Kaupan tutkimusinstituutti HUI on Ruotsin kauppiaiden tutkimuslaitos, joka analysoi kulutustottumuksia ja trendejä. Se julkistaa joka marraskuussa Vuoden joululahjan. Viime vuonna se oli tabletti eli sormitietokone. Tämän vuoden joululahja länsinaapurissa on toista maata: valmiiksi pakattu ruokakassi. Mitä uutta siinä on? Jouluisia ruokakorejahan on annettu jouluksi vuosikymmeniä.
Juju on siinä, että kauppias kokoaa valmiin ruokakassin kuluttajalle, jonka ei itse tarvitse pähkäillä runsaudenpulaa ja mennä kauppaan jonottamaan. Kassi tuodaan kotiin reseptien kera.
Tämä kuvastaa aikaa, jossa elämme. Kiireiset ihmiset ovat väsyneet ostosten tekoon ja haluavat kokeilla jotain uutta, perustelee HUI. Useat kaupat tarjoavat jo tällaista palvelua.
Ruotsinsuomalaisen Tomi Lehikoisen nelihenkiseen perheeseen tilattiin ruokakassi, kun perhe kaipasi uusia ideoita ruokapöytään.
”Sai uusia reseptejä ja inspiraatiota, kun joku muu miettii kaikki valmiiksi, eikä itse tarvitse miettiä, mitä ruokaa laittaisi”, Lehikoinen kertoi Ruotsin radion Sisu-uutisissa.
Hän voisi hyvin kuvitella tällaisen ruokakassin perheeseen myös jouluksi.
Siinä saattaisi mennä joulupöytä uusiksi. Ehkä vaihtelu virkistäisi? HUI, mikä ajatus.