Vivamon riparilla ei murjotettu

Liisa Niemi näyttää rippikouluvihkoa, josta löytyy muistiinpanoja oppitunneilta, kavereiden viestejä, valokuvia ja piirroksia. Nuori Liisa oli kirjoittanut muistiin seuraavat ohjeet aamuvartiosta: 1. Otan aikaa, 2. Ensiksi rukoilen, 3. Luen huolellisesti, 5. Kysyn mitä Jumala tahtoo, 6. Nojaudun kahteen auttajaan: suunnitelmallisuus ja säännöllisyys. Jokaisen ohjeen viereen hän on piirtänyt kuvan.

– Voi, kun me olimme niin viattomia ja vilpittömiä, huokaisee Liisa Niemi.

Pepina Hyppönen purskahtaa nauruun:

– Toisin kuin meidän leiriläiset. Me olimme mahdottomia murkkuja. Kalevi Lehtinen sanoi, että meidän leiri on ollut yksi hänen uransa vaikeimmista.

Liisa Niemen rippileiri oli ensimmäinen ryhmä, joka pääsi asumaan vastavalmistuneeseen, uutuuttaan tuoksuvaan Leirikartanoon. Osa leiriläisistä joutui nukkumaan lattialla, muttei asiasta kukaan valittanut. Vanhemmat olivat maksaneet leiristä 51 markkaa, joka oli suuri summa siihen aikaan.

Maailma muutosvaiheessa

Suomessa elettiin vielä 1950-luvulla yhtenäiskulttuurin aikaa. Suomalaiset asuivat maaseudulla ja saivat elantonsa maatiloilta. Lapset auttoivat kotona vanhempiaan.

60-luvulla alkoi muuttoliike kaupunkeihin. Nuorisokulttuuri tuli jäädäkseen. Televisio kannettiin suomalaiseen kotiin ja siitä nähtiin, millaista elämä oli muualla maailmalla. Radiossa soi rock’n roll. Tytöt ja pojat pukeutuivat farkkuihin ja lukivat Ajan sävel -lehteä, jossa kerrottiin sen ajan tähdistä kuten Laila Kinnusesta ja Olavi Virrasta.

Vanhempia kulttuurin muuttuminen kauhistutti.

– Äiti laittoi radion pois päältä, kun sieltä alkoi kuulua renkutuksia. Hän lauloi meille virsiä ja piti joka ilta hartauden kotona, Liisa Niemi kertoo.

Muutosta ei voinut estää, ja se tuli nopeasti.

– Me 60-luvun nuoret tiesimme jo kaikenlaiset paheet. Tupakkaa poltettiin ja kaljaakin maisteltiin. Olimme nuoria kapinallisia, Pepina Hyppönen muistelee.

Nuoriso kapinoi Vivamon rippikoululeirilläkin.

– Me emme tulleet sisälle sovittuina aikoina. Puhuimme kun olisi pitänyt olla hiljaa. Jotkut kävivät tupakalla. Yksikin tyttö nukkui päivän, eikä hänelle voitu tehdä mitään, Pepina Hyppönen kertoo.

Hengellistä herätystä leirillä

Rippikoulu oli silti merkityksellinen sekä 50- että 60-luvun nuorille.

– Siellä tuli tunne, että kristinusko on jotain hienoa ja tavoiteltavaa, Liisa Niemi pohtii.

Pepina Hyppönen nyökkää ja jatkaa:

– Meillä oli niin hauskaa leirillä! Vivamossa ei voinut mököttää. Oppitunneilla kerrottiin hauskoja kevennyksiä ja älykkäitä juttuja, joten kristinusko ei tuntunutkaan tylsältä.

Liisa Niemi muistelee, että heidän porukassaan melkein kaikki kokivat hengellisen herätyksen.

– Iltaisin meillä oli todistuspuheenvuoroja. Siellä minäkin, sadan leiriläisen edessä, kerroin tulleeni uskoon.

Liisan rippikoulukirjassa lukee oppitunnilta muistiinkirjoitettuna:
1) on tehtävä uskon ratkaisu, 2) se on tehtävä nuorena.

Pepina Hyppönen ei muista vastaavaa omalta leiriltään. Hän kertoo, kuinka Leirikartanon isäntänä toiminut Martti Lindqvist opetti nuoria rukoilemaan.

– Martti sanoi, että miksi turhaan laveasti rukoilla väsyneenä. Paras kun sanoo vain, että ’niinkus tiedät’. Jumala kyllä tietää, mitä tarvitsemme ja haluamme sanoa.

KKK ja Y²-muistiniksit

Rippikoululeirillä opettajat ja isoset keksivät erilaisia kristityn muistiniksejä, joita he opettivat nuorille. Naiset muistavat vieläkin muutamia.

– KKK -muistisääntö tarkoittaa Kannattaa Keskittää Kristukseen. Se kertoo, mikä on keskeistä kristinuskossa, Pepina Hyppönen kertoo.

– Me rukoilimme joka ilta kaikkien vivamolaisten puolesta kello 21. Tätä kutsuttiin Y²-säännöksi. Lyhenne tuli sanoista: Yhdeksältä Yhteys Jumalaan.

Pepina Hyppönen muistaa erään 60-luvun riparilaisen kirjoittaman pienen oman rukouksen: ”Tällainen mato sitä ollaan ja tässä sitä tullaan, eikä tässä paljon tuoda.”

– Minä allekirjoitan tämän täysin, Pepina nauraa ja Liisa kannattaa: Samoin!

– Tiedätkö, mikä on Taivaan Isän puhelinnumero, Pepina Hyppönen kysyy ja vastaa:

– Yksi niistä on 5015, eli Psalmi 50:15, ’Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.’

– Tuo jae on se helmi, jonka löysin riparilla. Taivaan Isältä saa pyytää. Hän kuuntelee ja minä luotan, että hän toimii ajallaan.

Liisa Niemi iloitsee siitä, että hänen lapsenlapselleen Tommille Vivamosta on tullut yhtä tärkeä paikka kuin mitä se on ollut hänelle.

Vivamo on meidän hengellinen kotimme. Sinne emme mene vieraina, Liisa Niemi sanoo lainaten Leirikartanon oven yläkarmiin kirjoitettua tekstiä. •

Teksti ja kuva: Sari Tikkanen