Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Torstai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Paluu patriarkkojen aikoihin?

16.9.2010
| Teksti: Janne Villa
| Kuvat: Istockphoto

46 prosenttia Suomen somalitaustaisista äideistä on yksinhuoltajia. Ilmiön taustalla on myös moniavioisuus.
Meppi Eija-Riitta Korhola pohti blogissaan (5.8.) ajatusta, että sukupuolineutraalista avioliitosta olisi tehtävä myös lukumääräneutraali: avioliiton tulisi kattaa myös useamman ihmisen muodostamat ”polyamoriset” suhteet. Avioliittokäsite hämärtyisi hänestä entisestään, jos moniavioisuus hyväksyttäisiin.

Ylioppilaslehti (3.9.) vaatii lukumääräneutraalia avioliittoa, jota vihreiden nuorten ja opiskelijoiden periaateohjelmassakin jo ehdotetaan. Pääkirjoituksessa Maria Pettersson toteaa, että ihminen itse tietää, millainen suhde hänelle sopii parhaiten.

”Monisuhteiset avioliitot olisivat aikuisten vapaasta tahdostaan solmimia, ja uuden jäsenen liittäminen avioliittoon olisi kaikkien osapuolten valinta”, Pettersson uskoo. Hän torjuu moniavioisuuteen pakottamisen ja lapsivaimot. On epäilty, että jopa 13-vuotiaita somalialaistyttöjä tuodaan Suomeen kakkosvaimoiksi.

Ylioppilaslehden viisisivuisessa artikkelissa on haastateltu onnellista polyamorista helsinkiläiskolmikkoa – opettajaksi opiskelevaa Mari Mustosta, toimittaja Anne Liljeströmiä ja kielenkääntäjä Risto Paalasta. Lisäksi haastatellaan opettaja Raisa O:ta, joka elää vapaissa suhteissa.

Noinkohan kirkkoon kohdistuu jonakin päivänä paine vihkiä kansalaisia moniavioisiin liittoihin? ”Tahdotko ottaa puolisoiksesi…”

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin