Mikä olisi hyvä raamattunäkemys

Takavuosina oli tapana luokitella ihmisiä sen mukaan, millainen näkemys heillä on Raamatusta. Vastapuolen mielestä toisen tapa lukea oli aina jotenkin vinksahtanut. Liberaali tiesi, että konservatiivi ottaa kaiken liiankin kirjaimellisesti: Jos väki iloitsee niin että maa halkeaa, 1. Kun 1:40, konservatiivi pohtii asiaa Richterin asteikolla. Konservatiivin mielestä taas liberaali uskoo Raamatusta vain sen mikä sattuu miellyttämään eikä löydä sieltä lopulta kuin omat mielipiteensä.

Kultaisen keskitien kirous

Nykyään me olemme kypsiä kristittyjä emmekä edusta tuollaisia ääripäitä. Olisiko siis viisasta kulkea kultaista keskitietä? Vaikka niin, että Raamattu on totta pelastuskysymyksissä mutta muuten aikaansa sidottu? Joskus puhutaan hienosti ”pelastushistoriallisesta raamattunäkemyksestä”.

Ratkaisu vaikuttaa hurskaalta ja toimivalta kunnes joku kysyy: kuka määrittelee, mikä on pelastuskysymys? Kun eteen tulee raamatunkohta, josta en pidä, on helppo sanoa, ettei se ole pelastuksen kannalta tärkeää. Kuitenkin toisen mielestä juuri tuo asia voi olla pelastuksen kannalta olennainen.

Lopulta lukija on siis kuitenkin kaiken mittari. Hän ratkaisee oman kokemuspiirinsä pohjalta, missä kohdin Raamattua tulisi kuunnella, mikä on sen todellinen sanoma ja mikä on vain kuorrutusta.

Mutta eikö Luther ollut juuri tällä linjalla? Hänen mukaansa Raamatussa Jumalan sanaa on vain se, mikä ”ajaa Kristusta”. On kuitenkin hyvä muistaa, että uskonpuhdistaja jatkoi samaan hengenvetoon: ”...ja koko Raamattu ajaa Kristusta”. Tasapainoilu satunnaisten ääripäiden välillä ei tuota oikeaa tapaa lukea ja ymmärtää Raamattua. Pyhän kirjan tulisi olla meille ikkuna toisenlaiseen maailmaan, mutta sivistyneen ja kypsän lukijan käsissä siitä tulee helposti pelkkä peili.

Saako Jumala suunvuoron?

Oikeastaan on aina pulmallista, jos raamatunlukijalla on jo etukäteen jokin näkemys siitä, millainen Raamattu on ja mikä on sen sanoma. Ikään kuin ottaisimme ensin sopivan väriset aurinkolasit ja vasta sitten alkaisimme lukea. Silloin näemme tekstistä sen mitä oletammekin näkevämme. Näin tukimme Jumalan suun: hän saa puhua vain sitä minkä me hyväksymme. Tällaiselta itseräätälöidyltä Raamatulta on turha odottaa apua hädän hetkellä.

Joskus olen törmännyt tilanteeseen, jossa keskustelukumppani tietää paremmin mitä mieltä minä olen. Vaikka mitä sanoisin, hän vastaa: ”Ei, oikeasti sinä olet sitä mieltä että...” Ei sellainen keskustelu tunnu mukavalta.

Miltähän meidän raamattunäkemyksemme tuntuvat Jumalasta? Kun hän haluaa viestittää meille jotakin sanansa välityksellä, me vastaamme: ”Et sinä oikeasti tuota tarkoita, tuo on aikaansa sidottua. Itse asiassa...”

En ole kovin innostunut mistään raamattunäkemyksestä. Ei ole hyvä ”tietää” etukäteen mitä kirja pitää sisällään. Parempi olisi pyrkiä lukemaan Pyhää kirjaa avoimin silmin, kuuntelevin korvin ja rehellisin sydämin. Eli ennakkoluulottomasti. Näin oma näkemys himmenee ja Jumala saa suunvuoron.

Taustalla vanhat aatteet

Raamattunäkemykset liittyvät yleensä modernismin, takavuosien ajattelusuuntauksen kysymyksenasetteluun. Siinä asiat piti kyetä hallitsemaan, mittaamaan ja määrittelemään. Niinpä Raamatustakin etsittiin sopivia kysymyksiä tyyliin ”tyynnyttikö Jeesus todellisuudessa myrskyn vai löytyisikö ilmiölle jokin luonnollinen selitys?”

