Sinne missä kauneus hallitsee

Syöpään menehtynyt Tommy Tabermann muokkasi suomalaista sielunmaisemaa rakkauden ja hellyyden maallikkosaarnaajana.

”Mene, mene sinne / missä kauneus hallitsee, / lennä keveänä / Mene sinne / aina yhtä kauniina / Sirottele sieltä / kauneutta meihin / jotka ikävöimme sinua / ja iloitsemme kanssasi / kaikesta kauniista.”

Pahanlaatuista aivokasvainta vastaan liki vuoden päivät taistellut Tommy Tabermann kirjoitti edellisen runon kuolevalle äidilleen. Hän oli Pariisissa ja tiesi, ettei enää ehtisi kohdata äitiään – tässä elämässä.

Surua helpotti usko elämään kuoleman jälkeen ja rakkaiden kohtaamiseen rajan takana.

”Ruumis on hatara asumus. Kun se ei enää kestä koossa, on armeliasta, että henki saa jatkaa matkaansa. En usko, että menemme kuoleman jälkeen tyhjyyteen. Kuolevat vaihtavat olotilaa, jokin odottaa meitä. En tiedä, millainen taivas on, mutta haluan uskoa kauneuden hallitsevan siellä”, tunnusti Tommy Tabermann haastatellessani häntä.

Nasaretilainen
kutsuu kaappihyviä

Tommy Tabermann oli haastateltavana joka kerta harvinaislaatuisen hauska veikkonen, mutta myös syvällinen sekä monipuolinen ajattelija ja aikalaiskriitikko.

Luterilaiseen kirkkoon kuulunut kirjailija-kansanedustaja luonnehti itseään ”alkukristityksi muttei muotokristityksi”, jonka ajattelun tärkeimpiä taustalähteitä oli Vuorisaarna.

Nasaretilainen oli Tommylle esikuva siitä, miten epäusko ja kyynisyys voitetaan seuraamalla rohkeasti loppuun saakka sydämen ja omantunnon ääntä, pilkkaajista piittaamatta.

Tabermann näki, että Suomessa on valtava määrä ”kaappihyviä” ihmisiä, jotka luulevat olevansa hyvien ajatustensa kanssa yksin. He eivät uskalla vastustaa elämää tuhoavia voimia.

”Pahan kanssa on kuitenkin mahdotonta harrastaa satunnaisia suhteita saamatta tartuntaa. Kunnioitan ihmisiä, jotka ottavat Nasaretilaisen tavoin ristinsä ja näyttävät mallia siitä, miten uskotaan hyvään.”

Kyynisyys
tulee kalliiksi

Kaikkinensa noin 80 teosta julkaisseen kirjailijan esikoisrunot ilmestyivät vuonna 1970. Runon, proosan, muiden kirjojen, kolumnien ja tv-esiintymisten repertuaari ulottui mimosanhipiän hellästä herkistelystä ronskiin äijähuumoriin.

Teosten kantavana teemana oli rakkaus. Tabermann suomi uransa alusta asti paksunahkaisia kyynikkoja, jotka eivät uskaltaudu tuntemaan ja ilmaisemaan tunteitaan aidosti, vaan haluaisivat kieltää tunteet toisiltakin.

Runoilija kiersi vuosikymmenet maata hellyyden maallikkosaarnaajana, mutta pilkka oli monesti maailman palkka. Tabermannin suolaamiseen syyllistyivät varsinkin keski-ikäiset kyynikkomiehet.

Hän vastasi näiden olevan pelkkiä ”pikkupoikia ja pelkureita elämän edessä”. Kyynikko pelkää tulevansa satutetuksi, jos päästää jonkun tai jonkin koskettamaan suojapanssarinsa alle.

”Hellyys on usein leimattu pelkäksi pehmoiluksi ja huuhaaksi. Mutta vuodet ovat vain vahvistaneet uskoani: rakkauden vajaus tulee aina kalliiksi.”

Vapautuksen teologiassa
on muutosvoimaa

Tommy Tabermann nosti töissään toistuvasti esiin myös oikeudenmukaisuuden. Sen julistamisessa vapautuksen teologit olivat hänestä esikuvallisia Nasaretin miehen seuraajia.

”Kirkko voisi ottaa oppia alkukristillisyydestä. Mikään muu ideologinen liike ei tarjoa syntiselle samanlaista kokemusta tasa-arvosta ja yhteisöllisyydestä. Siitä meidän on puhuttava, rakkauden mullistavasta merkityksestä. Tämä on se signaali, jota me seurakuntalaiset nyt odotamme.”

Tabermann arvioi meidän elävän arvottomuuden aikaa. Puberteettisessa kulttuurissa perisynnit saavat mellastaa eikä ahneudelle aseteta rajoja millään elämänalueella. Siksi kirkon on uskallettava puhua oikeasta ja väärästä.

Runoilija muistutti, ettei kirkon tehtävänä ole välittää vain Jumalan rakkautta vaan myös ihmisten. Kirkon on oltava mukana koko kulttuurimme muuttamisessa rakkaudellisemmaksi, sillä sen sanomaan sisältyy todellinen muutosvoima.

Uskon piirissä
pesemme toistemme jalkoja

Tommy Tabermann ehdotti, että kirkko ottaisi käyttöön kaikki keinonsa raadollisen ihmisen auttamiseksi. Hän koki, että me luterilaiset kannamme syntisäkkejämme liian usein yksin. Ruumista ja sielua syvältä riuduttava paha olo purkautuu esimerkiksi väkivaltana.

”Kunpa voisimme mennä reilusti ripille ja sanoa: ’Isä, olen tehnyt paljon pahaa ja syntiä. Nyt rukoilen anteeksiantoasi...’ Sen sijaan moni menee vaikkapa valintamyymälän hedelmäpelien äärelle kokoontuvaan mykkään seurakuntaan tai etsii internetistä seuraa, jolla täyttää tyhjyyttään tyhjyydellä.”

Hallintotehtäviin viime vuosinaan eduskunnassa paneutunut mies näki 2000-luvun opetuslasten ongelmana kirkon hierarkkisuuden. Ylhäältä alas ohjautuvan organisaation sijasta romanttinen runoratsu olisi nähnyt kirkon mieluummin ”uskon piirinä”. Sen esikuvana hänelle oli Nasaretilaisen ja opetuslasten suhde:

”Raamatun kauneimpiin kertomuksiin kuuluu kohtaus, jossa Jeesus pesee opetuslasten jalat. Jospa mekin ymmärtäisimme asemamme samalla tavalla: Ettemme tekisi työtämme vain joidenkin roposten tähden, vaan asennoituisimme aina ihmisten kohtaamiseen ikään kuin pesisimme toistemme jalkoja vuoron perään”, toivoi Tommy Tabermann.

Hän määritteli oman profiilinsa kirjailijana olevan rakkausrunoilija: ”Pidän sitä arvonimenä, piispan veroisena. Se hakattakoon myös hautakiveeni.”