Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Torstai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Halutaan pullantuoksuinen mummo

29.9.2011
| Teksti: Freija Özcan
| Kuvat: Istockphoto



Jokohan ikärasismin ja liiallisen tehokkuuden aika alkaa taittua? Ensimmäisiä merkkejä siitä voisi olla Tamperelaisen Bitwise Oy:n työpaikkailmoitus, joka herätti viime viikolla ihastusta ja hilpeyttä sosiaalisessa mediassa.

Hektisyyteen, pölypalloihin ja muovipussitettuihin pulliin kyllästyneet insinööripojat hakivat nimittäin töihin pullantuoksuista ja vanhan kansan työmoraalilla varustettua mummoa.

Työtehtäviin ilmoitettiin kuuluvaksi toimiston siistimistä, kukkien kastelua, kaupassa käymistä, vieraiden kahvittamista sekä leipomista. Mahdollisesti myös lastenhoitoa. Mummosta ei kuitenkaan aiota puristaa kaikkia mehuja irti vaan työajoista sovitaan.

Bitwisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Rita Fagerström kertoi Iltasanomille, että hakemuksia tuli heti kymmeniä. Mummoksi haluavia oli sekä miehiä että naisia parikymppisistä seitsemänkymppisiin. Hakuaikaa on vielä tämä viikko.

Pullantuoksuisia mummoja tai vaareja voisivat kaivata myös työkiireiden uuvuttamat kaupunkilaisvanhemmat ihan kotioloihinsa avuksi. Sovittaisiinko silloin palkaksi vaikkapa vastavuoroista huolehtimista mummon hankalista juoksevista asioista?

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin