Pakistanin kristityt pelkäävät vihanpurkauksia
7.4.2011
| Teksti: Arja-Leena Paavola
Uskonnollinen fundamentalismi ja siihen liittyvä väkivalta ovat lisääntyneet Pakistanissa viimevuosien aikana. Vuodesta 2007 alkaen yli 4 000 ihmistä on kuollut erilaisissa iskuissa. Suuri osa menehtyneistä joutui uhriksi sattumalta. Tavallisten ihmisten lisäksi korkea-arvoiset virkamiehet ovat joutuneet terrorin kohteiksi.
– Väkivallan vuoksi muslimifundamentalistien asema on korostunut, vaikka suurin osa Pakistanin muslimeista on rauhaa rakastavia ihmisiä, sanoo Sosiaalfoorumissa vieraillut dominikaani-isä John Channan.
Channan on pakistanilainen rauhantyön asiantuntija ja ruohonjuuritason rauhanaktivisti.
Pakistanin väestöstä kaksi prosenttia on kristittyjä. Väkirikkaassa valtiossa se tarkoittaa 3,5 miljoonaa ihmistä. Kristityt voivat harjoittaa uskontoaan, mutta joutuvat vaaraan, kun länsimaissa tapahtuu jotakin, jonka muslimit kokevat loukkaavan omaa uskontoaan.
– Joudumme fundamentalistien vihan ja koston kohteeksi aina kun Yhdysvallat puuttuvat muslimimaan, kuten Afganistanin tai nyt Libyan tilanteeseen. Vaikka olemme samaa kansaa, uskontomme vuoksi meidät yhdistetään länsimaihin.
Uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista. Channanin mukaan monet muslimit kunnioittavat kristittyjä, mutta ennakkoluulojen hälventämiseksi tarvitaan hyvän tahdon lisäksi asiallista tietoa eri uskonnoista. Koulutuksella olisi suuri merkitys maassa, jossa etenkin tyttöjen lukutaidottomuus on yleistä. Köyhyys ja näköalattomuus ovat kasvualusta väkivallalle.
Ruohonjuuritason rauhantyössä kristittyjen on tärkeää osoittaa olevansa rauhan asialla. Channan kertoo esimerkkinä tapauksen, kun yhdysvaltalainen pastori Terry Jones seuraajineen suunnitteli polttavansa Koraaneja.
– Silloin oli vakava kriisi lähellä. Jonesin aie järkytti pakistanilaisten muslimien lisäksi myös kristittyjä. Jouduimme pelkäämään vihan purkautumista meihin. Maailman kristityt tuomitsivat hankkeen, ja mekin järjestimme Pakistanissa mielenosoituksia ja tiedotustilaisuuksia muslimiveljien ja sisarten kanssa. Halusimme osoittaa, että emme hyväksy uskontoon kohdistuvia loukkauksia, Channan painottaa.