Neuvontapisteet toimivat tällä hetkellä Tampereella ja Helsingissä, jossa Itu pääsi vauhtiin viime syksynä yksityisen lahjoituksen avulla. Puhelinpalvelua tarjotaan näiden kaupunkien lisäksi Kuopion ja Mikkelin seudulla.
Vapaaehtoispohjalta vuonna 2004 käynnistynyt Itu kuuluu Tampereen NNKY:een. Projektina se on toiminut vuoden 2006 alusta lukien.
Viime joulukuussa projektityöntekijä Outi Papunen luki netistä ikävän uutisen. Raha-automaattiyhdistys ei suonut neljän edellisen vuoden tapaan Itu-projektille rahoitusta.
– Haimme tukea pitempiaikaiseen toimintaan, emmekä sitä saaneet. Nyt etsimme uusia rahoitusmuotoja sekä Tampereelle että Helsinkiin, Outi Papunen kertoo.
Toimintaa ei ole ajettu alas. Esimerkiksi Tampereella kutsutaan yhä Masukahvilaan yksinhuoltajaäitejä ja vaikeassa tilanteessa raskaana olevia. Kesällä järjestetään leirejä ja koulutuksia.
Kuortaneella on heinäkuun alussa Armahdettu ja vapautettu -viikonloppu abortin läpikäyneille.
Monet kantavat toimintaa rukouksin.
– Tärkein ponnistus varojen keräämiseksi on nyt helluntaipäivän Elämän puolesta -hyväntekeväisyyskonsertti Tampereen Aleksanterinkirkossa. Esiintyjä- ja puhujakaarti on nimekäs Pekka Simojokea ja Päivi Räsästä myöten, kiittelee Outi Papunen.
Todennäköisimmin Itu-projekti jatkaa yhdistyksenä tiiviissä yhteistyössä TNNKY:n kanssa.
Outi Papunen herättelee kristittyjä nykyistä rohkeammin tukemaan kriisiraskaustilanteessa olevia.
– Rinnallakulkijoita, rukoilijoita ja konkreettista apua antavia tarvitaan ympäri Suomen.
Netissä: