Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Torstai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Soppatykki kerää kaupunkilaisia

27.5.2010
| Teksti: Kaarina Havia
| Kuvat: Kaarina Havia

Mikael Taipale jakoi lusikat, Petri Lapinjoki kauhoi keittoa, ja Timo Kilpinen pursotti sinappia.

Keskiviikkona klo 11 jo viidenkymmenen ihmisen jono odottaa soppatykin kannen aukeamista. Tampereen Kuninkaankadun kävelykadulla porisee reilun sadan litran hernekeitto, jota riittää tunniksi. Katkeamaton jono enimmäkseen tavallisen oloisia kaupunkilaisia nauttii einestä.

 

Vapaakirkko on jakanut keittoa tykistä kadulla jo pari vuotta. Aikaisemmin maanantaisin pidetty soppakirkko keräsi seurakuntaan laitapuolen kulkijoita, mutta nyt puku- ja tuulipukukansa on löytänyt tiensä keittotykin äärelle.

 

Toiminnasta vastaa Jari Lehikoinen Petri Lapinniemen avustuksella. Miehet laittavat keiton muhimaan jo aamuvarhaisella, jotta ruokatunnin aikaan ollaan valmiita nälkäisten sielujen tulla. Osa kävijöistä ottaa mukaan myös hengellistä lukemista, mutta mitään ei tyrkytetä. Sopasta kiitellään ja makua kehutaan oivaksi – jopa kaupungin parhaaksi.

Viime vuonna hernesoppaa solahti kurniviin vatsoihin noin 11 000 kupillista.

 

– Toimintatapamme on ”paineeton” eli perustuu täysin ihmisen omaan haluun lähestyä meitä, kenenkään ei ole pakko tulla syömään soppaa tai keskustelemaan hengellisistä aiheista, Jari Lehikoinen painottaa.

 

 

 

 

>>>

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin