Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Torstai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Kuka pelkää pahaa pukkia?

16.12.2010
| Teksti: Janne Villa

Yksinhuoltajaisä (Jorma Tommila, kesk.) teurastaa possuja ja tekisi tovereineen (Rauno Juvonen, Tommi Korpela) saman poroillekin, ellei hukka olisi perinyt niitä. 
Jalmari Helanderin käsikirjoittama ja ohjaama ”erilainen jouluelokuva” Rare Exports ei ole ihan sitä mitä maabrändin kirkastajat halusivat nostaa näytille uudesta uljaasta Suomi-kuvasta.

Norjan tuntureilla kuvatuissa, Korvatunturin virkaa tekevissä jylhänkauniissa maisemissa kukkii suomalainen hulluus siinä alkukantaisessa mielessä, mistä korkean koulutuksen Suomi on sivistymisensä myötä pyrkinyt eroon.

Siellä poikien on kasvettava koviksi ja lunastettava paikkansa sankareina. Jurojen tosimiesten käden ulottuvilla on aina pyssy, puukko tai kirves. Niitä tarvitaan nyt yllättävän vihollisen varalta. Kansainvälinen tutkimusryhmä on tehnyt kaivauksiaan Korvatuntunturilla ja löytänyt syvyyksiin upotetun pukin, joka on selvinnyt syväjäädytettynä hengissä. Villi tonttulauma pääsee valloilleen…

Tämä ”alkuperäinen” pukki ei muistuta hyväntahtoista lahjojen jakajaa vaan pakanallista nuuttipukkia, joka pani päähänsä pukin sarvet, verhoutui väärinpäin käännettyyn turkkiin ja tuohinaamariin. Usein tuhannen tuiterissa talosta taloon kulkenut pukki jakoi tuhmille lapsille vitsoja.

Rare Exportin pukki on pahempi kuin itse pirulainen. Ikäsuositus onkin K-13, vaikka pääosassa on sympaattinen pikkupoika (Onni Tommila). Mustan ja hurjan mieshuumorin hapattamaa elokuvaa ei sovi lapsille saati hellämielille, jotka haluavat kohottautua lämpimään joulutunnelmaan. Visuaalisesti komea ja sutjakkaasti juokseva jännitysfantasia sopii sen sijaan äijäilyn ystäville kuin nyrkki silmään.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin