3.12.2015Teksti Freija ÖzcanKuva videokuva

Moraalinen krapula

k-49-2015-22-Ajassa seksikohtaus
Jennifer Lawrence avautui kokemuksestaan tv-ohjelmassa. Vieressä Helen Mirren.


Nälkäpeli-tähti Jennifer Lawrence on avautunut moraalisesta krapulastaan. Sellaisen tähti sai jouduttuaan näyttelemään ensimmäisessä alastonkohtauksessaan Chris Prattin kanssa Passenger-elokuvan kuvauksissa.

– Join itseni ihan, ihan humalaan. Mutta siitä seurasi, että ahdistuin kotiin päästyäni vain lisää, koska olin ihan pihalla siitä, mitä olin tehnyt, Jennifer Lawrence kertoi Hollywood Reporter -ohjelmassa.

Lawrencen ongelmana oli se, että Hollywoodin tämän hetken kuumimpiin miestähtiin lukeutuva Pratt on naimisissa näyttelijätär Anna Farisin kanssa.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun suutelin naimisissa olevaa miestä, tähti valitti syyllisyyttään, vaikka kyse oli ammattiin kuuluvasta työtilanteesta.

Vakaumuksellisena kristittynä tunnettu Chris Pratt ei ole kommentoinut kohtausta. Aiemmin tänä vuonna juorulehti National Esquier kertoi, ettei Pratt ei suostu filmaamaan seksikohtauksia vakaumuksensa vuoksi, vaikka se vaarantaisi hänen uransa. Juorulehden saama tieto oli peräisin ”sisäpiirin lähteestä”, ei suoraan Prattilta itseltään.

Guardians of the Galaxy ja Jurassic World -elokuvien tähti Chris Pratt löysi oman kertomansa mukaan uskon merkityksen, kun hänen ja Farisin yhteinen poika vietti ensimmäiset kuukautensa tehohoidossa.

– Pelkäsimme hyvin pitkään ja rukoilimme paljon. Se palautti uskoni Jumalaan, Pratt on kertonut.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä