Arkiruoka voi olla
seurakunnan hittituote
6.10.2011
| Teksti: Erja Taura-Jokinen
| Kuvat: Erja Taura-Jokinen

Seurakunnat ovat ryhtyneet tarjoamaan ruokaa muillekin kuin työttömille.
Nurmijärvellä seurakunta tarjoaa kevyen lounaan ja kahvit yhden euron hintaan kolmena päivänä viikossa. Keskiviikkoisin kello 15–17 järjestettävä kattaus kerää diakoni Anne-Marie Tuiskun mukaan väkeä lähes sata ruokailijaa vauvasta vaariin.
– Suurin osa ruokailijoista tulee hyvän ruoan ja mukavan seuran vuoksi.
Ikaalisissa arkiruokaa tarjotaan kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin kello 11.30–13. Hinta vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Esimerkiksi työttömät ruokailevat kolmella eurolla, työlliset kahdeksalla.
– Ovesta tulee sisään mm. eläkeläisiä, työttömiä, nuoria sekä perheenäitejä ja -isiä pienine lapsineen. Samassa ruokapöydässä voi ikäihminen ihastella pienokaisten hyörinää ja kasvua. Hyvässä lykyssä yksinäinen voi löytää ystävän, diakonissa Terhi Hakala kertoo.
Suurin asiakasryhmä ovat eläkeläiset, jotka tulevat jo hyvissä ajoin rupattelemaan. Sotainvalideille kaupunki tarjoaa ruokailun.
Myös monet seurakunnan työntekijöistä hyödyntävät ateriointimahdollisuuden.
– Ikaalisten seurakunnan slogan on ollut ”erilaisten ihmisten kohtaamispaikka”. Sen arkilounas on toteuttanut.
Ikaalisissa vilkkaimpina päivinä ruokailee 130 henkilöä.