Teemu Selänne - maalintekijä ja perinteen siirtäjä

Helteisenä elokuun aamuna LänsiAuto Areenan jäällä Espoossa näkee miljonäärejä kertavilkaisulla enemmän kuin saman kokoisella alueella keskimäärin. Pääkaupunkiseudulla asuvat NHL-ammattilaiset ovat jo monena kesänä vetäneet yhteisiä jääharjoituksiaan ennen kuin kiekkokausi alkaa maailman tunnetuimmassa jääkiekkoliigassa NHL:ssä.

Puolentoista tunnin jäälläolon jälkeen Teemu Selänne tulee tervehtimään hikisenä, mutta hyväntuulisena kuten aina.

– Odota vähän, mä vaihdan lenkkivaatteet päälle.

Kymmenen kilometrin haastattelulenkki jääharjoituksen perään tuntuu aika hurjalta loppuverryttelyltä, mutta haastatteluajankohta on Selänteen oma valinta. Kun lenkin loppupuolella tulee puheeksi, mitä hän aikoo tehdä haastattelun jälkeen, mies vastaa menevänsä pelaamaan golfia vaimonsa Sirpan kanssa.

Sitä ennen maailman parhaisiin jääkiekkoilijoihin edelleenkin lukeutuva perheenpää ehtii puhua urastaan ja arvomaailmastaan avoimemmin kuin ehkä koskaan.

Teemu Selänne on tehopakkaus, jossa riittää positiivista energiaa. Suomalaiseksi salamaksi – Finnish Flash – heti ensimmäisellä NHL-kaudellaan 1992-1993 nimitetty ikiliikkuja ei osaa olla paikallaan.

– Kotonakin mä touhuan koko ajan jotain poikien kanssa. En mä osaa vain olla.

Siitä olisi helppo vetää johtopäätös, ettei jäähallien hälinään ja median myllytykseen tottunut tähti ehkä uskalla olla hiljaa ja kohdata omia ajatuksiaan, mutta Teemu kiirehtii tyrmäämään sellaiset arvelut.

Hetken päästä hän ottaa vähän takaisin ja myöntää, ettei hän halua eikä oikein osaakaan olla yksin.

– Nautin siitä, että ympärilläni on ihmisiä. Autossa tai lentokoneessa on kiva olla omissa ajatuksissaan tai kuunnella hyvää musiikkia, mutta en kaipaa esimerkiksi sitä, että lähtisin yksin kävelylle, kirkkoon, leffaan tai syömään. Ajatuksenakin se on täysin mahdoton.

Yhtä mahdotonta on, että Teemusta olisi tullut huippu-urheilija jossakin yksilölajissa. Siitäkin huolimatta, että hän saavutti ensimmäisen kultamitalinsa junioreitten maastojuoksussa.

– Nostan hattua esimerkiksi uimareille ja juoksijoille, jotka harjoittelevat yksin vuodesta toiseen. Minusta ei olisi sellaiseen yksinäisyyteen.

Elämä on joukkuelaji

Teemu Selänne on joukkuepelaaja myös elämän pelissä. Hänellä on laaja sydän, johon mahtuvat niin omat vanhemmat, vaimo, lapset, muut sukulaiset kuin lukemattomat ystävätkin.

Ja sairaat lapset. Teemu on tullut tunnetuksi työstään Lastenklinikoiden Kummit -yhdistyksen hyväksi.

– On hirveän palkitsevaa, kun tietää voivansa olla avuksi. Olen toisaalta aina ajatellut ja uskonut niin, että hyvää tekeville ihmisille tapahtuu itselleenkin hyviä asioita. Antaessaan saa, sen olen monta kertaa saanut nähdä. Kyllähän jokainen tietää, että toisen auttamisesta tulee hyvä fiilis, Teemu perustelee pyyteetöntä aikansa ja varojensa käyttämistä pikku potilaiden hyväksi.

Kun juoksua on takana muutama kilometri, tullaan viihtyisälle puistoalueelle. Laajojen nurmikenttien keskellä on kauniita kukkaistutuksia ja tekolampia.

