
”Jos sä joskus saavut Herttoniemen
metropoliin, kuulet miten nakuttaa
mun Eps:n metronomi. Mä cd:t
poltan ja matskuu teen, kunnes
Herra mut teleporttaa Herttoniemest ikuisuuteen.” (Herttoniemest ikuisuuteen levyllä Doupeimmat Jumala seivaa)
Marraskuussa 22 vuotta täyttävä Rudy ”Ruudolf” Kulmala räppää mielellään omista elämänkokemuksistaan. Vuosi sitten ilmestyneellä levyllä Doupeimmat Jumala seivaa Kulmala riimittelee muun muassa läheisistä ihmisistään, uskosta Jumalaan sekä Helsingin Herttoniemestä, jossa hän asui nuoruutensa.
– Sanoitus ei synny yhdeltä istumalta, vaan se on sellaista hidasta työstämistä ja vähän kuin ummetus. Kun sanoituksen saa ulos, tulee kevyt olo. Ensin kirjoittelen mitä mieleen tulee, ja sitten keksin aasinsiltoja eri riimien välille, jotta saisin aikaan kokonaisuuden.
Rudy kuunteli rap-levyjä ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Musiikkilaji kolahti, ja vähitellen hän alkoi kirjoitella omiakin riimejä – ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Noin 15-vuotiaana Kulmala äänitteli kavereiden kanssa räpäytyksiään c-kaseteille, joita jaettiin lähinnä tuttavapiirissä.
– Kaikki muut tekivät cd-levyjä, mutta meille kasetit oli se juttu. Minulle tuli myös ekoja keikkoja eri projekteissa.
Kuuluisaksi tuleminen ei ollut missään vaiheessa Rudy Kulmalan tavoite, vaan hän puuhasteli musiikin parissa vain, koska se oli hauskaa. Kun Suomi-räppäreitä ensimmäistä kertaa kuvattiin videolle, Rudy ajatteli, että onpas ”dorkaa pelleilyä”.
– Päätin pitää oman räppäämiseni visusti piilossa. Ei ollut tarvetta levittää mun taiteellista nerouttani suurelle yleisölle, räppäri sanoo virne suupielessä.
17-vuotiaana Kulmala osallistui silti rapin SM-kisoihin nimellä Rudy Rääväsuu. Menestystä tuli, sillä hän voitti kisoissa jaetun ensimmäisen palkinnon.
– Siinä oli aina kaksi tyyppiä vastakkain improvisoimassa. Toinen pilkkasi toista, mihin toisen taas piti vastata pilkkaamalla takaisin. Jutut olivat tyyliin, että tyttöystäväsi on ruma ja niin edelleen.
Kynttilä pois vakan alta
SM-kisojen jälkeenkin Kulmala räppäsi pitkään vain pienelle yleisölle. Hän ei havitellut levy-yhtiöiden matkaan vaan teki omakustanteita, joita myytiin pienissä levykaupoissa. Kesällä 2004 omakustanne Rudy Wöller Ep´s herätti kuitenkin huomiota, kun sen kappaleita pääsi radion soittolistoille. Myöhemmin syksyllä ilmestyi myös Rudyn ensimmäinen levy-yhtiön julkaisema levy Doupeimmat Jumala seivaa (Monsp Records).
Mikä sai nykyisin ”Ruudolfina” tunnetun muusikon muuttamaan mielensä ja nostamaan kynttilänsä vakan alta?
– Tajusin, että olen kaksikymppinen, jolla ei ole koulutusta tai työpaikkaa. Parempi levyttää, jos haluaa elää. Ensisijaisesti teen räppiä, koska tykkään tästä. Toisena tulee se, että saan rahaa elämiseen. Lisäplussaa tietenkin on, jos joku saa musiikistani sanomaa ja toivoa elämäänsä.
Nyt Kulmala tienaa leipänsä täysin musiikista. Vielä kesän 2004 Rudy oli rakennustyömaalla hommissa, mutta silloinkin hän sai levytuloja ohessa.
Vuoteen Rudy Kulmala ei ole enää käynyt niin sanotuissa päivätöissä. Aikaisempia kokemuksia on tietysti hyvä hyödyntää riimitellessä:
”Mä oon toiminut rakennustyömiehenä ja tiedän, et remonttireiskat vetää puoleensa böönii. Ne tahtoo mua katsoo – vuotavaa kattoo – mutta mä vastaan, ettei natsaa, siunausta ja hyvää päivänjatkoo. Koska mä tiedän, et se on niille tekosyy. Mä vaan aion pysyy mun haalareissa, joten mammat turha lähestyy. Mä en oo hakemassa mitään päiväkahviseuraa, kerään vaan bukcsii (=rahaa) ja lähetyskäskyy toteutan.”
(Laulava rakennusmies levyllä Doupeimmat Jumala seivaa )
Wannabe-frendejä
Julkisuus on tuonut mukanaan jonkin verran tuijotusta kadulla.
– Se on psykologinen juttu, että jos kasvot ovat olleet esillä jossakin, sitä kuvittelee kaikkien katsovan. Mutta eihän se niin ole suurintakaan osaa ajasta.
Kulmala on törmännyt myös wannabe-frendeihin. On paikkoja, joihin hän ei voi enää mennä tapaamaan ystäviään, koska paikalla alkaa heti pörrätä faneja.
Varsinkin nuoremmat saattavat tarkkailla kiusallisella tavalla kaikkea, mitä Rudy sanoo tai tekee.
– Tulee sellainen olo, että antakaa mun olla normaalisti – en ole mikään yli-ihminen. Täytyy koko ajan pitää yllä jotain showta, vaikka haluaisin vain olla ystävieni kanssa. Jotkut ajattelevat, että on ihmeellistä, kun naama on ollut lehdessä. En tiedä, mitä ihmiset odottavat.
Toinen ryhmänsä ovat kaverinkaverit tai kaukaiset tuttavat, jotka soittelevat kuulumisia, kun haluavat päästä Rudyn keikalle ilmaiseksi. Voi olla, että näistä henkilöistä ei ole muuten kuulunut vuosikausiin.
– Kuulen puhelun alusta asti, mihin tämä smalltalk tulee päättymään. Keskustelu kääntyy lopulta tulevaan keikkaani, ja he harmittelevat, ettei ole varaa tulla. He odottavat, että sanon laittavani heidät ilmaiseksi pääsevien listalle.
Juhliminen vei mennessään
Uskon asiat ovat vahvasti esillä monissa Kulmalan biiseissä. Hänen melko julistuksellinen tapansa riimitellä on otettu yllättävän hyvin vastaan. Tietenkään kaikki eivät moista sulata, mutta suuri osa räppikansasta tuntuu olevan sujut asian kanssa. Tuskinpa Ruudolfia olisi muuten useissa levyarvioissa ylistetty eläväksi rapin legendaksi.
– Jotkut tykkäävät ja jotkut eivät. Päivittäin kyllä joudun tuomaan esille sen, mihin uskon. Aika moni nykymaailmassa haluaa laittaa vastaan uskon asioita, mutta tiedän, että Jumala on kanssani koko ajan ja mulla voi olla rauha tulevaisuudestani.
Rudy Kulmalalla on itsellään ollut uskossa erilaisia vaiheita. Hän uskoi jo lapsena Jumalan olemassaoloon ja kävi nuorempana hengellisillä leireillä. Yläasteen alussakin Rudy osallistui vielä seurakunnan toimintaan omalla ajallaan.
– En kuitenkaan puhunut asiasta koulussa vaan olin ihan niin kuin muutkin. Vaikka minulla oli seurakunnassa ystäviä, koin itseni siellä ulkopuoliseksi. Vähitellen kaikki muu alkoi vetää puoleensa ja moraaliset rajat ylittyivät yksi kerrallaan.
Räppi oli jo tuolloin se juttu, mitä Kulmala halusi tehdä. Kuvioihin tuli myös juhliminen.
– Tykkäsin dokata, ja räpättiin aina kännissä. Polttelin myös pilveä, enkä lopulta enää jaksanut mennä kouluun. Lukio jäi kesken. Yritin myöhemmin käydä aikuislukiossa istuskelemassa, mutta se oli vain hyvä peitetarina mutsille.
Tarkoitus löytyi
Elämästä alkoi hävitä pointti, ja masennus kasvoi. Kulmala tunsi olevansa ilman päämäärää.
– Tietynlainen jumalusko oli kyllä säilynyt ja pitkään olin kokenut Jumalan kutsuvan. En silti halunnut jättää entisiä elintapojani tai nähdä uskovia ystäviä.
Kolme vuotta sitten Rudy oli kerran menossa tapaamaan uskovaa isäänsä tämän seurakuntaan. Nuori mies tuskin pääsi sisään ovesta, kun jokin liikahti sisimmässä.