Luonnontieteiden sijaan voitiin mittariksi ottaa myös ihmisen psyyke. Tällöin kertomus viestii vain siitä, että Jeesus voi tyynnyttää myrskyn myös minun sielussani. Ei sillä niin väliä, mitä Gennesaretilla tapahtui. Kumpikaan malli ei ole järin kiinnostunut siitä, mitä evankelista haluaa oikeasti sanoa eli miksi hän kertoo meille tuosta tapauksesta.

Jeesus ei ollut modernismin lipunkantaja, sillä hän eli ennen kuin tuo ajattelutapa keksittiin. Muutkin raamatuntulkintaan liittyvät aatesuunnat kuten fundamentalismi, liberalismi tai konservatismi, ovat viime vuosisatojen aikana syntyneitä aatteita, useimmat meille Amerikoista tuotettuja. Mikään niistä ei elänyt alkukirkossa. Eivätkä meidän uudet sivistyneemmät näkemyksemme ole sen aidompia. Apostolit, kirkkoisät tai uskonpuhdistajat eivät niitä edustaneet, sillä he elivät paljon aikaisemmin.

Näkemystä tarvitaan

Ihan kylmiltään ei Raamattua kuitenkaan voi lukea, sillä ymmärtäminen perustuu aina vuorovaikutukseen. Ensin pitää olla jonkinlainen aavistus kirjan sisällöstä, ei sitä muuten viitsi avata. Kun lukee vähän matkaa, tuo näkemys saattaa muuttua. Uuden näkemyksen pohjalta pääsee taas eteenpäin. Jokin lähtökohta siis tarvitaan Raamattuakin lukiessa.

Ehkä on hyvä katsoa, millä silmällä Uuden testamentin kirjoittajat itse lukivat Raamattua. Vaikkapa 2 Piet. 1:19: ”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.”

Jos pimeässä katsoo lamppuun, näkee vain lampun. Syksyisellä merellä tämä toimii: pienikin loiston pilkahdus kaukana näyttää oikean suunnan. Näin myös Raamattu: ei se valaise meille kaikkea mistä olemme kiinnostuneita. Mutta se näyttää tarkasti suunnan perille.

Etsivä löytää

Puhelinluetteloa ei lausuta runoillassa eikä dekkarista etsitä kokkausvinkkejä. Raamattuakin lukiessa on hyvä kysyä: Miksi tämä on kirjoitettu? Mitä tässä oikeasti halutaan sanoa? Mikä on kirjoittajan viesti lukijalleen? Tai jopa: Miten Jumala haluaa puhutella minua tämän tekstin välityksellä? Mitä hän haluaa viestittää? Tällöin huomio ei kiinny epäolennaiseen.

Luulenpa, että takertuminen johonkin tekniseen yksityiskohtaan, kuten sukuluetteloiden innokas vertailu tai Juudaksen kuolintavan pohdiskelu, kertoo lähinnä siitä, että lukija väistelee Jumalan puhuttelua.

Tarvitsemme kristinuskon perusnäkemystä: uskomme, että Raamatussa Jumala puhuttelee meitä. Kaikkivaltiaana hän on tehnyt kirjasta juuri sellaisen kuin haluaa. Me ehkä haluaisimme toisenlaisen, selkeämmän tai aukottomamman raamatun. Jumala osannee kuitenkin pitää huolta siitä, että sanoma on jokaisen tajuttavissa, kunhan raamattunäkemyksemme eivät sitä sumenna.

Kuten Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, myös Raamattu on kokonaan inhimillinen ja jumalallinen kirja. Se on aitojen, rajallisten ihmisten kirjoittama eikä vain mekaanisesti muistiin merkitsemä. Mutta juuri sellaisena se toimii kanavana, jonka kautta Jumala puhuu meille.

Kun se puhuttelu osuu kohdalle, ei ole hyvä väistellä. Hukkuva ei kysy pelastusrenkaan viimeistä käyttöpäivää tai valmistusmateriaalia. Hän tarrautuu ainoaan toivoonsa selvitä hengissä. Tällainen rengas on meille Jumalan sana.

Monen kokemus on tämä: Vaikka tunteet, ystävät, muistot, hengelliset runot tai laulut ovat hengellisessä elämässä tosi tärkeitä, mikään niistä ei takaa varmuutta pelastuksesta. Kun elämän isoissa käänteissä tai kalkkiviivoilla on tosi kyseessä, vain yksi kestää: Jumalan sana. Juuri siksi on tärkeää, että en itse määrittele sitä mikä Raamatussa on totta, vaan luotan siihen mitä Herra on puhunut – vaikkakin ihmisten välityksellä,
2 Piet. 1:21.

Teksti: Lauri Thurén

Piirros: Pekka Rahkonen