Journalismin tila ja laatu mietityttävät

Martti Paananen, 48, miettii, mahtaako hänen historiansa olla kohta mennyttä. Nimittäin kuntia, joissa hän syntyi ja kävi koulunsa, ei kohta enää ole.

 

– Sumiainen ja Suolahti liitetään vuonna 2007 Äänekosken kuntaan. Siellä on sitten hetken aikaa maamme suurin kunnanvaltuusto Helsingin jälkeen ennen kuin seuraavissa vaaleissa 2008 paikkajako menee uusiksi.

 

Paananen ei muista ensimmäistä juttuaan Sana-lehden toimittajana vuonna 1981, mutta muuten historia on tallessa.

 

– Yksi huippuhetki oli aikansa gospelidolin Larry Normanin haastattelu.

 

Hän muistaa myös, kuinka päätoimittaja Olli Valtonen valitsi hänet kesätoimittajaksi. Työ jatkui projektitehtävissä ja opiskelijoiden Löytöretki-liitteen tekijänä. Seuraavana kesänä hän olikin vaimonsa kanssa Afrikassa, joten tie vei Sanasta eteenpäin.

 

– Sanasta on hyvät muistot. Siellä oli kiva tehdä mielekkäitä juttuja yllättävistäkin aiheista. Suuri vaikutus ilmapiiriin oli Valtosella, joka oli spontaani, innostava ja ennakkoluuloton päätoimittaja. Toisenlaisiakin olen myöhemmin tavannut.

 

A-lehdissä pian
15 vuotta

 

Martti Paanasen kutsumus vei sekä lehtialalle että teologiseen tiedekuntaan. Journalistin ura urkeni kesätoimittajana Keskisuomalaisessa jo vuonna 1977.

 

Sanan jälkeen hän työskenteli Uudessa Suomessa sekä Suomen tietotoimiston koti- ja ulkomaan osastolla, kunnes pääsi Sanomien toimittajakouluun 1985. Hän valmistui yhtä aikaa sekä teologian kandiksi että toimittajaksi vuonna 1986.

 

Sen jälkeen oli vuorossa kolme vuotta Kotimaassa, koti-isänä olemista ja freelancer-toimitustyötä eri toimeksiantajille, muun muassa MTV:lle. Tässä välissä hän oli mukana myös rovasti Kalevi Lehtisen Missio Leningradin ja Missio Volgan tiedotustiimissä.

 

Avustettuaan ensin A-lehtien yritysjulkaisuja hänet valittiin sinne toimituspäälliköksi marraskuussa 1991. Siitä lähtien hän on kyntänyt journalismin sarkaa samassa talossa eri tehtävissä ja yksiköissä.

 

Yhteys historiaan ja vanhoihin juuriin on säilynyt silti muun muassa lasten kautta, onhan Kalevi Lehtinen Paanasten lasten ukki.

 

Martti Paananen kantaa vastuuta myös oman alansa ammattikunnasta. Hänet valittiin muutama vuosi sitten Suomen aikakauslehdentoimittajain liiton (SAL) puheenjohtajaksi. Hän kuuluu myös A-lehtien toimitusosaston hallitukseen. Kyseessä on eräs vastuunkannon ilmentymä ”kantakaa toistenne kuormia.”

 

Vaikka Paananen ei ole pappi, kynttiläänsä hän ei silti ole koskaan peittänyt vakan alle. Siihen ei ole ollut tarvetta, joskaan lehtimiehenä ei ole myöskään tarvinnut toimia teologin roolissa.

 

– Valmistuttuani kahteen ammattiin mietin tosissani, mihin suuntautuisin. Pappisvihkimyksen puuttuminen ei ollut tietoinen valinta vaan sattumien summa. En vieläkään pidä ajatusta pappeudesta kokonaan pois suljettuna.

 

Lehdistö
pirstaloituu

 

Suomessa luetaan paljon ja lehtinimikkeiden määrä on huima.

 

– Vaikka lehtien lukijamäärät kasvavat, Avun ja Seuran kaltaisten yleisperhelehtien levikki on laskenut. Erikoislehdet ja toisaalta sensaatiolehdet ovat kasvattaneet lukijamääriään.

 

– Tämä kertoo journalismin muutoksesta. Lehdistö pirstaloituu ja nykyään tehdään lehtiä yhä pienemmille kohderyhmille esimerkiksi harrastusten mukaan.

 

– Jokainen lehti joutuu puntaroimaan linjansa ja kohderyhmänsä. Avussa on tehty päätös pysyä asialinjalla, emmekä lähde mukaan juoru- tai sensaatiojournalismiin.

 

Paananen uskoo, että kristillisellä lehdistöllä ja kristillisillä jutuilla yleislehdissä on merkittävä paikka kansakunnan elämässä. Silti erilliseen kirkolliseen journalismiin hän ei usko eikä kaipaa ”kirkollisten toimittajien” yhdistystä.

 

– Kirkollista journalismia ei pidä lokeroida. Kirkkoa ja kristillisiä aiheita käsittelevien juttujen täytyy vain olla laadukasta yleisjournalismia, hän pohtii.

 

Ammattijournalisti pystyy hänen mukaansa tekemään kirkollisestakin aiheesta jutun, vaikka alue olisi hänelle vieras.

 

– Ammattitoimittaja ottaa selvää ja tekee jutun vaikka maanviljelystä, vaikka ei aluksi edes tietäisi mitä Suomessa viljellään, hän miettii.

 

Teologinen koulutus antaa hänestä erinomaisen pohjan myös lehtityöhön. Se auttaa ymmärtämään ilmiöitä, historiaa ja ihmisiä.

 

– Ehkä minun on joskus helpompi mennä jututtamaan esimerkiksi suuren menetyksen tai kuoleman kokenutta kuin jonkun muun, hän miettii.

 

Paananen rakastaa ammattiaan. Ja hänellä on sanottavaa.

 

– Pohtivat ja kriittiset, yllättävätkin jutut ovat usein paikallaan. Ne voivat antaa uutta perspektiiviä omaan ajatteluun, vaikka niiden tarkoitus ei olekaan saada aikaan mitään ajattelun täyskäännöstä. Hyvä juttu antaa tilaa lukijan omalle ajattelulle. Pohtivilla jutuilla on oma vinkeytensä.

 

– Joskus on hyvä suhtautua kriittisesti myös omaan kriittisyyteensä tai ennakkoluuloihinsa. Toisinaan on hyvä lukea aivan erilaisia näkökohtia kuin mitä itse ajattelee. Hengellisessä lehdistössä tarvitaan tietenkin myös uskoa vahvistavaa aineistoa.

 

Tämä on varmaan maailman mukavinta työtä. Työ tietysti vaihtelee lehdestä ja tehtävästä riippuen, mutta periaatteessa tämä antaa mahdollisuuden tavata vaikka keitä kiinnostavia ihmisiä Suomessa tai maailmalla. Samalla asiajutuista oppii itse koko ajan. •

 

Teksti ja kuva: Sakari Sarkimaa