Paavo Lipponen: Elämä on antanut enemmän kuin uskalsin odottaa

Eduskunnan puhemiehen työhuoneeseen siivilöityy syyskuisen iltapäivän valo. Huone huokuu tummaa arvokkuutta. Vakavailmeiset herrat tarkkailevat seiniltä, miten kansamme eduskuntaa tänä päivänä johdetaan.

Runsaat paperi- ja kirjapinot huoneen pöydillä kertovat sen, ettei pelkkä arvokkuus riitä. Aika ei salli jäädä ihailemaan mennyttä ja aistimaan huoneen tunnelmaa. Tänäänkin on kiireinen työpäivä. Valtakunnan asioista on huolehdittava. Mutta niiden hoitamiselle pitää löytää myös perusteensa, arvot, joiden varassa päätöksiä tehdään.

Eduskunnan nykyinen puhemies, maamme pitkäaikaisimpiin pääministereihin kuuluva Paavo Lipponen asettuu olemuksellaan puhemiehen työhuoneeseen kuin kukka maljakkoon, tai kuin isäntä pirttipöydän päähän. Rauhallinen mies, jonka verkkaisuudesta ja harvasanaisuudesta on kerrottu monta hauskaakin tarinaa. Verkkaisuus takaa sen, että sanat ovat punnittuja, itsellekin perusteltuja.

Eduskunnassa kun ollaan, puhe siirtyy alussa kuin etsimättä niihin arvoihin, joiden varassa valtakuntaa rakennetaan ja kansaa johdetaan.

– Arvoista keskeisin on demokratia. Vuonna 1906 säädetyllä lailla Suomeen syntyi maailman ensimmäinen nykyaikainen parlamentti. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka antoi poliittiset ja valtiolliset oikeudet kansalaisilleen. Ja kun vuonna 1907 järjestettiin ensimmäiset vaalit, eduskuntaan valittiin 19 naista.

Paavo Lipponen käy läpi Suomen historiaa, sen vaikeita vaiheita, mutta tunnustaa myös, että meitä on vaikeuksien kautta johdatettu tähän päivään.

– Oleellinen tekijä itsenäisyytemme pelastajana on ollut demokratia. Demokratian puute on ollut syynä suurimpiin ongelmiin, myös sisällissotaamme vuonna 1918. Eduskuntauudistus 1906 oli merkittävä läpimurto, mutta toisaalta kunnallinen demokratia jäädytettiin. Suurimmalla osalla kansalaisista ei ollut mahdollisuuksia omalla paikkakunnallaan vaikuttaa asioiden hoitoon. Tämä oli keskeisesti jyrkentämässä luokkavastakohtia.

Kansanvalta valtakunnan tasolla ei riitä. Tarvitaan mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin omalla paikkakunnalla. Jos siis paikallinen vaikuttaminen omiin asioihin takaa yhteiskuntarauhan, silloinhan yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, vierellä kulkeminen ovat avaimia myös turvalliseen tulevaisuuteen?

– Keskinäinen, yhdessä tekeminen on ratkaisevan tärkeää.

Hyvinvointiyhteiskunta tasa-arvon ruumiillistumana

Jos demokratia on yhteiskunnallisista perusarvoista lujimpia, tasa-arvo ei jää puhemiehen puheissa siitä yhtään jälkeen. Ja vielä niin, että tämän päivän tasa-arvo on ruumiillistunut hyvinvointivaltiossa.

Paavo Lipponen näkee tasa-arvon juurien johtavan myös kristillisen uskon perusajatuksiin. Alun alkaen kaikki lähti liikkeelle lähimmäisenrakkauteen pohjaavasta hyväntekeväisyydestä. Siitä kehittynyt hyvinvointivaltioajatus on edelleen elinkelpoinen ja saa tunnustusta maailmalta.

– Amerikkalainen talousviisas Jeffrey Sachs on selkeästi sanonut, että vaikka pohjoismaissa on suhteellisen korkea verotus, silti nämä valtiot ovat kilpailukykyisimpien valtioiden kärkisijoilla.

Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä pelkästään ruusuiselta. Malliamme uhkaavat tummat pilvet tuntuvat kasaantuvan taivaalle. Tuuli tuo niitä maailmalta. Mies, joka on aktiivisesti ollut ajamassa maatamme EU:n jäseneksi ja kansainvälisille kentille, näkee myös siellä asuvat uhat. Uhka ei kohdistu vain talouteen vaan myös yhteiskunnan perusarvoihin.

– Paineita on, että tätä pohjaa ryhdytään nakertamaan. Suurimmat uhat tulevat ulkopuoleltamme, maailman taloudesta.

Verohelpotuksia kolmannelle sektorille?

Paavo Lipponen korostaa hyvinvointivaltiosta puhuessaan, ettei sitä rakentaneiden mielessä ole koskaan ollutkaan tavoitteena yhteiskunnan kokonaisvastuu. Jokaisen on kannettava oma kortensa kekoon. Vastuu on myös yksilöillä. Tämä näkyy ja tuntuu kolmannen sektorin vahvassa kasvussa.

– On niin paljon vapaaehtoista työtä, ettei sitä korvaa mikään. Itse olen ollut paljon mukana urheilun maailmassa. Siellä me erilaiset ihmiset kohtaamme toisemme. Siellä syntyy yhteyksiä. Siellä tuetaan ja rohkaistaan toisia.

Jos näin on, olisiko syytä pohtia uudelleen osittaisen verovapauden laajentamista niihin tahoihin, jotka voittoa tavoittelematta palvelevat yhteiskuntaamme tarjoamalla apua, johon yhteiskunnan käsi ei ylety tai ehdi?

– Tiedän, että tällaista asiaa parhaillaankin selvitellään. Olen pari vuotta sitten itsekin esittänyt tällaisen oikeuden laajentamista. Tiedän, ettei asia ole ongelmaton. Tuki pitäisi kyetä rajaamaan niin, ettei sitä taas käytetä väärin. Mutta asia tulisi selvittää.

Koti antaa keskeiset arvot

Arvokeskustelun päätteeksi ympyrä sulkeutuu. Suuret visiot eivät synny tyhjästä. Arvotkin löytyvät sieltä, mihin palaamme, juurille, sinne mistä puhemiehen tie aikanaan lähti. Kotiin.

– Kotini, vaikka ei ollutkaan poliittisesti aktiivinen, välitti minulle ajatukset ihmisten tasa-arvosta. Myös se, että heikompia pitää aina puolustaa, iskostui mieleeni. Oikeudenmukaisuus oli tuon ajan kodeissa tärkeä asia. Eikä sovi unohtaa isänmaallisuutta.

– Muistan, miten äitini toimi terveydenhoitajana Lapissa, jossa oli todella kurjat olot, ja suorastaan raatoi työtä tehden ja ihmisiä auttaen. Äitini oli joutunut ottamaan vastuuta jo nuorena, kun hänen oma äitinsä joutui sairauden vuoksi perheen hoitamisesta syrjään. Isoisäni oli aikansa yksinhuoltaja, ja hänen rinnallaan tytär sai paljon vastuuta talouden hoitamisesta. Työn tekemisen tärkeyttä nämä kaikki opettivat.

Puhemiehen työhuoneen arvokas ilmapiiri muuttuu kuin taikaiskusta leppoisammaksi, kun puheeksi tulevat kansakunnan tulevaisuuden takaajat, lapset. Pienten lasten isänä Paavo Lipponen seuraa aitiopaikalta, millaiseen maailmaan lapsemme kasvavat. Henkilökohtainen kokemus tuo lapsiperheiden elämän ja ongelmat lähelle.

Puheessa kuuluu aito huoli talousvaikeuksissa kamppailevien perheiden tulevaisuudesta. Eikä puhemiehen työhuone niin etäällä elävästä elämästä ole, etteikö sinnekin kantautuisi ajan aaltojen kohina.

