Samaria nostaa Selkiä uuteen nousuun
13.1.2011
| Teksti: Jussi Karvonen
| Kuvat: Jussi Karvonen

Samaria ry on nostamassa Uuden Kasvun yhdistyksen omistamaa Selkin keskusta uuteen nousuun.
– Viimeiset kymmenen vuotta Selkissä olivat olleet kituuttamista. Viime syksynä yhdistyksen vetäjät Pauli ja Lea Rantanen ottivat yhteyttä ja pyysivät apua. Ainoa, joka enää toimi oli kirpputori. Meillä puolestaan oli tilan tarvetta muun muassa päihdeongelmaisten kuntouttavalle työtoiminnalle, Samarian toiminnanjohtaja Ismo Valkoniemi kertoo.
Selkissä olevassa kerros- ja rivitalossa asui ennen työntekijöitä. Kymmenestä asunnosta kuusi on uusittu täysin. Loppuihin Samaria kunnostaa tukiasuntoja.
– Suomessa päihdekuntoutuksessa olevia venäläisiä ja virolaisia kavereita ilmaantui Selkiin töihin. Osa heistä on ammattimiehiä, joita voi työllistää erikoisosaamista vaativissa paikoissa.
– Puutyöpajan toiminta on jo osin saatu käyntiin. Paja myy ja leikkaa edullista vaneria. Myös aitaelementtien valmistukselle olisi kysyntää. Ensi vuonna alamme koota muun muassa lumilapioita.
Selkissä aikanaan toiminut lähetysjärjestö Fida on palaamassa takaisin
– Se perustaa lajittelukeskuksen omia kirpputorejaan varten. Ensi vuonna keskus työllistää 12 ihmistä.
Yksi suuri ihme oli Valkoniemen mukaan ESR-rahoituksen saaminen. Selki sai sitä kolmelle vuodelle kaikkiaan 400 000 euroa.