Eero Huovinen: Nöyrtyminen on armon ahdas portti

Helsingin Bulevardin ja Annankadun kulmassa ylimmässä kerroksessa työskentelee yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon tärkeimmistä vaikuttajista. Helsingin hiippakuntaa johtava piispa Eero Huovinen on niin hengellisen elämän kuin suomalaisen yhteiskunnankin näköalapaikalla. Pääkaupungin piispaa kuunnellaan.

 

Huovinen tunnetaan myötäelävänä piispana, joka ei peitellyt kyyneleitään Thaimaassa viime talvena, kun hän osui keskelle tsunamin hävitystä. Edellinen tiukka paikka piispalla oli julkisuudessa, kun vuonna 2002 Helsingin seurakunnissa käytiin kampanjaa teemalla siunaus. Silloin miksi-kysymyksiä vyöryi Myyrmannin pommi-iskun seurauksena.

 

Helsingin kaupunki sykkii kiihkeästi. Katutyöt ruuhkauttavat keskustan katuja ja häiritsevät pörssiin marssivia liituraitapukuisia bisnesihmisiä. Muutama turistikin ihmettelee syyskuisten puistojen kauneutta ja opiskelijat kulkevat reppuineen kohti opinahjoja. Lehtien otsikot kertovat irtisanomisista ja henkirikoksista.

 

Helsingin seurakunnissa kampanjoidaan lokakuussa teemalla armo, joka on kristinuskon keskeisiä käsitteitä. Mutta kuinka moni osaa selittää armon, kun piispakin toteaa, ettei armo ole itsestäänselvä asia oikein kenellekään.

 

Ei armoa työelämässä

 

Työelämässä Eero Huovisen mielestä ei armolla ole juuri sijaa. Eletään armottomassa ajassa, jossa vaatimukset ovat kasvaneet ja kilpailu koventunut. Ihmisistä otetaan yhä enemmän irti ja vaaditaan yhä parempia suorituksia.

 

– Yhtäältä se kuuluu työelämään. Työssä kuuluu väsyä, töissä tulee hiki, piispa toteaa, mutta kyselee samaan hengenvetoon, ollaanko vaatimusten kiristämisessä menty jo liian pitkälle.

 

– Vanha periaate on aina ollut, että työn pitää olla kohtuullisen rasittavaa. Se ei saa käydä voimien yli.

 

Työmarkkinoiden armottomuuteen piispa ei halua antaa hengellisiä neuvoja.

 

– Työelämää ei pidä hengellistää, vaan pitää turvautua vanhoihin ihmiskunnan yhteisiin moraaliarvoihin.

 

– Kun puhutaan Jumalan armosta, se on jotakin muuta kuin työelämän armottomuus tai armollisuus. Armo ei ole ratkaisu työelämän kriiseihin. Mielestäni tarvitaan kohtuullisuutta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja ihmisen arvostamista.

 

Perusteeton armahdus

 

Suomalaisina olemme niin tottuneet suorituskeskeiseen ajatteluun, ettei meidän ole helppo ymmärtää armoa, joka saadaan lahjaksi. Yhteiskunnassa tasavallan presidentillä on armahdusoikeus.

 

– Presidentin armahdusoikeuteen on aina kuulunut, että sitä ei perustella. Jos seliteltäisiin, silloin koko armahduksessa ei olisi mitään mieltä. Se ei olisi enää armoa.

 

– Jumala antaa armonsa ilman perusteluja. Kristillisessä uskossa ei kysytä, onko ihmisellä oikeus armoon tai onko hän armon arvoinen. Armo on yksinkertaisesti sitä, että Jumala vain haluaa olla hyvä ihmiselle.

 

– Sanoisin jopa niin tiukasti, ettei Jumalan armo ole riippuvainen lainkaan siitä, miten hurskaita me olemme. Jumalan rakkaus on pyyteetöntä rakkautta. Jumala ei rakasta arvokasta ihmistä, vaan tekee rakkaudellaan ihmisestä arvokkaan.

 

Eero Huovinen muistelee kansanedustaja Halmeen tokaisua ”Jumala armahtaa, minä en!” Kovia sanoja, mutta jotain ihmiselle hyvin tyypillistä niissä piispan mukaan on, koska ihminen aina asettaa rakkaudelle ja ystävyydelle ehtoja.

 

– Jumala ei toimi niin, että hän ensin etsisi ihmisestä hyviä ja hurskaita ominaisuuksia, esimerkiksi rukousta tai uskoa, ja vasta niiden perusteella alkaisi antaa armoaan. Jumalan armo on kaiken alku. Armo tulee ennen ihmisen uskoa.

 

Nöyryys ja riippuvuus

 

Ihmisen elämässä kysymys armosta ei ole niinkään teologinen, vaan hyvin käytännönläheinen. Kuuluuko armo minulle? Armahtaako Jumala?

 

– Armo on vaikea ottaa vastaan, koska sen edessä ihminen joutuu tunnustamaan, ettei hän itse hallitse elämäänsä. Armo on oikeastaan aika nöyryyttävä asia. Ihminen, joka turvautuu armoon, on jo käyttänyt kaikki muut konstit. Ei ole enää mitään muuta. Se on se varsinainen ahdas portti, josta Raamattu puhuu, Eero Huovinen toteaa.

 

– Ahdas portti ei ole se, olenko minä moraalisesti tarpeeksi hyvä, vaan se on sitä, että olen täydellisesti riippuvainen siitä, mitä Jumala minulle antaa.

 

Huovinen kuvaa armoa lastenlaulun sanoin: ”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.” Lapsella on vara asettua täysin Jumalan kämmenelle ja luottaa.

 

– Mutta kuinka aikuinen, sivistynyt ja maailmassa menestynyt mies voi ajatella, että minä olen Jumalan kämmenellä? Se on kova juttu.

 

Piispan tärkeä armotehtävä

 

Oletteko henkilökohtaisesti kokenut olevanne kuin Jumalan kämmenellä?

 

– Olen aika ujo mies kertomaan omista kokemuksistani. Tähän asti on selvitty. Sekin on suurta armoa.

 

Mutta onko elämässä ollut hetkiä, jolloin olette oivaltanut jotain armosta?

 

– Kun kirkon alttarilla sanotaan: ’Tämä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.’ On aika puhuttelevaa vastaanottaa Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, joka on minun puolestani annettu.

 

Siis ehtoollisessa.

 

– Tai ripissä papin sanat ’minä annan sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen’.

 

– Jos minun pitäisi sanoa, mikä on kaikkein tärkein tehtäväni, sanoisin, antaa syntejä anteeksi. Papin ja kristityn työ on armotyötä. Minua on aina puhutellut synninpäästön latinankielinen sanamuoto ja sen voimakkuus: ’Ego absolvo te! Minä vapautan sinut!’ Onhan se kova juttu sanoa Jumalan nimessä näin, mutta se on tärkein Kristuksen opetuslapsilleen antama tehtävä. •

 

Teksti: Kaj Aalto

Kuva: Jani Laukkanen