– Mediat ja niiden vaikutus huolestuttavat. Mallit, joita televisio antaa, huolestuttavat. Miten kohdellaan ja puhutellaan toisia ihmisiä? Ehkä hieman enemmän vanhan ajan kohteliaisuutta voisi pyytää. Ihmisten asioiden levittely tuntuu vastenmieliseltä.

Nuorista, etenkin opiskelijoista puhuessaan Paavo Lipponen hämmästelee nuorison pariin levinnyttä uskomusta, ettei ammattiin opiskeleminen antaisikaan mitään turvaa.

– Pelätään lainan ottamista, koska arvioidaan, ettei saa työtä eikä kykene maksamaan lainojaan. Opintolainan käyttöaste on kovin alhainen. Nuorten pitäisi rohkaistua ajattelemaan, että opiskelu ja sitä kautta ammatin löytäminen kyllä tuovat mukanaan myös työtä, ja mahdollisuuden hoitaa lainansa.

Iltapäivän varjot pitenevät

Puhemiehen työhuoneessa iltapäivä on ehtinyt jo pitkälle. Varjot pitenevät. Suuret asiat eivät lyhyellä selittämisellä avaudu. Vieläkin jäi maailmassa paljon parannettavaa. Suurten suuntaviivojen jälkeen jäi kuitenkin hetki henkilökohtaisempiinkin pohdintoihin.

Siirtyminen SDP:n puheenjohtajaksi oli se risteys, josta Paavo Lipposen tie lähti uuteen suuntaan. Edessä olivat eduskuntavaalit, ja pääministerin tehtävät. Kahteenkin kertaan. Pitkään politiikan kentällä pelanneella oli ajatuksia, jotka pyysivät toteutumistaan.

Onko elämä antanut, mitä olette siltä odottanut?

– Kyllä, ja enemmänkin. Joka suhteessa. Olen saanut olla vaikuttamassa. Tärkeää on ollut myös perhe, ja lapset. Ne ovat elämän suurta rikkautta.

Kesken keskusteluamme palaamme ajassa pari vuosikymmentä taaksepäin, jolloin ensimmäisen kerran tapasimme. Olin silloin YK-pappina Golanilla ja Paavo Lipponen eduskunnan puolustusasiain valiokunnan jäsenenä vierailulla alueella. Puhemies muistaa hyvin vierailun synnyttämiä ajatuksia.

– Tuo matka herätti valtavan kiinnostuksen Raamatun historiaan. Olen aina halunnut päästä perille kristinuskon juurista, ja tuolla matkalla pääsin näkemään itse paikalla Raamatun maailmaa. Sosialidemokraattina olen myös halunnut selvittää, mikä merkitys kristinuskolla on ollut nykyajan aatemaailman synnyssä. Sieltä olen löytänyt niin tasa-arvon kuin lähimmäisenrakkaudenkin.

– Kun ikää tulee, ajattelen useammin, mikä on suhteeni Jumalaan. Pitää hakea henkilökohtaista suhdetta eikä mitään yleistä.

Vielä yksi teema, sovitus, sovinto. Missä sillä olisi käyttöä?

– Suomalaisen yhteiskunnan säilymisen salaisuus on sovinnon ja yhteisymmärryksen etsimisessä. Demokratiassa on omat pelisäännöt, ja niiden mukaan meidän tulee hakea yhteistyötä. Myös maailmassa laajemmin olisi sijaa etsiä sovintoa. Omat kokemuksemme kertovat, että se kannattaa.

Haastattelu on ohi. Kättelemme. Puhemies jää huoneeseensa. Asiat eivät anna odottaa. Työ kansakunnan kaapin päällä jatkuu. Keskustelu arvoista ei ollut tässä huoneessa ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen. Astuessani ulos hämärtyvään Helsingin iltapäivään mieleni muodostaa rukousta: Suo hyvä Jumala kansallemme edelleen viisaita johtajia, joiden päätökset koituvat maallemme siunaukseksi. •

Teksti: Hannu Nyman
Kuva: Seppo J. J. Sirkka