Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

”Mikseivät kristilliset järjestöt auta romaneja?”

23.9.2010
| Teksti: Erja Taura-Jokinen
| Kuvat: Erja Taura-Jokinen


Ulla Widenoja (vas.) ja Anna-Kaisa Immonen jakoivat Helsingin Verkkosaaren romaneille muun muassa saippuaa, sampoota ja lämpimiä vaatteita.
Piskuinen ryhmä asialleen omistautuneita ihmisiä kohtaa helsinkiläisessä pikaruokalassa. Heitä yhdistää halu auttaa Helsingin Verkkosaaressa yhä majailevia Romanian romaneja päinvastoin kuin enemmistöä suomalaisista.

– Olen lähettänyt sähköpostia useille vaikuttajille ja tivannut heiltä linjausta romanikysymykseen. Lähestulkoon kaikki ovat jättäneet vastaamatta. Olemme saaneet paljon avustustarvikkeita, mutta suurin osa lahjoittajista haluaa ehdottomasti pysyä nimettömänä, kertoo Ulla Widenoja.

Hän on saanut romanien auttamisesta erittäin kovaa, kielteistä palautetta netissä.

– Myös uskovat ovat hiljaa. Onko helpompi auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat maamme rajojen ulkopuolella? Eivätkö romanit ole juuri niitä leskiä ja orpoja, joita pitäisi auttaa? Minusta tässä on kysymys Matteuksen evankeliumin sanasta: Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, se te olette tehneet minulle. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa jne.

Verkkosaaren leirissä asuu tällä hetkellä muutamia uskovia romaneja. Widenojasta ja Rothista on kummallista, etteivät kristilliset järjestöt auta Suomeen asettuneita romaneita.

– Heidän on täytynyt tulla todella vaikeista oloista, kun he pysyvät Verkkosaaren leirissä, Widenoja toteaa.

Hän muistuttaa, etteivät ulkomailta tulleet romanit kuluta Suomen julkisia varoja.

– He eivät saa toimeentulotukea, eivätkä ole julkisten terveydenhuollon piirissä.

Helsingin kaupungin nuorisolautakunta kokoontuu syyskuun 30, päivä kokoukseen, jossa sen on tarkoitus päättää sosiaalikeskus Sataman vuokrasuhteesta. Nuorisoasiainkeskus on vuokrannut talon Vapaa katto -yhdistykselle, jonka suostumuksella romanit ovat saaneet majailla kiinteistön pihalla.

Lue kuvaus käynnistä Verkkosaaren romanileirissä 23.9. ilmestyvästä Sanasta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin