kirjoitettiin kirjeitä kuukausittain ja ahkerimmat tilaustenhankkijat palkittiin vuosittain Sana-tuotteilla.

 

Lehden tilauskonttorissa työskenteli vuosia Mai-Liisa Metsälä, jonka asiamiehet muistavat iloisena ja nauravaisena tyttönä. Nykyään eläkepäiviä viettävä nainen muistelee olleensa maalta kaupunkiin muuttanut 19–vuotias tyttönen, kun hän aloitti työt vasta perustetussa KRS:ssa.

 

– Silloin seura oli kuin yhtä pientä perhettä. Helsingin Snellmaninkadulla sijainnut toimisto oli kaiken toiminnan keskus. Sieltä postitettiin Sana-lehdetkin.

 

Ihmiset halusivat levittää Sanaa

 

KRS:n evankelioimistilaisuuksissa jaettiin aina Sana-lehtiä. Papeilla ja puhujilla oli mukana nippu lehtiä ja asiamieslomakkeita, kun he tulivat uuteen paikkaan puhumaan.

 

– Ihmiset saivat evankelioinnista vastauksia elämänkysymyksiinsä, ja heille syntyi halu tehdä jotain seuran hyväksi. Näin Sana-lehti sai asiamiehiä, Mai-Liisa Metsälä kertoo.

 

Sotien jälkeen maassa oli meneillään laaja herätys, joten hengellisestä lehdestä oli helppo kertoa.

 

– Asiamiehet tekivät valtavan työn kulkiessaan Sana-lehti takataskussa ja tilauslista toisessa talosta toiseen. Alkuaikoina ei ollut vielä puhelinta apuna.

 

Syksyisin kerättiin seuraavan vuoden tilaukset, koska siihen aikaan tilauskausi alkoi vuoden alusta ja kesti vuoden loppuun.

 

Sana-lehden numerossa 26/1994 kaksi toimeliasta asiamiestä muisteli alkuaikojen innostusta. Kotkalainen Erkki Pethman oli sinnikäs mies, ja hänet palkittiin vuonna 1946 ensimmäisellä palkinnolla tilaushankintakilpailussa.

 

Hän oli hankkinut apureineen kaikkiaan 385 tilausta. Seuraavana vuonna tilauksia oli jo 603, mutta niillä hän pokkasi vasta toisen palkinnon.

 

Pethmanin houkutteli asiamiestyöhön pastori Toivo Lemmetyinen, joka oli toiminut myös KRS:n evankelistana. Tilaustenhankkijana pastori ei jäänyt kaveristaan paljon jälkeen.

 

– Levitin tilauskortteja seurakuntalaisten keskuuteen, ja he toivat tilausmaksut minulle. Parhaimmillaan meidän seurakunnasta lähti 400 tilausta. Myyntivoitot käytimme lehden lähettämiseksi rajaseudun varattomien koteihin.

 

Juttuja legendaarisista asiamiehistä

 

Parhaimmillaan Sana-lehden asiamiehiä oli noin 2 500. Heistä on paljon tarinoita.

 

Mai-Liisa Metsälä muistaa erään Arvin, joka kertoi tarjonneensa muurari-työkavereilleen Sana-lehteä. Kaverit alkoivat kiusoitella, että tarjoatko Vapaata Sanaa, joka oli vasemmistolainen lehti. Arvi vastasi nokkelasti, että tämä on Sana, joka tekee vapaaksi.

 

Suurin osa asiamiehistä asui maalla, jossa oli helppo kulkea lähialueen kylissä tutuissa taloissa tarjoamassa tilauksia. Usein taloissa istuskeltiin, vaihdeltiin kuulumisia ja juotiin kahvia ennen kuin päästiin asiaan. Kaupunkityön pioneereja oli Väinö Keronen, joka kierteli Vantaan Tikkurilaan rakennetuissa uusissa kerrostaloissa markkinoimassa lehteä.

 

Vastaanotto saattoi olla tyly, joten työ oli ajoittain raskasta. Sinnikäs mies sanoikin epäilijöille: että ”Mä en ole alun perinkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä”.

 

Jotkut asiamiehet erikoistuivat pelkästään Joulun Sanan myyjiksi. Yksi heistä oli kirvesmies Paavo Papunen. Hän tuli tunnetuksi asiamiehenä, joka kiersi pelottomasti markkinoimassa lehteä yrityksille. Mies tunsi olevansa niin tärkeällä asialla, ettei suostunut juttelemaan pienten pomojen kanssa, vaan marssi aina suoraan tärkeimmän johtajan luokse.

 

Yksi legendaarisista persoonista oli levikkisihteeri, julistaja ja sielunhoitaja Valto Vartiainen. Eräässä vaiheessa hänen tehtäviinsä kuului kaikkien asiamiesten tapaaminen henkilökohtaisesti, yleensä heidän kotonaan. Hän otti tehtävän tosissaan. Yhdenkin asiamiehen hän etsi pitkospuiden takaa, synkän korpitaipaleen päästä.

 

Valto Vartiainen näki kierroksillaan koko suomalaisen elämän kirjon.

 

Tapaamiset muodostuivat usein sielunhoidollisiksi. Saattoipa mies ottaa vasaran käteen nikkaroidakseen tikapuut talon tarpeeseen, eikä lehden tilaamisesta puhuttu halaistua sanaa koko vierailun aikana.

 

Silti tilauksia tuli.

 

Työnäystä puhelinmyyntiin

 

Lehden levittäminen oli monille asiamiehille Jumalan antama tehtävä.

 

– Asiamiehille työ oli kutsumus, ja lehteä lähdettiin myymään rukoillen. Heillä oli selkeä näky tehtävästään, sanoo Mai-Liisa Metsälä.

 

Nykyään vanhoja hyviä aikoja voi vain muistella, koska asiamiestyö on enää pienimuotoista. Lehdellä on noin sata asiamiestä eri puolilla Suomea. Sana-lehden markkinointi- ja levikkipäällikkö Anne Utti kertoo, että kustannussyistä levikkimyynti on ulkoistettu lähes kokonaan ja ”puhelinmyynti on tätä päivää”.

 

Mai-Liisa Metsälän mielestä Sana-lehdellä ei ole nykyään tarpeeksi näkyvyyttä.

 

– Lehden pitäisi olla enemmän esillä kokouksissa ja tapahtumissa. Olisi hienoa, jos Kansan Raamattuseuran työntekijät ottaisivat selvää alueen aktiiveista ja pyytäisivät heitä jakamaan Sana-lehtiä tapahtumapaikoilla.

 

Lehti on hiljainen evankelista. Kun ihminen saa lehden, hän menee kotiin ja tutkii sitä hiljaisuudessa. Meidän jälkeemme Jumala tekee työt tahtomallaan tavalla. •

 

Teksti: Sari Tikkanen

Kuva: Pekka Kaskinen