19.11.2015Teksti Freija Özcan

Nälkäpeli opettaa kriittisyyttä

Tällä viikolla koetaan täyttymyksiä elokuvateattereissa, kun Nälkäpeli-elokuvien sarja saa viimein päätöksensä. Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 päättää Katniss Everdeenin (Jennifer Lawrence) ja Panemin valtion tarinan näyttävästi ja edelleen noudattaen hyvin uskollisesti Susanne Collinsin alkuperäistä Nälkäpeli-trilogiaa.

k-47-2015-22-Ajassa Nälkäpeli

Paitsi jännittävä ja visuaalinen seikkailutarina Nälkäpeli on fantasian ja science fictionin lajissa samalla tavalla syvempää ja suurempaa kuin Harry Potter. Toisin kuin vaikkapa vampyyreitä ja ihmissusia vilisevä Twilight-saaga tai naiiviksi jäävä dystopia Outolintu, nämä eivät keskity seksuaalisuuden heräämiseen ja siihen oikeaan rakkauteen, vaikka rakkauttakin tarinassa on.

Katniss Everdeen on samalla tavalla ristiriitaisten velvollisuuksien ja syyllisyyden repimä vapahtajahahmo kuin Harry Potter. Mikä on oikein, jos sen tekemisestä seuraa kärsimystä ja kuolemaa? Mitä seuraa siitä, että kukaan ei olekaan vain pelkästään hyvä tai pelkästään paha? Mitä ihminen lopulta tarvitsee ollakseen onnellinen?

Nälkäpeli on syvimmiltään poliittinen kannanotto. Se kehottaa punnitsemaan kriittisesti kaikkea ihmiselle syötettyä tietoa. Kenenkään ei kannata antautua massan mukaan sen paremmin alistuneeksi uhriksi kuin intohimoiseksi kapinalliseksikaan, sillä lopulta mikään yhteiskuntajärjestelmä ei ole täydellisen autuas. Valta turmelee ja kovettaa aina.

Tärkeää on lopulta se, kuinka paljon välittää ihmisistä yksilöinä. Tärkeää on myös oppia itse tarvitsemaan toisia. 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä