Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Abortin tehneille synninpäästö Madridin nuorisotapahtumassa

25.8.2011
| Teksti: Hannu Nyman

Paavi otettiin riemuiten vastaan Madridissa.
Madridissa oli viime sunnuntaina tungosta messussa. Arviolta noin kaksi miljoonaa ihmistä oli kokoontunut paavi Benedictus XVI:n johtamaan jumalanpalvelukseen paikallisella lentokentällä.

Paavin Espanjan-vierailu liittyi Maailman nuorten päivään. Tämä katolisen kirkon kansainvälinen nuorisotapahtuma kokosi viime viikolla yli miljoona osanottajaa tilaisuuksiin ympäri Madridia.

Vatikaani oli myöntänyt papeille luvan julistaa synninpäästö niille nuorille, jotka tapahtuman aikana tekivät synnintunnustuksen abortista. Katolisen kirkon virallisen opin mukaan raskauden keskeytys on synti, josta seuraa kirkon yhteydestä erottaminen. Poikkeus tehtiin vain ja nimenomaan tämän Madridin tapahtuman aikana tehdyissä synnintunnustuksissa, jotka koskivat aborttia.

Aborttikysymyksen esille ottaminen nuorisotapahtuman yhteydessä johtui osaksi siitä, että Espanjan hallitus on saanut katolisen kirkon vastustuksesta huolimatta ajetuksi läpi aiempaa vapaamman aborttilain. Pääministeri Jose Luis Rodrigues Zapatero tunnetaan sekulaarista linjastaan. Espanja on yhä edelleen yksi maailman katolisimmista maista.

Avajaisissa puhunut kardinaali Stanislaw Rylko rohkaisi satoja tuhansia paikalla olleita nuoria elämään uskoaan todeksi:

”Te olette tulleet tänne sanomaan ääneen koko maailmalle, ja erityisesti tyystin hukassa olevalle Euroopalle, vahvan sananne: ’Kyllä, kyllä usko on mahdollista.’”

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin