
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen on yhä idealisti. Hän oli sitä jo 24-vuotiaana vuonna 1975, jolloin Helsingin Sanomien päätoimittaja Heikki Tikkanen pyysi Sanomien toimittajakoulusta valmistunutta Ruokasta töihin. Ei, kun minä menen Sana-lehteen, vastasi Ruokanen.
– Heikki sanoi siihen, että soita kun olet kiertänyt riittävästi. Se antoi turvallisuuden tunnetta nuorelle toimittajalle, Ruokanen muistelee.
Siemen Sana-lehteen tulemisesta oli kylvetty Ruokaseen vuonna 1967 rippikoululeirillä Pahtajalla, jossa toimitussihteeri Airi Lankinen houkutteli Lapin Kansaan kirjoitellutta Ruokasta tekemään juttuja myös Sanaan.
– Sanaan tullessani olin jo pappi, ja idealistina ajattelin, että siellä pystyn yhdistämään toimittajan työn ja evankeliumin julistamisen.
Neljä vuotta myöhemmin Ruokanen siirtyi toimittajaksi Suomen Kuvalehteen. Sanassa Ruokanen oli saanut ”kehitysmaaherätyksen”, ja maailmanparannuksen toteuttamiseen uusi työnantaja tarjosi houkuttelevat puitteet.
– Näkyäni en kadottanut, mutta ehkä toimittajan identiteetti oli kuitenkin voimakkaampi kuin papin, arvioi Ruokanen.
– Sana antoi hienoja mahdollisuuksia, avasi pohjoisen pojalle koko maailman. Matkustin paljon, etenkin Aasiassa. Kun siirryin Suomen Kuvalehteen, en kuitenkaan ajatellut, että voisin käyttää lehteä hyväkseni – ikään kuin kristillisen propagandan välineenä. Niinhän ei voi toimia.
– Olen intohimoinen journalisti ja yhtä intohimoinen pappi. Ne ovat erillisiä kutsumuksia. Työssäni journalistina ammatillisuus on tärkeintä, ja vain työn laatu ratkaisee. Olen tarkka siitä, että minua ei käytetä hyväksi hengellisten liikkeiden edistämiseksi tai uskonnon tuputtamiseen.
Ruokanen arvioi, että Suomen Kuvalehden päätoimittajana hänen maailmankuvansa näkyy kenties pääkirjoitusten kannanotoissa, lehden kolumneissa sekä juttujen aihevalinnoissa. – Pyrimme antamaan äänen äänettömille ja syrjäytyneille.
– Uskonnollisessa mielessä elän nyt jonkinlaista erämaavaihetta sikäli, että en ole kovin yhteisöllinen, vaan enemmänkin mietiskelen asioita hiljaisuudessa.
Äiti Teresan kohtaaminen
”Rukoilen joka aamu, että voisimme olla sen arvoisia, että kohtaisimme Kristuksen niissä ihmisissä, joita tapaamme kadulla.” Nämä Äiti Teresan sanat vuonna 1977 muuttivat pysyvästi Ruokasen elämän.
– Äiti Teresan kohtaaminen vaikutti koko loppuelämääni ratkaisevasti. Vaikka olen myöhemmin tavannut valtionpäämiehiä ja paavinkin, Äiti Teresa on ehdottomasti merkittävin koskaan tapaamani ihminen.
Äiti Teresan sanat antoivat Ruokaselle hengellisen ja globaalin näkemyksen, jota hän on yrittänyt toteuttaa.
– Oleeellisinta oli hänen syvä hengellinen näköalansa siitä, mistä on kysymys, kun Jumala rakastaa maailmaa – ja että se tapahtuu meidän välityksellämme. Ymmärsin, että hengellinen elämä on hyvin konkreettista suhtautumista toiseen ihmiseen. Sitä, että teot ja sanat ovat yhtä.
– Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, sillä jokainen on pelkästään syntymänsä perusteella suunnattoman arvokas ja Jumalan rakastama. Minkä Jumala on luonut, pitäisi saada puhjeta täydelliseen kukkaan.
Entistä tärkeämpi
Sana on Ruokasen mielestä erittäin ammattitaitoisesti tehty lehti, joka antoi vankan pohjan ammattiin ja tarjosi lestadiolaisalueelta tulleelle tuoreen hengellisen elämän. Lehti tulee Ruokaselle yhä, ja hän pitää sitä hyvin raikkaana ja pirteästi toimitettuna.
– Hyvä, että se ei ole juuttunut kirkon rakenteisiin, vaan kertoo asioista ihmisten näkökulmasta. Henki liikkuu, missä tahtoo – kyllä ne rakenteet tulevat perässä, Ruokanen linjaa.
Tässä ajassa Sana on hänen mukaansa entistä tärkeämpi, sillä uskonnon merkitys ihmisen elämässä on kasvanut voimakkaasti kaikkialla maailmassa, mikä näkyy vahvasti myös maailmanpolitiikan tapahtumissa. •
Tapani Ruokanen
Syntynyt 2.8.1951 Rovaniemellä.
Naimisissa, kolme lasta.
Teologian maisteri, pappi 1973.
Sanomien toimittajakoulu 1974.
Sana, 2. päätoimittaja 1976–79.
Suomen Kuvalehti,
toimittaja 1980–86.
Kotimaa, päätoimittaja 1987–89.
Suomen Yhdyspankki, pankinjohtaja, viestintäjohtaja 1989–1993.
Kotimaa, päätoimittaja 1993–96.
Suomen Kuvalehti, päätoimittaja 1996–.