23.6.2016Teksti: Arja-Leena Paavola

 

Pyhän maan perinnekasvit talteen

Palestiina kuuluu niihin alueisiin, joissa maanviljelyä tiedetään harjoitetun kaikkein pisimpään. Paikallista viljelyä määrittävät lyhyeksi jäävä kevät ja pitkä, kuiva kausi. Perinteiset viljelykasvit ovat sopeutuneet olosuhteisiin aikojen saatossa ja kehittyneet viljelijöiden jalostusvalintojen myötä.

k-25-2016-30-Ajassa perinnekasvit_85

Viimeisten vuosikymmenien aikana maatiaislajikkeet ovat kuitenkin jääneet käytöstä. Samaa tapahtuu muuallakin: maataloustuotannon tehostuminen ja kasvinjalostuksen kansainvälistyminen ovat vähentäneet viljelykasvien monimuotoisuutta.

Kesäkuussa Betlehemiin perustettiin Palestiinan perinnekasvien siemenkirjasto, jonka tavoitteena on säilöä kasveja ja niihin liittyvää kulttuuriperintöä tuleville sukupolville. France2:n uutisessa siemenkirjaston perustanut kulttuuriantropologi Vivien Sansour kertoo, että ideana on antaa viljelijöiden ja kasviharrastajien käyttöön perinnekasvien siemeniä, joita he sitten palauttavat seuraavasta sadostaan.

Vanhassa testamentissa kuvataan laaja valikoima alueella tunnettuja kasveja. Palkokasveista tärkeimpiä ravinnonlähteitä olivat linssit ja herneet, viljojen lisäksi kasvatettiin etenkin oliivipuita sekä sipulia ja kurkkua. Erityisesti Palestiinan alueella kasvanut jättikokoinen vesimeloni oli jopa arvostettu vientituote, mutta nyt se on lähes hävinnyt. Tähän saattaa tulla muutos siemenkirjaston ansiosta, sillä kyseisen vesimelonilajikkeen siemeniä on saatu talteen.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä