Melankolinen maailmanloppu

Von Trierin käsikirjoittama ja ohjaama Melancholia on sarja silmiä hiveleviä maalauksia, äärimmäistä tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta ilmentävän tunnetilan kuvauksia.

Filosofinen sisältö on julma ja kyyninen. Ohjaajan edellinen elokuva Antichrist esitti, että ”luonto on paholaisen pelikenttä”. Masennuksen mustaan syöveriin vaipuva Justine (Kirsten Dunst) päättelee, että koko kosmos on paha ja kylmä, siis jumalaton.

Elokuva alkaa maailmanlopusta. Melancholia-planeetta törmää Tellukseen. Tieto tulevasta näyttää ihmisten puuhastelun irvokkaassa valossa. Justine viettää ökykalliita hääjuhlia hulppeassa kartanossa, jossa niin aviopari kuin häävieraat paljastuvat pelkiksi teeskentelijöiksi, toisilleen vieraiksi ja vihamielisiksi. Tämän kaiken on syytäkin loppua, von Trier alleviivaa.

Sulhasensa hääiltana hylkäävä Justine palaa siskonsa (Charlotte Gainsbourg) kartanoon toipumaan. Katsomus kaiken turhuudesta auttaa kohtaamaan kuoleman helpommin kuin empaattinen ja elämänhaluinen sisko ja tämän tiedeuskoinen mies (Kiefer Sutherland) kykenevät.

Kuolema voittaa elämän, julistaa tämä kylmäävän kaunis, ateismin ja masennuksen syvyydestä kumpuava teos, joka jäänee elokuvahistoriaan – ja pakottaa kristittyjä esittämään vasta-argumentteja.