Bollywoodissa tekeillä Jeesus-filmi
7.10.2010
| Teksti: Kristiina Miettinen
Intiassa tuotetaan Bollywoodin ensimmäistä Jeesus-elokuvaa. Kuvaukset käynnistyvät lähikuukausina Israelissa. Pääosaan on valittu intialainen huippusuosittu Bollywood-tähti Pawan Kalyan.
Elokuvalla ei vielä ole nimeä ja käsikirjoituskin on kesken. Tiedossa on, että Jeesuksen vaiheita seurataan syntymästä ristiinnaulitsemiseen, kuitenkin niin että pääpaino on lapsuudessa ja nuoruudessa. Nähtäväksi jää, loppuuko filmi Jeesuksen kuolemaan, vai kuuluuko käsikirjoitukseen myös ylösnousemus.
Intialainen elokuvateollisuus tuottaa joka vuosi enemmän elokuvia kuin Hollywood, eli 800-1000 vuodessa. Elokuvat ovat yleensä tyyliltään musikaaleja ja niitä esitetään lähinnä Intiassa ja sen lähialueilla. Yksistään Mumbain Bollywoodissa tuotetaan noin 150–200 hindinkielistä elokuvaa vuodessa, mikä on viidesosa koko Intian elokuvatuotannosta.
Halvalla tehdyt Bollywood-filmit saattavat olla jopa neljän tunnin mittaisia. Ensi vuonna ensi iltaan tulevasta Jeesus-elokuvastakin odotetaan pitkää.
Jeesus-elokuva on yksi kaikkien aikojen kalleimmista Bollywood-tuotannoista. Sen budjetti on 24 miljoonaa euroa, eli kuusikymmentä kertaa enemmän kuin keskiverron Bollywood-elokuvan budjetti. Elokuva filmataan neljänä versiona, neljällä Intian kielellä.
Intiassa, jonka pääusko on hindulaisuus, elää noin 24 miljoonaa kristittyä. Luku on vain kaksi prosenttia maan väkiluvusta. Filmin tekijöiden mukaan Jeesus kiinnostaa lisäksi maan valtaväestöä.
– Intia on hyvin suvaitsevainen eri uskontoja kohtaan, ohjaaja Singeetham Srinivasa Rao sanoi.
Jeesuksesta tehtiin hiljattain elokuva myös muslimimaassa Iranissa. Jeesus on islamin mukaan yksi viidestä profeetasta.