Syntymälahjana sillanrakentajan tehtävä

Kansan Raamattuseura syntyi kuusi vuosikymmentä sitten, kesällä 1945. Kyseessä ei ollut niinkään aatteellisen yhdistyksen pitkään suunniteltu perustaminen kuin välttämättömyyden sanelema pakko. Ihmisten hengellinen hätä ja uskoon tulleiden tarve saada jälkihoitoa vaativat toimenpiteitä. Liikehdinnässä mukana olleet etsivät erilaisia ratkaisumalleja, mutta noudattivat lopulta silloisen Suomen Lähetysseuran johtajan Uuno Paunun kehotusta: ”perustakaa seura”.

Aina vuoden 1943 syksystä lähtien käydyissä keskusteluissa yhtenä teemana oli painettu sana. Suunniteltiin kotien raamattukursseja. Perustettiin Uskonnollisen kirjallisuuden ystävät -kerho. Hahmotettiin Viestityö -nimisen kristillisen tiedotus- ja työkeskuksen perustamista. Jatkuvana pohdinnan aiheena oli myös uuden kristillisen lehden perustaminen.

Kansan Raamattuseuran syntyyn vaikuttanut Frank Mangs ehdotti korkeatasoisen kristillisen kuva- ja aikakauslehden perustamista. Hänellä oli ajatuksena hyvälle paperille painettu nelivärinen aikakauslehti, joka suunnattaisiin kaikkialle Pohjoismaihin. Suomalaiset puuhamiehet ajoivat suomalaisille tarkoitettua herätyshenkistä evankelioivaa lehteä. Lopputuloksena oli suomalainen Sana-lehti.

Ei sovi ohittaa sitä, että kaikissa näissä neuvotteluissa oli mukana kaksi kustannusalan miestä, Kuva ja Sana -kustannusliikkeen perustaja Ensio Lehtonen sekä WSOY:n kustannustoiminnassa aiemmin työskennellyt kouluneuvos Yrjö Karilas.

On luonnollista, että näiden kahden johdolla keskusteltaessa asialistalla olivat aina myös kustantamiseen tai painamiseen liittyneet ideat.

Tapahtumien kulkua seuratessa tulee tunne, että näin vain piti toimia. Tilanteet etenivät nopeammin kuin miehet ehtivät mukaan. Olemassa olleita lehtiä suunniteltiin muokattavaksi tarpeen täyttäjäksi, mutta turhaan. Ei tullut Itä-Häme -lehden B-painosta, ei osaa Kotikasvatusyhdistyksen Koti-lehteä, ei osaa Herättäjä-lehteä Turussa. Ei vain tullut.

Uusi viini oli laskettava uusiin leileihin.

Jälkeenpäin arvioiden on helpompaa nähdä, että jotain uutta tarvittiin.

Tapahtumia sivusta seuranneet pelkäsivät uutta. Valmiit asetelmat järkkyivät.

Vaikka tarve oli yhteisesti tunnustettu, silti uutta pelättiin. Suomen Raamattuopiston Urho Muromakin heitti jossain tilaisuudessa Sana-lehden saarnatuolista alas.

Kuitenkaan uutta ei voinut vastustaa. Ei siksi, että se osoittaisi vanhan vääräksi vaan siksi, että uuden tarve oli niin ilmeinen.

Uutta on yritetty myöhemminkin. Ja aina siellä, missä hengellisessä työssä ja toiminnassa tarve nousee alhaalta päin, uusi löytää oikeat uomansa. Kun ei muualla, niin ei hengellisessäkään elämässä kannettu vesi pysy kaivossa. Väkisin tehty uusi ei juurikaan kestä, mutta tarpeen ollessa todellisen uuden syntyä on mahdoton estää.

Sana-lehti sai syntyessään rajua kritiikkiä osakseen. Voimakkain arvostelu oli luettavissa Kotimaa -lehdessä. Tapahtunutta valitettiin ja pelättiin ”repeämää Suomen Siionissa”.

 Kansan Raamattuseuran johto pyrki kaikin tavoin viestimään, ettei sen paremmin Sana-lehteä kuin itse järjestöäkään ole perustettu kilpailijaksi vaan juuri tuon mainitun tarpeen tyydyttäjäksi. Tämä näkyy Sanan levikin kehityksessä. Ensimmäisenä syksynä tilaajia oli jo 25 000. Neljän vuoden kuluttua tilaajia oli 52 000. Parhaimmillaan levikki on ollut 65 000.

Nykyisin uskallamme vain unelmoida noista luvuista.

Menneet vuosikymmenet kertovat, että pelko oli turha. Sana ei todellakaan tuonut mukanaan repeämää kirkkoomme. Lehti on alusta lähtien halunnut olla rakentamassa, ei repimässä. Kansan Raamattuseuran samoin kuin Sana-lehdenkin kutsumus on rakentaa siltoja, luoda yhteyksiä vaikkapa tavalla joka näkyy tässä juhlalehdessä. Tämä ei merkitse linjattomuutta, mutta tietoista pyrkimystä välttää riidan haastamista se merkitsee.

Sana-lehden kakkosnumeron pääkirjoitus 1945 linjaa toiminta-ajatusta tavalla, jota yhä kelpaa lukea:

”SANA pyrkii viemään kristillistä sanomaa mahdollisimman laajalle kansamme keskuuteen. Se tahtoo palvella nimenomaan kristillisen herätyksen asiaa. Mutta ei vain herätyksen. Herätys on vain alkukohta. Tavoitteena on kristillisen elämän uudistus.”

  ”Hengelliseltä ohjelmaltaan se tahtoisi rakentaa kansamme vanhalle, taatulle kristilliselle pohjalle. Se pyrkii välittämään tietoja siitä, missä Herran tulet palavat. Myös tahtoisi se osoittaa tietä siihen, että nuo tulet yhä paremmin palaisivat.”

Sydämelliset kiitokset kaikille Sana-lehden lukijoille kautta kuuden vuosikymmenen.

Hannu Nyman