Kampin kappeli hiljentää ihmisen

Kampin kappeli hiljentää ihmisen jo arkkitehtuurillaan. Toukokuun viimeisenä päivänä käyttöön vihittävä pyhä tila on erilainen rakennus keskellä Helsinkiä.

– Minuutin jälkeen kuulija kadottaa otteensa, jos puhun normaalilla äänellä. Jälkikaiku on niin massiivinen, kappelin toiminnanjohtaja Tarja Jalli selittää maljamaisen rakennuksen tunnelmaa.

 Jallin ääni mataloituu ja hiljenee vähitellen lähes kuiskaukseksi.

Paksut tervaleppäiset seinät kohoavat ikkunattomina ja kaarevina korkeuksiin. Ulkopuolella vilkkaana hälisevä Narinkkatori lakkaa olemasta. Seinien muoto ja puun kuviointi saavat aikaan hieman pyörryttävän tunteen.

Tekee mieli istua ja olla hiljaa. On kuin olisi astunut maailmasta suljettuun kaikkein pyhimpään.

– Muotohan on sisäänsä sulkeva ja pysäyttävä. Siitä tulee vahva paikan tuntu. Tilassa on aika vähän virikkeitä, jolloin ihminen ehkä alkaa projisoitua enemmän oman sisimpäänsä, kappelin pääarkkitehti Mikko Summanen arkkitehtitoimisto K2S:stä kommentoi luomustaan.

Tärkeintä Summaselle ja hänen yhtiökumppaneilleen Kimmo Lintulalle ja Niko Sirolalle on ollut juuri oikea sisätilatunnelma.

– Siellä on vähän hämyisä valo niin kuin vanhoissa suomalaisissa kyläkirkoissa. Vanhaan kirkkoperinteeseen kuuluu, etteivät ikkunat olleet koskaan näkymiä tuomassa vaan valoa. Niin on tässäkin tapauksessa.

Levollinen saari
keskellä virtoja

Ulkoapäin Kampin kauppakeskuksen eteen Narinkkatorin laitaan noussut kappeli näyttää houkuttelevan erilaiselta vaikkakin pieneltä. Kun paikalle ei voitu rakentaa mittakaavoillaan hätkähdyttävää goottilaista katedraalia, oli etsittävä toisella tavalla vaikuttavaa lähestymistapaa.

– Se on sellainen ihmisen kokoinen rakennus, mutta siinä on inhimillistä monumentalismia, Summanen toteaa.

Rakennus herättää monenlaisia mielikuvia, ja usein sitä on verrattu Nooan arkkiin. Arkkitehdin mukaan siinä onkin vähän veneen laidan tuntua tai saaren. 

– Kampin kauppakeskushan on vilkas kaupallinen ympäristö, jossa koko ajan virtaa ihmisiä. Virtaukset ovat luoneet siihen keskelle ikään kuin saaren, jossa voi pysähtyä hetkeksi, Summanen kuvailee arkkitehtien omaa mielikuvaa rakennuksesta.

Ennakkohuhuista poiketen kappeli ei ole vailla kristillisiä tunnuksia. Ulkoseinää koristaa pronssista valettu risti. Myös sisätilassa on pieni pelkistetty hopeoitu risti.

– Symbolit ovat läsnä, mutta hillitysti niin, että ne tukevat pelkistettyä muotokieltä. Kun on vähän asioita, ne vähät muuttuvat merkityksellisiksi, Summanen sanoo.

Palvelut sovitetaan
tilan dynamiikkaan

Mitä kappelissa sitten tehdään, on vielä kokeiluvaiheessa. Auki se tulee olemaan joka päivä, arkisin klo 7–20 ja viikonloppuisin 10–18. Aina sieltä löytää myös ihmisen.

– Tämä on herkullinen tilanne. Me olemme niin keskellä kaikkea, toiminnanjohtaja Tarja Jalli henkäisee normaaliäänellä päästyään pyhästä tilasta sisääntulokäytävän puolelle.

– Tila itse on niin dynaaminen, että jotenkin on osattava kunnioittaa sitä. Muotoilemme palvelua siihen sopivaksi.

Olennaista Jallin mukaan on, että kappeliin olisi helppoa tulla eikä mikään aiheuttaisi hämmennystä. Jumalanpalveluksia, häitä ja hautajaisia siellä ei pidetä, mutta kylläkin viikkopalveluksia ja kuullaan myös musiikkia. Ehtoollisvälineetkin on hankittu.

Kävijöiden tarpeita tutkimassa ja niihin vastaamassa ovat kappelissa toiminnanjohtajan lisäksi

11 työntekijää, osa Helsingin seurakuntayhtymän puolelta, osa kaupungin sosiaalitoimesta.

Kesällä ainakin yksi on varmaa: kappeli houkuttelee luokseen turisteja. Se on Helsingin maailman design-pääkaupunkivuoden pääkohteita arkkitehtuurin saralla.