Maailma ei tarvitse kohtuuden ystäviä ja mukautuvia ihmisiä, vaan palavia sydämiä.
Keskiviikko 19. kesäkuuta. Nimipäivää viettää Siiri, Sigrid, Siri

Joseph Smithin Raamattu myynnissä

19.8.2010
| Teksti: Sari Varpula

Joseph Smithille kuuluneen perheraamatun lähtöhinta on puolitoista miljoonaa dollaria.
Mormonikirkon perustajan Joseph Smithin (1805–1844) perheraamattu on myytävänä. Kyseessä on vuodelta 1831 peräisin oleva ainutlaatuinen ja harvinainen painos, josta löytyy käsinkirjoitettuja merkintöjä perheen syntymä-, kuolin- ja hääpäivistä. Käsialoista on tunnistettu Joseph ja tämän puoliso Emma Hale Smith.

Raamattu kulki Smithin suvussa sukupolvesta toiseen vuoteen 1979 asti, jolloin perhe myi sen. Tällä hetkellä se on antikvariaatti Ken Sandersin hallussa Salt Lake Cityssä, Utahissa. Raamatun nykyinen omistaja ei halua nimeään julkisuuteen, mutta luovutti sen myyntiin elokuun alussa taloudellisista syistä.

Kyseinen Raamattu oli yksi niistä harvoista henkilökohtaisista tavaroista, joita Smithit ottivat mukaansa paetessaan väkijoukkoja Ohiossa ja myöhemmin Missourissa. Joseph Smithin murhan jälkeen Raamattu jäi hänen puolisonsa haltuun.

Mormonikirkko ei ole ottanut kantaa kirjan aitouteen eikä omistussuhteisiin. Sen vaiheet tunnetaan, mutta kirkko ei ole aikeissa ostaa Raamattua.

Sanders puolestaan vakuuttaa, että Raamattua on tutkittu äärimmäisen huolellisesti ja kyseessä todella on mormonilahkon ensimmäisiä kirjallisia dokumentteja.

Raamatun lähtöhinta on puolitoista miljoonaa dollaria. Äskettäin myynnissä olleesta Smithin Käskykirjasta maksettiin 1,7 miljoonaa dollaria, vaikka siitä tiedetään olevan tallessa kymmeniä kopioita.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin