Jeesuksen kasvot löytyivät Tennesseestä
18.8.2011
| Teksti: Freija Özcan

Pienen Madisonvillen kaupungin poliisi teki elämänsä löydön takavarikoidessaan harvinaisen varastetun maalauksen. Kyseessä on 150 vuotta kadoksissa ollut teos, johon on legendan mukaan kuvattu Jeesuksen aidot kasvonpiirteet.
Kelly Ghormley jäi kiinni yrittäessään kaupata muutama päivä aiemmin varastamaansa maalausta St Joseph the Worker -kirkolle. Kirkon valpas väki alkoi kuitenkin epäillä kaupantekijää.
Ghormleyn kerrotaan varastaneen maalauksen Frosty-nimisen vanhuksen asuntoautosta. Omistaja oli saanut maalauksen parikymmentä vuotta sitten lahjaksi ja säilyttänyt sitä makuusoppensa seinällä aavistamatta lainkaan sen arvoa.
Legendan mukaan Jeesuksen seurassa kulkenut Veronika kohtasi Mestarinsa matkalla Golgatalle ja pyyhki hien tämän kasvoilta huntuunsa. Kankaaseen ikuistuivat Kristuksen kasvot. Poliisin takavarikoima maalaus on yksi muutamasta ”Veronikan hunnun” kuvaan pohjautuneista maalauksista, jotka Paavi Leo XIII on siunannut.
Miten katolinen pyhäinjäännös sitten päätyi pieneen tennesseeläiseen kaupunkiin, sitä ei kukaan tiedä.