– Pyhä Henki kosketti ja tajusin, että ilman Jeesuksen seuraamista en saa koskaan täyttä tyydytystä. Ymmärsin, että Jumala antaa tarkoituksen elämään.
Kulmala koki olevansa selkä seinää vasten valinnan edessä. Oli valittava joko Jumala tai vanha tapa elää. Parin päivän jälkeen Jumala kosketti uudelleen.
– Suurin muutos tapahtui sydämessäni, sillä uudestisynnyin. Alkukuukausina Jumala teki paljon sisälläni ja asenteissani, koska olin ollut niin rikki.
Päihteet jäivät nuorukaiselta melkein saman tien. Vielä parin päivän kuluttua uskoon tulostaan hän poltti pilveä kerran, mutta totesi sitten sen olevan tyhmää. Tupakan poltonkin Rudy pystyi lopettamaan kolmen kuukauden kuluessa.
– Alkoholia otin vielä joskus, mutta tein sitten päätöksen, etten juo tippaakaan. En saa enää juomisesta mitään irti, eikä siinä ole mitään järkeä. Nykyisin juon vain alkoholitonta olutta, koska pidän oluen mausta, raitis räppäri kertoo.
Kokemuksia raamattukouluissa
Viime kevättalvella kerrottiin Helsingin Sanomien Nyt-liitettä myöten, kuinka Ruufolf oli Norjassa raamattukoulussa. Tammikuusta kesäkuuuhun kestänyt oleskelu Norjassa ei ollut kuitenkaan Kulmalan ensimmäinen raamattukoulukokemus.
– Menin heti kolmen kuukauden päästä uskoontuloni jälkeen Logos-raamattukouluun täällä pääkaupunkiseudulla. Logos oli rankka kokemus, sillä siellä piti opetella säännöllistä elämää. Olin juuri uskoontulleena melkoinen hulivili, ja olisi monta kertaa tehnyt mieli haistatella. Mutta se aika kasvatti luonnetta, ja huomasin itsessäni paljon vääriä asenteita.
Kovin paljon muistiinpanoja Rudy ei viitsinyt Logoksessa tehdä. Hän kokee kuitenkin, että oli tärkeää osallistua päivittäin neljän tunnin mittaiseen opetukseen ennen kuin lähti muualle ”hihhuloimaan”.
Norjassakin Rudy Kulmalalla oli kuulemma laiskempia ja aktiivisempia koulujaksoja. Välillä Kulmala ei viitsinyt herätä aamulla opetukseen, mutta kun hän meni koululle, hän oli yleensä hyvin tyytyväinen.
– Opetus oli elävää ja inspiroivaa, ja se rohkaisi. Koulusta lähti pois aina suu auki. Ja aamurukoukseen osallistuessa sai hyvän alun päivälle.
Jeesus on keskeisin
Norjan raamattukouluaika sai huipennuksensa, kun kurssilaiset matkustivat kolmeksi viikoksi Keniaan evankelioimaan. Etenkin pienten lasten kohtaaminen sykähdytti Rudya.
– Olin paljon lasten kanssa, sillä siellä oli monia, joille eivät edes omat vanhemmat antaneet paljon huomiota. Kaikkineen hieno reissu, koska sain olla rukoilemassa ihmisten puolesta ja johdattaa heitä Jeesukselle.
Jeesus onkin Kulmalan uskossa keskeisin kulmakivi. Ilman sanomaa rististä uskon voisi hänen mielestään heittää roskakoppaan.
Moni haluaisi ottaa Raamatusta vain toisen puolen eli eettiset opetukset. Toki on ihanaa, mitä on opetettu lähimmäisenrakkaudesta, mutta vielä mahtavampaa on, mitä tapahtui ristillä. Meillä itsellämme ei ole voimaa tehdä hyvin, mutta Jeesus on Jumalan poika, joka avasi meille tien taivaaseen kuolemalla syntien vuoksi, Rudy Kulmala vakuuttaa. •
Teksti ja kuvat: Noora Melaanvuo
Mitä on rap?
Rap-musiikki eli “räppi” on ikään kuin rytmistä puhelaulua. Esiintyjä puhuu ja riimittelee taustalla soivan musiikin tahdissa. Hän kertoo tarinaa ja pukee sen runolliseen muotoon.
Rap on osa hip hop -alakulttuuria, joka on saanut alkunsa 1970-luvulla New Yorkissa pääosin mustien keskuudessa. Hip hopiin liitetään usein muun muassa löysät ja rennot vaatteet.