– Tää Silkkiniitty on kivaa aluetta. Kun pelasin futista Hongassa, me oltiin usein täällä. Tuomisen Kallu asuu tuossa ihan vieressä. Kallu on hyvä tyyppi, Teemu kehuu Olympiakomitean emeritusvalmennuspäällikköä ja Kummit-yhdistyksen pitkäaikaista toiminnanjohtajaa, joka on nykyisin yhdistyksen puheenjohtaja.

Lastenklinikoiden asioista puhe kääntyy notkeasti Teemun omaan lapsuuteen.

– Se oli oikeastaan pelkkää urheilua. Vanhempani näkivät, että minun sisälläni paloi ihan pienestä pitäen kuuma liikkumisen liekki, eivätkä he yrittäneet sitä sammuttaa, päinvastoin.

Kun Ilmari-isä esimerkiksi lähti lasten kesäloman aikana aamulla töihin, hän antoi Teemun kahdelle veljelle tehtäväksi leikata nurmikko ja täyttää puulaatikko.

– Minulle hän sanoi, että muista Teemu urheilla jotakin.

Siinä asiassa Teemulle annettiin täysi vapaus, vaikka muuten kuri kotona oli kova ja perheen pelisäännöistä piti pitää paremmin kiinni kuin jäällä koskaan. Jos pojat lipsuivat esimerkiksi kotiintuloajasta, siitä ei selvinnyt kahden minuutin jäähyllä.

Äiti toi taivaan Teemulle

Silkkiniityn nurmikolla temmeltää liuta jääkiekkomaalivahdin säärisuojusten kokoisia päiväkotilapsia, jotka eivät tiedä Teemu Selänteestä tuon taivaallista. Alle kolmekymppisten tarhantätien katseesta sitä vastoin näkee, että nimikirjoitus käsivarteen Teemu Selänteeltä toisi heidän elämäänsä kappaleen taivasta.

Tietoisuus taivaasta tuli kiekkotähden omaan elämään aikoinaan Liisa-äidin kertomana. Kun Teemulta kysyy suoraan, uskooko hän Jumalaan, myöntävä vastaus on yhtä nopea kuin rannelaukaus P-pisteen kaarelta.

– Kyllä, ehdottomasti! En ole koskaan vierastanut enkä kyseenalaistanut kristillisiä arvoja. Olen päinvastoin pyrkinyt Sirpan kanssa siirtämään niitä myös omille pojilleni. Olemme rukoilleet yhdessä ja kertoneet rakastavasta taivaan Isästä, johon voi turvautua. Ei meillä tietenkään jatkuvasti Jumalasta puhuta, mutta se arvomaailma on koko ajan läsnä.

– Viime aikoina pojat ovat alkaneet kovasti kysellä Jumalasta. Nuorimmainen kysyi viimeksi, että minkä näköinen Jumala oli pienenä, minkä ikäisenä Jumala oppi lukemaan ja oliko tällä lapsena mikroautoja. Kyllä me yritämme aina selittää pojille näitä juttuja, kun tällaisia keskusteluja syntyy.

Haastattelulenkin aikana entistäkin avoimemmaksi muuttuva Teemu Selänne toppuuttelee kuitenkin, ettei hän koe tehtäväkseen pitää vakaumustaan näyttävästi esillä kodin ulkopuolella. Hän on jääkiekkoilija, ei sananjulistaja.

– En toisaalta myöskään halua salata tai peitellä uskoani. Enhän minä siinä tapauksessa olisi voinut tähän haastatteluunkaan suostua.

Lomaileva Jumala ihmetyttää

Vaikka usko on Teemu Selänteelle kodin perintönä kasvanut itsestäänselvyys, liittyy siihen asioita, jotka ovat hänelle kaikkea muuta kuin selviä.

– Kyllä se panee miettimään, että onko sillä Jumalalla hyvää tahtoa, vai onko hän toisinaan lomalla, kun maailmassa pääsee tapahtumaan niin paljon pahoja asioita. Olen halunnut uskoa, että kaikella on tarkoituksensa, mutta sellainen luottamus meinaa välillä horjua. Mikä tarkoitus oli esimerkiksi sillä, että WTC-tornit sortuivat ja tuhansia ihmisiä kuoli? Eikö sitä törmäystä olisi voinut estää? Tai tsunami. Miten maan ja taivaan Luoja saattoi antaa veden tappaa niin paljon ihmisiä?

– Nää on pahoja kysymyksiä, Teemu sanoo vakavana.

Varsinkin lapsille tapahtuvat onnettomuudet riipovat Selänteen sydäntä. Hän myöntää suurimmaksi pelokseen sen, että omille pojille tapahtuisi jotakin.

– Heidän tulevaisuutensa ja turvallisuutensa on rukouslistani kärjessä, kiekkoilija kääntää keskustelun rukoukseen.

Hän sanoo rukouksen olevan hänelle enemmän kuin hätävara tiukoissa paikoissa. Se on elämäntapa, jatkuvasti käytössä oleva voimavara, jonka vaikutuksen hän toivoo ulottuvan jäälle asti. Ennen otteluita hänen mielessään pyörii rukouksenomaisia ajatuksia siitä, ettei kiihkeässä kamppailussa tapahtuisi kenellekään mitään onnettomuutta.

– Vielä joitakin vuosia sitten rukoilin onnistumista maalinteossa ja sitä, että meidän joukkue voittaisi. Jotakin kristillistä lehteä lukiessani aloin sitten miettiä, onko oikein rukoilla onnistumista maalienteossa. Mä jätin sen osan sitten pois rukouksistani, mutta ei ole kyllä maalejakaan tullut sen jälkeen samaan tahtiin.

– Pitäisiköhän se ottaa takaisin rukouslistalle, Teemu naurahtaa.

Jalkavamma satutti ja siunasi

Haastattelulenkistä alkaa olla kolmas erä lopuillaan, mutta Teemu Selänne ehdottaa jatkoaikaa.

– Kierretään vielä tuolta tuon koulun takaa, hän nyökkää.

Koulun lähellä tulee vastaan joukko poikia, jotka tunnistavat NHL-tähden. Vaikuttaa siltä, että Teemukin tuntee ainakin osan pojista, lienevätkö lähiseudun kiekkojunioreita. Ilmassa lentävät tervehdykset ovat tuttavallisia ja juoksuvauhti melkein pysähtyy. Teemun on selvästi vaikeaa juosta ihailijoittensa ohi. Jos ei oltaisi haastattelulenkillä, hän taatusti pysähtyisi juttelemaan, eikä se nytkään kaukana ole.

Vaikka viime talvi menikin Teemulta polvivammaa kuntouttaessa, hän on säästynyt pahoilta takaiskuilta. Toisaalta hänen luonteellaan varustettu näkee vastoinkäymisissäkin siemenen paremmasta tulevaisuudesta. Aikuisiän alkuvuosiin osunutta sääri- ja pohjeluun yhtäaikaista murtumistakin hän pitää pelkästään hyvänä asiana, vaikka se silloin aluksi korpesikin.

– Jälkeenpäin olen nähnyt selvästi, että loukkaantuminen oli minulle suureksi siunaukseksi. Urani oli aivan liian kovassa vauhdissa.

Nuoreen mieheen oli menestyksen huumassa iskenyt vauhtisokeus. Mopo oli karkaamassa käsistä.

– Missään muussa asiassa en ole yhtä selvästi nähnyt, että kaikella on tarkoituksensa. Minä tarvitsin sen kokemuksen. Uskon kasvaneeni sen seurauksena ihmisenä erittäin paljon. Myös urheilijana minusta tuli monella tavalla vahvempi.

Ennen lenkin loppumista Teemu sanoo, että into pelata jääkiekkoa huipputasolla on edelleen kova. Muutaman vuoden kuluttua ura on kuitenkin auttamattomasti ohi. Silloin edessä on mitä ilmeisimmin muutto takaisin Suomeen.

– Sirpan ja minun juuret ovat täällä ja toivon, että poikiemmekin juuret kasvaisivat syvälle Suomen maaperään. Pahinta olisi juurettomuus.

Kolmantena päivänä haastattelun jälkeen Teemu Selänne nousee taivaalle ja lentää kotiinsa Yhdysvaltojen Anaheimiin sekä valtakuntaansa, NHL-areenoitten kiihkeään sykkeeseen. •

Teksti: Olli Karhi

Kuva: Markku Mattila