Sanan Suvipäivät muuttaa koko kirkon! Tällainen toive on Ikaalisten seurakunnan kirkkoherralla, Esko Mattilalla. Hän tekee kesäkuisten Sanan Suvipäivien hyväksi töitä yhdessä muun muassa Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtajan, Ulla Saunaluoman, kanssa.
Kumpikin toivoo, että tapahtuma aktivoi lisää vapaaehtoisia hengelliseen työhön ja seurakuntien toimintaan.
– Tulevilla Suvipäivillä järjestetään tähän kannustava ja varustava seminaari perjantaina, kesäkuun 17:ntenä. Yksi puhujista on dogmatiikan professori Miikka Ruokanen Helsingin yliopistosta. Tällaista laajaa seminaarityyppistä tilaisuutta ei ole Suvipäivillä aiemmin järjestetty, Ulla Saunaluoma kertoo.
Aiheeltaan se on ajankohtainen moneltakin kannalta. Vuosi 2011 on EU:ssa nimetty vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi.
Toisaalta juuri vapaaehtoiset uudistavat tällä hetkellä suomalaista jumalanpalveluselämää, joka on murrosvaiheessa.
– Tästä esimerkkinä ovat Tampereella pidetyt UskonPuhdistus-tapahtumat, joille etsimme Suvipäivillä jatkoa ja uusia muotoja, kertoo Esko Mattila.
Vapaaehtoisia työntekijöitä kaipaa myös Sanan Suvipäiviä puuhaava noin kymmenen hengen ydintiimi.
– Toivomme saavamme tapahtumaviikonloppuun paljon apua, lauantaina satakunta henkeä. Isosta Kirjasta saadun teltan pystyttämiseen tarvitaan edeltävänä tiistaina kolmisenkymmentä ihmistä, arvioi Mattila.
Eri taidoilla varustettuja ihmisiä Ikaalisten seurakunta kutsuu talkoolaisiksi muun muassa tänään alkavalla kinkerikierroksellaan.
Paikallislehden toimittaja Päivi Seppälä lupautui jo viime syksynä Suvipäivien vapaaehtoistiimiin.
– En kuulu seurakunnan aktiivisiin. Kirkossakin käyn vain joskus ja jouluna! Mietin hyvin tarkkaan, mihin vapaaehtoiseksi lähden, mutta Suvipäivien tiedotustehtäviin sydämeni lämpeni, hän tunnustaa hymyillen.
Ruokasen lisäksi Suvipäivien nimekästä esiintyjäkaartia edustavat esimerkiksi Elina Vettenranta, Johanna Kurkela ja Juha Tapio.