Uskonnolla on merkitystä Syyrian kansannousussa
| Teksti: Päivi Arvonen
| Kuvat: Päivi Arvonen
Myös uskonnolla on merkitystä Syyrian kansannousussa. Viime viikonloppuna levottomuudet levisivät Latakian rannikkokaupunkiin, jossa tarkka-ampujat tappoivat kaksi ja haavoittivat kahta mielenosoittajaa. Arviot kansannousun kuolonuhrien määrästä vaihtelevat muutamista kymmenistä sataan viiteenkymmeneen.
– Enemmistönä olevat sunnimuslimit ovat pitkään olleet pinnan alla tyytymättömiä siihen, että hallinto, armeija ja poliisi ovat shiiamuslimitaustaisten alawiittien hallussa. Sunnien mielestä Syyrian kristitty vähemmistö nauttii alawiittien kanssa etuoikeuksia, Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkänen sanoo.
Kerkkänen muistuttaa, etteivät Syyrian kristityt ole yhtenäinen ryhmä, ja että kristityt ja muslimit ovat tottuneet elämään ja työskentelemään yhdessä. Valtion merkittävissä viroissa on kristittyjen suhteellinen osuus suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä.
Kristittyjen asema Syyriassa on parempi kuin monissa muissa arabimaissa. Syyrialaisilla on uskonnon harjoittamisen mutta ei valitsemisen vapaus. Kristitty voi kääntyä muslimiksi, mutta muslimi ei voi kääntyä kristityksi.
Lue lisää Syyriasta torstaina 31.3. ilmestyvästä Sanasta.