9.8.2018Sanat Erja Taura-JokinenKuva Erja Taura-Jokinen

Hymy herkässä koulun alkaessa

k-32-2018-07-nämäkiinnostavatnyt_pääjuttu_niilorebane2

– Luulen, että olen kaikessa ihan hyvä, tuumaa Kyröskosken koulussa ensimmäisen luokan aloittava Niilo Rebane ja hymyilee luottavaisesti.

Urheilullinen poika ei juuri jännitä opintien alkua.

Kouluun sai mukavasti ensimakua kevään tutustumispäivänä:

– Siellä tein silloin jo vähän tehtäviäkin.

Koulukummit ovat lämpimästi moikanneet tulokkaita kaikkialla, missä vain ovat tavanneet.

Kotona loppukesän valmentautumisiin on kuulunut lenkkarinnauhojen solmimisharjoituksia.

Muutoin elokuun yhdeksättä päivää ei ole ehtinyt miettiä, sillä kesä on kulunut lämpimissä uimavesissä polskiessa, kavereitten kanssa pyörätemppuja tehdessä ja puhelinta räplätessä.

– Uusi juttu oli se, että aloin pelata Niilon kanssa Pokémon Go –mobiilipeliä. Sen ansiosta olemme liikkuneet enemmän yhdessä, kertoo äiti Minna Rebane.

Vanhemman näkökulmasta koulun aloitus on hetki, jolloin alkaa jotain uutta.

– Tuntuu siltä, että ekalle luokalle mennään nyt rennommin kuin yhdeksän vuotta sitten, jolloin toinen lapsemme Helle oli samassa tilanteessa, Minna tuumaa.

Niilo olisi tahtonut 60 euroa maksavan merkkirepun, mutta äiti ei niin kalliiseen hankintaan heltynyt. Tyttö sai vastaavan vasta kuudennella luokalla.

Siitä kuitenkin on sovittu, että uusi hankitaan eskarissa käytetyn Star Wars -repun tilalle.

Lukuvuoden alkaessa monet seurakunnat järjestävät kouluun lähtevien siunaamisia.

– Meille tuli siitä viestilappu eskarista. Hämeenkyrön kirkossa järjestetään puolen tunnin tilaisuus paria päivää ennen koulun alkua, Minna kertoo.

Valtakunnallisesti sekä lapsia että aikuisia muistutetaan työskentelyilmapiirin tärkeydestä.

Koulurauha julistetaan Vantaalla 22.8. Lapsista ja nuorista koostuva suunnitteluryhmä haluaa sloganillaan tähdentää, että jokainen voi pienillä teoilla parantaa koulun ilmapiiriä: ”Sinä voit vaikuttaa. – Hymykin auttaa.”

Kirkon kasvatuksessa vuosien 2018-2019 teema on rauha, johon liittyen esillä pidetään koulurauhaa ja somerauhaa.

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä