Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Oikean puolesta pitää taistella

19.8.2010
| Teksti: Lea Lappalainen


Onko ihmisellä mitään keinoa puhua Jumalasta tai objektiivisesta oikeasta ja väärästä? Tätä kyseli Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti, teologian tohtori Olli-Pekka Vainio raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä maanantaina Karkussa.

Muodikas postmoderni filosofia kuuluttaa, että Jumala on kuollut. Vainio näkee, että samalla kun Jumala on siirretty sivuun, käsitys kaikkia sitovasta oikeasta ja väärästä on muuttunut hankalaksi perustella.

Tutkija sanoo, että objektiivisen kielen puutuessa totuudet määritellään tänään varsin vaatimattomasti ja ihmislähtöisesti.

– USA:n bioetiikkakeskustelussa ei puhuta enää ihmisen luontaisesta arvokkuudesta, koska käsite kahlitsee liikaa ja ohjaa keskustelua väärään suuntaan. Jotkut haluaisivat korvata ”arvon” ”autonomialla”. Tällöin arvokasta ei enää olisi jokin asia sinänsä vaan se, mitä ihminen haluaa pitää arvokkaana.

Kirkoilla on alati heikkenevät mahdollisuudet toimia yhteiskuntiensa omanatuntona. Silti Vainion mukaan kirkolla ja yksilöillä olisi yhä mahdollisuus itse valita ja toimia omien arvojensa mukaan.

– Se on usein vain tahdosta kiinni.


Luonnollinen laki
on ongelmallinen

Yleisesti ajatellaan, että ihmisen luontoon on rakennettu moraalinen toimintatapa, jota tavallisesti kutsutaan luonnolliseksi laiksi.

Vainio sanoo, että pohjoismaisessa luterilaisuudessa luonnonlaki on kuitenkin usein typistynyt ajatukseen, että oikein on se, miten ihmiset nyt vain sattuvat ajattelemaan.

– Eettistä reflektiota ohjaavat periaatteet, kuten kultainen sääntö, on taas käsitetty niin väljiksi, että ne eivät sano oikeastaan mitään tai niiden avulla voi perustella mitä tahansa.

Vainion mielestä huonon teologisen työskentelyn seurauksena luterilaisesta kirkosta puuttuu konsensus monista kysymyksistä, kuten suositeltavasta perhemuodosta, abortista tai eutanasiasta.

Haasteet kasvavat Vainion mukaan, kun valtion ja kirkon itseymmärrys keskeisistä inhimillisistä kysymyksistä joutuu yhä useammin vastakkain.

– Miten silloin tulkitaan ja eletään todeksi Uutta testamenttia, kymmentä käskyä ja kultaista sääntöä?


Rakkaus
on sokea

Oikeaa ja väärää on etsitty myös rakkauteen vetoamisen kautta. Kuitenkin jo Augustinus varoitti sanomalla, että rakkaus monesti synnyttää konfliktit eikä suinkaan ratkaise niitä. Kirkkoisän mielestä ihmisten rakkaudet ovat usein keskenään ristiriidassa, koska ne suuntautuvat erilaisiin päämääriin ja arvottavat asioita eri tavoilla.

– On myös rakkautta, joka on äärimmäisen tuhoisaa, Vainio toteaa.

Ihmisen rakkaus kiinnittyy tutkijan mukaan helposti vääriin asioihin, etenkin oman elämän valinnoissa, joiden seuraukset huomaa vasta jälkeenpäin.

– Rakkaus on sidottu tahtoon, ja tahto on huono mittapuu oikealle ja väärälle.

Oikotietä Vainio ei lupaa oikean suunnan etsijöille.

– Eettisten haasteiden eteen pitää tehdä hartiavoimin töitä. Kirkon historiassa kannattaa mennä tekemään löytöjä aina reformaatiota edeltävään aikaan asti.

Onko kristillisellä etiikalla tulevaisuutta?

– Se on kiinni siitä, kyetäänkö antamaan moraalisia esimerkkejä ja tätä kautta tekemään käskyjä ymmärrettäväksi. Jos edes kristityt eivät noudata omia käskyjään, taistelu on jo hävitty, Vainio sanoo.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin