13.2.2014Kirjoittaja Kristiina Miettinen

Philomena Lee vaatii adoptioarkistoja avaamaan ovensa

Philomena-elokuvan tosielämän päähenkilö, irlantilainen Philomena Lee, 80, on käynnistänyt julkisen kampanjan adoptiodokumentteja koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Viime viikolla Lee tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa ja toivoi häneltä tukea pyrkimyksille tuhansien irlantilaisten kohtalotoveriensa – äitien ja lasten – auttamiseksi.

k-07-2014-30-Philomena
Judi Dench ja tosielämän Philomena Lee.

Philomena Lee oli teini-ikäinen, kun hän tuli raskaaksi ja hakeutui katolisten nunnien ylläpitämään yksinäisten äitien kotiin. Myöhemmin hänet pakotettiin antamaan kolmivuotias poikansa Anthony adoptoitavaksi Yhdysvaltoihin.

Äiti ja poika yrittivät tahoillaan löytää toisensa, mutta adoption välittäneet nunnat pyrkivät estämään sen. Toimittaja Martin Sixsmithin avulla Philomena Lee sai lopulta selville poikansa kohtalon. Vuosikymmenten jälkeen hän sai sisäisen rauhan.

Sixsmith kirjoitti tapauksesta kirjan, johon elokuvakäsikirjoitus pohjautuu. Judi Denchin (Philomena Lee) ja Steve Cooganin (Martin Sixsmith) tähdittävä elokuva kerännyt viisi Oscar-ehdokkuutta.

Philomena Lee toivoo, että elokuvan herättämä keskustelu avaisi pääsyn adoptiorekistereihin, niin että lukuisat äidit ja lapset saisivat tarinansa päätökseen.

Lee korostaa olevansa harras katolilainen, eikä hän missään nimessä halua mustamaalata katolista kirkkoa.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä