17.12.2015Teksti Freija Özcan

Obi-Wan Kenobi kääntyi katolilaiseksi

Sir Alec Guinness tunnetaan monista elokuvarooleistaan huolimatta parhaiten Tähtien sodan Obi-Wan Kenobina. Vähemmän tiedetään, että vuonna 2000 kuollut näyttelijä kääntyi katolilaiseksi 42-vuotiaana. Kääntymyksen syynä oli ihme.

k-51-2015-30-Ajassa Obi-Wan

Guinness kuului anglikaaniseen kirkkoon, kuten kunnon englantilaisen pitää kuulua. Hän ei kuitenkaan ollut varma, mitä itse ajatteli uskonnosta.

Vuonna 1954 Guinness oli Ranskassa kuvaamassa G.K. Chestertonin dekkareihin perustuvaa elokuvaa Isä Brownista. Eräänä päivänä pääosaa esittänyt Guinness asteli katua katolisen papin rooliasussaan, kun paikallinen lapsukainen huomasi hänet ja luuli häntä oikeaksi papiksi. Lapsi juoksi hänen luokseen, tarttui häntä kädestä ja käveli hänen kanssaan tietä eteenpäin.

Lapsen luottamus ja kiintymys katolista pappia kohtaan liikutti Guinnessia niin, että alkoi vakavasti harkita kääntymistä katolilaisuuteen.

Pian tapahtuneen jälkeen Guinnessin oma poika Matthew sairastui polioon ja oli lähellä kuolla. Epätoivoinen isä otti tavakseen poiketa läheisessä katolisessa kirkossa rukoilemassa. Hän teki sopimuksen Jumalan kanssa. Jos Matthew paranisi, hän sallisi poikansa ryhtyä katolilaiseksi, jos tämä niin halusi.

Vastoin odotuksia poika parani. Guinness ja hänen vaimonsa laittoivat pojan jesuiittakouluun. Muutama vuotta myöhemmin he kaikki liittyivät katoliseen kirkkoon.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä