Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Merkittävä oppituoli vaarassa Joensuussa

9.12.2010
| Teksti: Markus Partanen


Itä-Suomen yliopiston patristiikan ja systemaattisen teologian professuuri kaventuu ensi vuonna. Tulevalle vuodelle oppituolille on tällä tietoa yliopistolta luvassa vain 50-prosenttinen rahoitus.

Puolikkaalla mennään tällä tietoa ainakin tuleva kalenterivuosi, mutta jatkosta ei ole päätöstä, kertoo dekaani Markku Filppula filosofisesta tiedekunnasta, johon ortodoksista koulutusta antava teologian osastokin kuuluu.

Professuuria hoitaa filosofian tohtori, munkki Serafim Seppälä. Hänestä professorin työtä ja tehtäviä ”ei tietenkään reaalimaailmassa voi puolittaa”.

– Ajatus on suunnilleen yhtä toimiva kuin puolipäiväinen taiteilija, Serafim sanoo.

Serafimin mukaan käytännössä on siis kyse siitä, että opetus, ohjaus ja tutkimus jatkuvat niin kuin ennenkin mutta palkka puolitetaan. Hänelle järjestely sopii ”ihan hyvin”.


Kansainvälisesti merkittävä vakanssi

Suomen ortodoksinen kirkko ja Itä-Suomen yliopisto käyvät paraikaa opetusministeriön kanssa neuvotteluja ortodoksisen teologikoulutuksen yhden ydinprofessuurin tulevaisuudesta ja rahoituksesta arkkipiispa Leon johdolla.

Arkkipiispan teologinen sihteeri Outi Vasko ei osaa arvioida, milloin kiireelliseksi luonnehditut neuvottelut saadaan päätökseen. Vasko korostaa, että kirkon kannalta oppituoli on erityisen merkittävä.

Joensuun ortodoksisen teologian opiskelijoissa professuurin rahoitusepävarmuudet ovat herättäneet huolta.

Epävarmuuden taustalla kummittelee vuosi sitten tehty yliopistouudistus ja sen myötä kaventuneet taloudelliset resurssit: yliopiston rehtori päätti syksyllä, että kyseinen professuuri voitaisiin täyttää ainoastaan ulkopuolisen rahoituksen turvin, vaikka syyskuussa filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto oli esittänyt sille yliopiston rahoitusta.

Teologian osaston johtaja, professori Matti Kotiranta on hämmästellyt ratkaisua, onhan kyseessä Pohjoismaiden ainoa itäisen patristiikan tutkimusvakanssi.

– Professuuri on myös ortodoksisen teologiakoulutuksen kansainvälisin. Vastaavia on muun muassa Oxfordissa ja Cambridgessä, Kotiranta sanoo.

Itä-Suomen yliopistossa on kirjoilla 120 ortodoksisen teologian perustutkinto-opiskelijaa ja kaksitoista jatko-opiskelijaa.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin